Uudet todisteet vievät pohjaa makroevoluutiolta

0
Naturalistinen evoluutioteoria haasteiden edessä, raportoivat FT Arthur Chadwick ja FT Leonard Brand.
Tiedemiehinä, jotka hyväksyvät kirjaimellisesti Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomuksen luomisesta, me olemme kohdanneet monia uskoamme kohtaan esitettyjä haasteita opiskelijoina, jatko-opiskelijoina ja myöhemmin ammattitutkijoina. Joskus nämä haasteet ovat saaneet meidät kummastelemaan, ymmällemme tai muutoin epävarmaksi sen suhteen, miten johonkin erityiseen tiedonpalaseen tulisi suhtautua. Usein olemme joutuneet menemään polvillemme ja etsimään Jumalan sanasta vakuutusta sille, että kuljemme oikeaan suuntaan. Meitä on aina johdatettu analysoimaan entistä huolellisemmin aineistoa, josta haaste on ollut peräisin.
Yksi suurimmista haasteista on ollut kysymys makroevoluu­tiosta. Makroevoluutioteorian mukaan ensimmäiset elävät solut ja kaikenlainen elämä ovat ohjaamattomien, luonnonmukaisten prosessien tulosta ilman ulkopuolisen voiman (Jumalan) puuttumista. Tästä teoriasta tuli vallitseva 1800-luvulla, jolloin tiedemiehet eivät tienneet mitään elävien solujen monimutkaisuudesta. Olisi saattanut olla helppo uskoa, että solu olisi voinut saada alkunsa omaehtoisesti, kun sitä ei pidetty juuri muuna kuin nesteen täyttämänä pussina.
DNA:n löytyminen
Kun 1900-luvulla saatiin lisää tietoa solun monimutkaisuudesta, DNA mukaan lukien, naturalistisilla tutkijoilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin uskoa, että tämä kaikkea elämää tukeva hämmästyttävä molekyylijärjestelmä sai alkunsa sattumalta. Mihin muuhun teoriaan he olisivat voineet nojautua? He eivät tietenkään voineet hyväksyä ajatusta Luojasta, koska heidän naturalistiset olettamuksensa estivät sen mahdollisuuden. Nyt 2000-luvulla kolme ratkaisevan tär­keää löytöä on horjuttanut perustusta, jolla evoluutioteorian mukainen elämän alkuperä näytti lepäävän.
LÖYTÖ nro 1: Ihmisen genomiprojekti
Kaksi prosenttia. Vuonna 1990 annettiin lähtölaukaus kansainväliselle ihmisen geeniperimän kartoitushankkeelle eli ihmisen genomiprojektille, jota suuri tiedemiesten ryhmä on tuntuvasti rahoittanut pystyäkseen selvittämään kaikki ihmisen geenit ja niiden vaikutuksen ihmisen kehitykseen ja sairauksiin. Tiedemiehet havaitsivat, suureksi hämmennyksekseen, että ainoastaan pikkuriikkinen murto-osa (noin kaksi prosenttia eli noin kaksikymmentätuhatta geeniä) ihmisen DNA:sta koodasi pro­teiineja (sisälsi ohjeet erityisten proteiinien muodostamiseksi), ja kuitenkin tiedettiin, että ihmisen soluissa syntyy lähes satatuhatta erilaista proteiinia. Tämä epäjohdonmukaisuus vaati selitystä, ja selitys oli hämmästyttävä. Osoittautui, että ne osat DNA:sta, jotka koodasivat aminohappoketjua proteiinissa (eksonit) voitiin yhdistää eri tavoin erilaisten val­kuaisaineiden syntymiseksi. Tämä selitti, miten vain kaksi prosenttia meidän DNA:stamme pystyi muodostamaan niin monia pro­teiineja.
Kävi ilmi, että täytyisi olla olemassa toinen säätelytaso, joka määräisi mitkä eksonit silmukoituvat yhteen ja missä järjestyksessä sopiva proteiini muodostuu. Sen ohjaamiseksi täytyisi taas olla oma säätelytasonsa ja niin edelleen. Tämä monitasoinen DNA-säätelyjärjestelmä ylitti täysin kaiken, mitä oli ­aiemmin kuviteltu geneettisen järjestelmän monimutkaisuudesta.
Yhdeksänkymmentäkahdeksan prosenttia. Mitä loput 98 prosenttia DNA:sta sitten teki?
