Outo odottaja

0

Elämä kulkee normaalia latuaan. Keskushallinnon päätökset otetaan ripeästi käyttöön eri puolilla valtakuntaa. Vallitsee sisäisen rauhan aika, poliittisista erimielisyyksistä huolimatta. Rajaseuduilla käydään eriasteisia sotia. Rajojen ulkopuolella niitä vasta onkin. Suurin osa ihmisistä hyväksyy toisen kahdesta perusfilosofiasta. Toisen mukaan kuoleman jälkeen ei ole mitään, joten kannattaa nauttia elämästä täysillä, kun sitä vielä on. Siis leipää ja sirkushuveja. Toisen mukaan toivoa tai tietoa paremmasta ei ole, vaan elämä kuoleman jälkeen on varmaan tylsää pilven päällä leijailua; yksitoikkoista ja aika turhaa. Ketä se kiinnostaa? Kansalaisten keskuudessa vaikuttaa pienen pieni ryhmä ihmisiä, jotka puhuvat jostain juutalaisesta, joka ristiinnaulittiin ja jota odotetaan takaisin. Outoa porukkaa.

Siinä kuvaus ensimmäisen vuosisadan Rooman valtakunnasta roomalaisen sukankuluttajan näkökulmasta. Vai onko kuvaus tämän päivän EU:sta? Yhtäläisyydet ovat melkoiset. Jeesuksen seuraajana eläminen on tämän päivän Euroopassa (ja Suomessa) aivan yhtä omituista muiden silmissä kuin se oli ensimmäisellä vuosisadalla. Sanoohan Paavali, että ”puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.”[i]

Kun opetuslapset kyselivät, mikä olisi merkkinä Jeesuksen paluusta, Herra kertoi heille mitä historiassa pääpiirteissään tapahtuisi. Ensin hän kuvaili Jerusalemin temppelin tuhoon johtavat tapahtumat ja sen jälkeen historian viimeiseen päivään johtavat tapahtumat, jotka ovat edellisen toisinto.[ii] Oletko huomannut mielenkiintoisen seikan Jeesuksen vastauksessa? Ainoa varsinainen merkki, joka annetaan Jeesuksen paluusta, on Jeesuksen paluu. Kun Ihmisen Pojan merkki nähdään taivaalla, on Herran paluun päivä.[iii] Mitään muuta erityistä merkkiä ei anneta.

Se, mitä Jeesus sanoi tapahtuvan lähihistoriassa ensimmäisellä vuosisadalla ja myöhemmin ajan lopussa, ei oikeastaan eroa paljoakaan siitä, mitä tapahtuu vähän väliä historiassa. Sotia, sanomia sodista, maanjäristyksiä, pelkotiloja, vääriä messiaita ja vääriä profeettoja, rauhaa jne on aina ollut.

Jeesuksen opetuksen perusajatus olikin se, että kaikki jatkuu maailmassa samalla tavalla kuten siihenkin saakka. Sitten yhtäkkiä onkin historian viimeinen päivä. Siksi Jeesus vertasi tuota aikaa Lootin päiviin. Ihmiset söivät ja joivat, ostivat ja myivät, istuttivat ja rakensivat.[iv] He elivät elämäänsä tietämättöminä tulevasta tuomiosta, kunnes yhtäkkiä tuho kohtasi heidät. Mikään ei siis suoraan kerro Herran päivän tulosta, vaikka Jeesuksen seuraajat ovat ajan tapahtumissa nähneet tuon päivän lähestyvän nopeasti. Siksi he ovat valmiina ottamaan se vastaan, muut eivät.

Tässä piileekin syy siihen, miksi kristittyjen keskuudessa Jeesuksen paluusta on olemassa niin paljon vääriä käsityksiä. Moni etsii erityisiä merkkejä, vaikka niitä ei ole luvattu antaa. Milloin nuo merkit ovat ääri-islamistit, milloin juutalaisten ja palestiinalaisten kahinat, milloin Venäjä, milloin EU, milloin mitäkin (Internet on näitä täynnään). Siksi meidän täytyy olla henkilökohtaisesti perillä siitä, mitä Raamattu opettaa Jeesuksen paluusta, jotta emme eksyisi väärien oppien valtaan.

Raamattu sisältää vain yleiskuvan historian tapahtumista. Se oli Jeesuksen tarkoitus. Edes Ilmestyskirja ei piirrä eteemme kellontarkkaa kuvaa siitä mitä ja milloin tapahtuu, vaan meille opetetaan ensisijaisesti ne hengellisen elämän peruskysymykset, joihin joudumme jokainen ottamaan henkilökohtaisesti kantaa. Kenen puolella seisomme ulkoisista olosuhteista riippumatta Jeesuksen ja paholaisen välisessä hengellisessä sodassa? Jeesus halusi meidän olevan valmiina tänään. Emme tiedä Herran paluun päivämäärää, joten meillä on vain tämä päivä. Ei eilistä, eikä huomista.

On varmaa, että olemme lähempänä Jeesuksen paluuta kuin koskaan aikaisemmin. Adventtikirkko on saanut Jumalalta tehtävän valmistaa maailma tuota suurta päivää varten. Paras tapa olla itse valmiina on ottaa osaa siihen tehtävään, jonka Jumala on seurakunnalleen antanut. Tullaan siis rohkeasti ulos piilosta ja ollaan avoimesti ”outoja”. Herran päivä on lähellä.

[i] 1. Kor. 1:18
[ii] Matt. 24; Mark. 13; Luuk. 21
[iii] Matt. 24:3, 30
[iv] Luuk. 17:28

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.