Suomen Adventtikirkon hallinnon päätöksiä, joulukuu 2016

0

Suomen Adventtikirkon hallituksen päätöksiä toimikaudella 2015–2018

Hallituksen kokous 4.12.2016

 
Hallitus päätti:
 
  • anoa Teuvo Miettisen säätiöltä tukea uusien nuorisotyöntekijöiden palkkakustannusten kattamiseen vuodelle 2017.
  • ulkoistaa osan koulutoimen palkanmaksuprosessista 1.1.2017 alkaen koulutoimen johtokunnan esityksen mukaisesti, kun nykyisen palkanlaskijan tehtäviin sisällytetään enemmän sihteerin tehtäviä.
  • vuosivuokraksi 25 000 euroa Nurmikoti Oy:n vuokraamista tiloista Tampereen Aitolahdessa vuosiksi 2016 ja 2017. Vuokrattava maa-alue on n. 1,2 ha ja rakennusneliöitä n. 2600 m2.
 
Hallitus palkkasi määräaikaisesti:
 
  • osa-aikaisen kenttätyöntekijäharjoittelijan ruotsinkieliseen työhön 1.1.2017 alkaen.
  • osa-aikaisen kenttätyöntekijäharjoittelijan Toivonlinnaan sekä kokoaikaisen Aitolahteen koulupastoreiksi 1.3.2017 alkaen.
  • osa-aikaisen kenttätyöntekijän Pohjois-Suomeen 1.1.2017 alkaen.
 
Hallitus hyväksyi:
 
  • virallisen ruotsinkielisen ryhmän perustamisen Ahvenanmaalle Helsingin ruotsinkielisen adventtiseurakunnan alaisuuteen. Helsingin ruotsinkielinen adventtiseurakunta on hyväksynyt ryhmän (Ålands grupp) perustamisen alaisuuteensa.
  • kaavoitusluonnoksen, jonka mukaan Toivonlinnan alueelle tultaisiin kaavoittamaan asunto-osakeyhtiömuotoista asumista yhteensä 34 asuntoa (rivi- ja paritaloja sekä omakotitalotontteja).
  • Marko Helteen eropyynnön Kuntoparantolasäätiön valtuuskunnan jäsenyydestä.
  • työvaliokunnan pöytäkirjan 7.11.2016.
 

Nurmikoti Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 4.12.2016

 
Yhtiökokous:
 
  • kuuli Nurmikoti Oy:n hallituksen edustajien esityksen toimitusjohtajasta. Yhtiökokous päätti, että Kati Laine tulee valita Nurmikoti Oy:n toimitusjohtajaksi jo 1.1.2017 alkaen.
  • valitsi Kati Laineen Nurmikoti Oy:n hallituksen jäseneksi 1.1.2017 alkaen.
  • oli pyytänyt Nurmikoti Oy:n hallitukselta esityksen, miten Villa Toivonlinna -hankkeessa edetään. Osakeyhtiön hallitukselta ei tullut asiasta esitystä, täten yhtiökokous päätti, ettei Villa Toivonlinna -hankkeessa edetä, ennen kuin uusi toimitusjohtaja on perehtynyt Nurmikoti Oy:n toimintaan.
 

Hallitus 18.12.2016

 
Hallitus hyväksyi:
 
