Puhtia pavuista

0

”Ilman palkokasveja nainen ei voi kutsua itseään perheenäidiksi, koska hän ei pysty ruokkimaan pesuettaan kunnolla”, zimbabwelainen Elizabeth Mpofu sanoo.

Eteläistä Afrikkaa koettelee kuivuus, mutta Mpofu sai silti talteen 150 kiloa kuivattuja papuja tänä vuonna. Se on paljon vähemmän kuin tavanomainen sato, mutta se rikastuttaa kolmilapsisen perheen ruokavaliota.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestöllä FAOlla on kuusi palkokasvien erikoislähettilästä Afrikassa, ja Mpofu on yksi heistä. YK on julistanut vuoden 2016 palkokasvien vuodeksi.

Pavut, linssit ja herneet sisältävät runsaasti proteiinia ja kestävät kuivuutta. Ne voivat olla pelastus Afrikalle. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa miltei joka neljäs asukas on aliravittu ja varsinkin pikkulapset kärsivät kasvulle välttämättömien ravinteiden puutteesta. – IPS/Kehitys/Minttu-Maaria Partanen

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.