Evoluutiobiologit olivat kauan sitten päätelleet, että DNA:n, joka ei koodannut suoraan proteiineja, täytyi olla ”roska-DNA:ta”. He selittivät, että sattumanvaraiset mutaatiot muuntelivat tätä toimimatonta DNA:ta, jotta se tuottaisi uusia geenejä, joista, mikäli ne olisivat toimivia, tulisi osa organismin genomia. Tämän prosessin myötä, ajan mittaan, sammakkoeläimestä voisi tulla matelija, matelijasta voisi tulla nisäkäs ja nisäkkäästä voisi tulla ihminen. Itse asiassa ”roska-DNA” muodostui nopeasti vahvaksi evoluutiota puoltavaksi argumentiksi biologien parissa.
Harmeja oli kuitenkin jo tulossa. Käynnistettiin uusi, valtava, USA:n liittovaltion rahoittama aloite nimeltään ENCODE-projekti sen selvittämiseksi, mitä se 98 prosenttia DNA:sta teki, joka ei koodannut proteiineja. Syyskuussa 2012 projektissa julkaistiin samanaikaisesti sarja tieteellisiä artikkeleita tutkimustyön tuloksista. Yhtymä ilmoitti, että ainakin 80 prosenttia, ja todennäköisesti paljon suurempikin osa ihmisen DNA:sta, jota oli pidettynä ”roskana”, oli toimivaa DNA:ta. Se ei ole ainoastaan toimivaa vaan myös äärimmäisen tärkeää.
Saatiin selville, että suurin osa tästä 98 prosentista DNA:ta, joka ei koodannut suoraan proteiineja, sääteli proteiinin tuotantojärjestelmää; se oli osa geneettisen järjestelmän monitoiminnallista säätelyä. Evolutionistit tuomitsivat raportin nopeasti huolimatta siitä tosiasiasta, että yli 400 maailman parhaimmistoon kuuluvaa molekyylibiologia oli työskennellyt projektin parissa. Tutkimustulokset ovat kuitenkin osoittautuneet tieteellisesti paikkansapitäviksi, ja nyt ne hyväksytään laajalti.
Proteiineja koodaavat geenit, kaksi prosenttia DNA:sta, ovat hyvin samanlaisia kaikilla eläimillä. Meillä on 70-prosenttisesti samanlaiset proteiineja koodaavat geenit (70 prosenttia kahdesta prosentista) kuin terhomadolla, 92-prosenttisesti samanlaiset kuin hiirellä ja jopa 96-prosenttisesti samanlaiset kuin simpanssilla. Loput DNA:sta (98 prosenttia) on luonnollisesti sellaista, mikä erottaa ihmisen terhomadosta, hiirestä tai simpanssista. Tämä oli valtava isku evoluutioteorialle, jonka kreationistit kuitenkin olivat jo kauan sitten ennustaneet, koska he ajattelivat, että suunnittelija ei todennäköisesti kuormittaisi solua roska-aineella.
Kuvittele, että menisit hyvin järjestetylle konepajalle seuraamaan, kuinka se toimii. Siellä on satoja tai tuhansia vetolaatikoita pitkin seiniä. Jokaisessa laatikossa on työkaluja tai osia, joita tarvitaan kaiken sen rakentamiseen, mitä konepajalla voidaan valmistaa. Yhdessä laatikossa saattaisi olla määrätyn kokoisia poranteriä, toiset laatikot saattaisivat sisältää määrätyn kokoisia konepultteja tai tiivisterenkaita tai muttereita. Jokaisessa laatikossa on jotakin erikoislaatuista, joka on olennaista tuotteen valmistamisen kannalta. Kaikkiin tuotteisiin ei tarvita kaikkien laatikoiden sisältöä.
Nämä vetolaatikot edustavat proteiineja koodaavia geenejä. Ne ovat tärkeitä, jopa välttämättömiä, mutta ne eivät pysty tuottamaan mitään ilman koneistajaa ja piirustuksia. Kun koneistaja saa piirustukset, hän ko­koaa tarvittavat osat, käynnistää tarvittavat koneet ja luo tarvittavan tuotteen kokemuksen ja vuosien tuomalla taidolla. Ilman koneistajaa ja piirustuksia konepaja ei pystyisi koskaan tuottamaan mitään. Koneistaja ja piirustukset edustavat säätelevää DNA:ta, joka muodostaa suurimman osan genomista. Evoluutioteoria ei sisällä todisteita sen selittämiseksi, millä tavalla tuo geneettinen järjestelmä sai alkunsa. Tämä on kuitenkin vasta alku naturalististen selitysten ongelmille; niitä on muitakin.