  • Suomen Adventtikirkon talousarvion vuodelle 2017 lukuun ottamatta koulutoimen osuutta, joka on vielä kesken.
  • palkkayksikön arvoksi 22,80 euroa (korotus 0,88 %) sekä ohjesääntöihin sidottujen korvausten määrät vuodelle 2017.
  • että yhdyskunnan eläkkeitä nostetaan 0,6 %:lla.
  • päivityksiä ohjesääntöihin.
  • päivitykset työntekijöiden valtuuksiin 1.1.2017 alkaen.
  • Suonenjoen kirkkokiinteistön myymisen Suonenjoen adventtiseurakunnan seurakuntakokouksen esityksen mukaisesti.
  • virallisen ruotsinkielisen ryhmän perustamisen Kaskisten ja Närpiön ruotsinkielisistä jäsenistä Vaasan ruotsinkielisen adventtiseurakunnan alaisuuteen. Vaasan ruotsinkielinen adventtiseurakunta on hyväksynyt ryhmän (Kaskö-Närpes grupp) perustamisen alaisuuteensa.
  • Eeva Saaritsin eropyynnön talous- ja ohjesääntötoimikunnan jäsenyydestä.
  • Marko Helteen eropyynnön Suomen Adventtikirkon kaikista luottamustehtävistä.
  • työvaliokunnan pöytäkirjan 8.12.2016.
 
Hallitus päätti:
 
  • palkata määräaikaisesti osa-aikaisen työntekijän ruotsinkieliseen kenttätyöhön, mikäli palkkaukseen saadaan palkkatukea.
  • kutsua työntekijän ruotsinkieliseen kenttätyönharjoitteluun määräaikaisesti Ruotsista.
  • palkata toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella työntekijän jaostojohtajan tehtävään varhaisnuoriso- ja teinityöhön 1.3.2017 alkaen. Jaostojohtajan tehtävä on Suomen Adventtikirkon sääntöjen mukaisesti määräaikainen.
  • että sen osakeyhtiöiden johdon kanssa laaditaan Memorandum of Understanding niiden hallinnoinnista kansainvälisen adventtikirkon ohjesäännöstön huomioimiseksi.
 
Hallitus merkitsi pöytäkirjaan:
 
  • talousarvion seurantaraportin ja taseen tammi–lokakuulta.
  • sijoitusraportin 31.10.2016.
  • sopimuksen yhteistoiminnanneuvottelukunnan perustamisesta henkilöstöryhmien kanssa. Sopimus on voimassa unionin toimikauden loppuun saakka (31.7.2019).
  • työvaliokunnan ja hallituksen kokousten aikataulut vuodelle 2017.
 
Hallitus:
 
  • myönsi avustuksen ADRA Finland säätiön anomuksen mukaisesti sen omarahoitteisten projektien tukemiseen Afrikassa, yhteensä 25 750 euroa.
  • valtuutti talousjohtajan päättämään paikallisseurakuntien käytössä olevien pankkitilien avaamisesta, lopettamisesta ja käyttöoikeuksien muutoksista toimikauden loppuun saakka.
  • hylkäsi ostotarjouksen määräalasta Tuusulassa. Ko. tarjous oli alle vallitsevan markkinatason ja lisäksi alue on kaavoittamatonta. Pyritään löytämään keino, että kyseinen alue saataisiin kaavoitettua, jolloin se voitaisiin myydä tontteina korkeampaan kokonaishintaan.
  • hylkäsi ostotarjoukset purkamispäätöksen alaisesta rivitalosta Toivonlinnan kampuksella, koska rivitalo on Suomen Adventtikirkon omistaman kiinteistön ydinalueella.
  • valitsi Suomen Ekumeenisen Neuvoston, jonka tarkkailijajäsen Suomen Adventtikirkko on, jaostoihin edustajat toimikauden loppuun saakka: Teologisen ja opillisen keskustelun jaosto, Timo Flink, Yhteiskunnallisten asioiden jaosto, Kalervo Aromäki, Paikallisekumenian jaosto, Kimmo Ilola, Kasvatusasioiden jaosto, Merja Kinnunen, Lapsi- ja nuorisotyön -jaosto, Jani Virolainen sekä Yhdenvertaisuusjaosto, Kalervo Aromäki.
 