LÖYTÖ nro 2: Epigenetiikka
Vielä muutama vuosi sitten biologit ajattelivat, että geenit säätelevät kaikkea ja että nimenomaan geenit määrittelevät, kuka joku on ja mitä jostakusta voisi tulla. Nyt tämä on muuttunut. Sukupolvien ajan tieteen opiskelijoihin on iskostettu käsitystä, että ajatus DNA:n ulkopuolella tapahtuvasta periytymisestä (joka tunnetaan myös nimellä lamarckismi) on naurettava. Esimerkkinä voisi olla kirahvi, joka kehittää pitkän kaulan, koska sen esi-isät kurkottelivat kaiken aikaa korkealla puissa olevia lehtiä. Noin kaksikymmentä vuotta sitten tiedemiehet alkoivat havaita uuden säätelytason, joka kytki osia DNA:sta päälle tai pois muuttamatta DNA:ssa olevaa informaatiota.
Nämä epigeneettiset muutokset, jotka tulivat DNA:n ulkopuolelta, vaikuttivat eläimen anatomiaan, toimintaan ja jopa käyttäytymiseen. Vuonna 2014 hiirten käyttäytymistä tutkivat tiedemiehet kykenivät osoittamaan vakuuttavasti, että kun hiiri oppi inhoamaan tiettyä miellyttävää hajua (eläimet järkyttyivät aistiessaan sen), tämä inho saattoi periytyä jälkeläisiin aina kolmanteen tai neljänteen polveen asti. Nature-nimisen tiedelehden pääkirjoituksen otsikko ilmaisee ajatuksen, joka tulee jokaisen raamatunlukijan mieleen: ”Epigenetiikka: Isien synnit”.

Koeputkia biotekniikan tutkimuslaboratoriossa.

Hiiriesimerkissä ja muissa epigeneettisiä vaikutuksia osoittavissa esimerkeissä perinnöllinen seuraus ei johdu mutaatioista tai muista muutoksista DNA:ssa. Epigeneettiset ke­mialliset muutokset periytyvät tuleville jälkeläisille niin kauan kuin ne ovat tarpeellisia, ja muutokset voivat kumoutua tulevissa sukupolvissa. Esimerkiksi vanhemman ruokavalio, käyttäytyminen tai stressitaso raskauden aikana voi vaikuttaa jälkeläiseen ilman DNA-mutaatioita, ja nämä muutokset voivat periytyä seuraaville sukupolville.

Epigenetiikka muodostaa dramaattisen haasteen evoluutiolle. Evoluutio edellyttää, että sattumanvaraiset muutokset synnyttävät kaiken uuden geneettisen informaation. Ilman Luojaa geneettinen prosessi ei voi etukäteen tietää, mitä eläin tulee tarvitsemaan. Epigenetiikka sen sijaan sallii ympäristön aiheuttamat muutokset, jotka ovat suotuisia ilman luonnonvalinnan apua. Minkälaisia säätelymekanismeja ja suunnittelua tarvitaan niin monimutkaisen järjestelmän kehittämiseen, että se pystyy siirtämään eteenpäin pysyvää käyttäytymisinformaatiota ilman geeneissä tapahtuvia muutoksia? Tämä asettaa evoluutioteorian suurien vaikeuksien eteen sellaisena kuin sitä on opetettu sadan vuoden ajan. Evoluutio joutuu kuitenkin kohtaamaan vielä muitakin haasteita.
LÖYTÖ nro 3: Orpogeenit
Termi ”orpogeeni” keksittiin nimeksi sellaisille proteiineja koodaaville alueil­le (siis geeneille) eläimessä, joita ei ollut tavattu missään vastaavassa eläintyypissä, tai edes missään muussa eläinlajissa. Toisin sanoen ei ollut olemassa samanlaisia ”perintögeenejä”, joista orpogeeni olisi voinut kehittyä. Sitä ei ole missään muualla. Se suorittaa tehtävää, joka on vain sitä eläintä koskeva, esimerkiksi geeni, joka saa mehiläisen tekemään hunajaa. Vaikuttaa siltä kuin eläin olisi suunniteltu kantamaan tuota geeniä, koska juuri tämä eläin tarvitsee sitä. Orpogeenit ovat levinneet kaikkiin elämänmuotoihin ja muodostavat erittäin tiukan, jopa kohtalokkaan esteen niille, jotka pyrkivät selittämään elämänmuotojen alkuperää evoluutioprosesseilla.
Tutkimuksen edetessä löydettyjen ja tunnustettujen orpogeenien kokonaismäärä on jatkuvasti kasvanut. Tällä hetkellä se saattaa olla niinkin suuri kuin 10–30 prosenttia kaikista tunnetuista geeneistä. Ihmisessä tiedetään nyt olevan yli 1000 orpogeeniä. Ainakin jotkut näistä orpogeeneistä ovat hyvin tärkeitä; yhdestä niistä johtuu ihmisen aivojen suuri koko.
Yksi selitys, joka on yhtäpitävä todistusaineiston kanssa, on se, että geenit olivat osa alkuperäistä luomista, ja niiden olemassaolo yksittäisessä taksonissa (eliöryhmässä) on seurausta alkuperäisestä suunnittelusta. Ehkä jotkut näistä orpogeeneistä voisivat olla geenejä, jotka aktivoituivat maapallon muuttuneiden ympäristöolosuhteiden vuoksi synnin ilmaantumisen jälkeen (epigenetiikka). Joka ta­pauksessa ne edustavat vakavaa haastetta naturalistiselle evoluutioteorialle.
Parempi selitys
Evoluutioteorian mukaan uudet ja erilaiset organismit, kuten kalat, matelijat ja nisäkkäät, saivat alkunsa ilman Luojaa. Tämä teoria joutuu nyt kohtaamaan vakavia haasteita niiden molekyylibiologian kehittyneiden mekanismien takia, jotka on paljastettu viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Evoluutioteoria pysyy hengissä, koska sitä ”elvytetään” keinotekoisesti filosofisella sitoutumisella naturalismiin, joka sisältää oletuksen, että elämällä ei ollut Luojaa. Kolme viimeaikaista löytöä, epigenetiikka, ENCODE-projektin tulokset ja orpogeenit ovat entisestään horjuttaneet ”elvytyksen” älyllistä käyttökelpoisuutta makroevoluutioteorian tapauksessa. Mo­nien ihmisten mielestä naturalismi ja makroevoluutio ovat edelleen ainoa hyväksyttävä elämän selitys, mutta tämä sitoutuneisuus perustuu yhä enenevässä määrin filosofiaan, ei pätevään todistusaineistoon. Me toivomme pystyvämme vakuuttamaan evoluution kannattajat siitä, että on olemassa parempi ja mahdollinen vaihtoehto, jolla ei ole ainoastaan selityksellistä arvoa tieteessä vaan joka sisältää lupauksen ikuisesta elämästä niille, jotka hyväksyvät sen. – Adventist Review
Lähteet:
1) ENCODE. Kolmekymmentä yhtä aikaa tiedelehdissä julkaistua tieteellistä artikkelia, joista kahdeksan artikkelia ja raporttia on julkaistu Nature-aikakauslehdessä nro 489 (6. syyskuuta 2013): 45–113. Katso myös N. Carey, Junk DNA: A Journey Through the Dark Matter of the Genome (New York: Columbia University Press, 2015).
2) J. Cohen, ”Relative Differences: The Myths of 1%”, Science 316 (29. kesäkuuta 2007): 1836.
3) B. G. Dias and K. J. Ressler, ”Parental Olfactory Experience Influences Behavior and Neural Structure in Subsequent Generations”, Nature Neuroscience 17 (2014):89–96. Vrt. D. Noble, ”Physiology Is Rocking the Foundations of Evolutionary Biology”, Experimental Physiology 98 (2014); 1235–1243. Doi: 10.1113/expphysiol.2012.071134.
4) V. Hughes, ”Epigenetics: The Sins of the Fathers”, Nature 507 (6. maaliskuuta 2014): 22–24.
5) B. R. Herb, F. Wolschin, K. D. Hansen, M. J. Aryee, B. Langmead, R. Irizarry, G. V. Amdam ja A. P. Feinberg, ”Reversible Switching Between Epigenetic States in Honeybee Behavioral Subcastes”, Nature Neuroscience 15, nro 10 (2012): 1371–1373. Vrt. W. Jasper, T. A. Linksvayer, J. Atallah, D. Friedman, J. C. Chin ja B. R. Johnson, ”Large-scale Coding Sequence Change Underlies the Evolution of Postdevelopmental Novelty in Honeybees”, Molecular Biology and Evolution 32, nro 2 (2015): 334–346.
6) M. Florio, M. Albert, E. Taverna, T. Namba, H. Brandl, E. Lewitus ja W. B. Huttner, ”Human-specific Gene ­ARHGAP11B Promotes Basal Progenitor Amplification and Neocortex Expansion”, Science 347, nro 6229 (2015): 1465–1470.
FT Arthur Chadwick toimii tutkimusprofessorina Teksasissa sijaitsevan Southwestern Adventist -yliopiston biologian ja geologian osastolla. FT Leonard Brand on biologian ja paleontologian professori Kaliforniassa sijaitsevassa Loma Linda -yliopistossa.
Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.