Työvaliokunta 7.11.2016

 

Työvaliokunta merkitsi pöytäkirjaan:

  • kymmenyskertymän tammi–syyskuulta.
  • talousarvion seurannan, tuloslaskelman ja taseen tammi–syyskuulta.
  • eläkekulut, jotka ovat noin 10,5 % kymmenyksistä.
  • työbudjettien seurantaraportit tammi–syyskuulta.
  • henkilöstöasioiden muutoksia (osa-aikaisuuksien muutoksia).
  • että ”Kirjatoimi omistaja Suomen Adventtikirkko” on poistettu kaupparekisteristä 22.8.2016.
  • Oulun adventtiseurakunnan seurakuntakokouksen 5.11.2016. Pohjois-Suomen ETRA ry:n kasvisravintolatoiminta lakkaa ko. tiloissa (31.12.2016).
  • Joensuussa sijaitsevan Karsikon tontin vuokra-ajan 50 v. Tontille on tarkoitus rakentaa Joensuun adventtiseurakunnan käyttöön uusi kirkkorakennus.
  • Kajaanin kirkkokiinteistössä tapahtuneen vesivahingon, joka päätettiin korjata.
  • että Liedon kunnan Ympäristöterveyspalvelut on suorittanut Toivonlinnan koulurakennuksessa 1.9.2016 tarkastuksen. Raportin huomioihin palataan seuraavissa kokouksissa.
  • raportin IMPACT Mission Trip -tapahtumasta Kuusamossa elokuussa 2016.
  • tilastot 30.9.2016: paikallisseurakuntia 62, ryhmiä 7, jäseniä 4781 (ed. neljännes 4778).
 

Työvaliokunta hyväksyi:

 
  • tarpeettomien pankkitilien lopettamiset.
  • hyväksyi lasten ja nuorten hyvinvointia koskeva materiaalin painosmäärät.
  • vierailuja Suomeen ja Suomesta.
  • jaostojohtajan osallistumisen nuorisojohtajien tapaamiseen tammikuussa Englannissa.
  • muutokset ja lisäykset seurakuntakalenteriin 2016 sekä alustavan seurakuntakalenterin vuodelle 2017.
 

Työvaliokunta:

 
  • myönsi avustuksia koulumaksujen kattamiseen afrikkalaisille opiskelijoille Afrikan lasten rahastosta vuodelle 2016.
  • käsitteli paikallisseurakunnista tulleet anomukset.
  • valmisteli asioita hallituksen kokousta varten.
 

Työvaliokunta 8.12.2016

 

Työvaliokunta merkitsi pöytäkirjaan:

 
  • kymmenyskertymän tammi–lokakuulta.
  • työbudjettien seurantaraportit tammi–lokakuulta sekä lisäbudjettianomukset.
  • talousarvion seurantaraportin ja taseen tammi–lokakuulta.
  • työntekijöiden palkat ja työbudjetit 2017.
  • jaostojen raportit vuodelta 2016: koulukasvatusjaosto, LaNu-jaostot sekä viestintä- ja tiedotusjaosto.
  • että tekijänoikeuksien alaista materiaalia ei ole lupa tuottaa tai monistaa itsenäisesti.
 

Työvaliokunta hyväksyi:

 
  • henkilöstöasioiden muutoksia (opintoanomus).
  • työntekijöiden sijoitukset 1.1.2017 alkaen sekä vuoden vaihteen vuosilomat ja muut vapaat.
  • raportin kaikkia seurakunnallisen työn työntekijöitä koskevien lomautusten etenemisestä.
  • että työntekijällä on mahdollisuus käyttää 10 työpäivää vuodessa työnantajan hyväksymään koulutukseen työajalla.
  • vierailut Suomeen ja Suomesta.
  • muutokset seurakuntakalenteriin 2017.
 

Työvaliokunta:

 
  • päätti paikallisseurakunnan tilinkäyttöoikeuksista sen johtokunnan esityksen mukaisesti.
  • käsitteli paikallisseurakunnista tulleet anomukset.
  • valmisteli asioita hallituksen kokousta varten.
 

– Anne Vrcelj

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.