Suomen Adventtikirkon hallituksen päätöksiä, maalis- ja huhtikuu 2017

0

Suomen Adventtikirkon hallituksen päätöksiä toimikaudella 2015–2018

Hallitus 23.4.2017

Hallitus merkitsi pöytäkirjaan:

  • talousarvion seurantaraportin vuodelta 2016 ja keskusteli kymmenysten palauttamisuskollisuudesta tulevaisuudessa verrattuna jäsenmäärän kehitykseen, koulutoimesta sekä paikallisseurakuntien työstä.

Hallitus hyväksyi:

  • Suomen Adventtikirkon tilinpäätöksen vuodelta 2016, joka oli 134 698,68 euroa ylijäämäinen. Tulos sisälsi tulosta parantavia rahastosiirtoja 513 469,23 euroa.
  • ylimääräisen määrärahan myöntämisen Suomen kristilliselle yhteiskoululle, yhteensä 130 055,85 euroa. Yhteiskoulun omatoiminen tulos oli 290 055,85 euroa alijäämäinen. Yhteiskoulun oppilaiden asuntolamaksuja tuettiin saatujen lahjoitusten turvin 14 021,05 eurolla oppilastukirahastosta.
  • kiky-neuvottelujen aloittamisen Suomen Adventtikirkon koulujen kanssa.
  • koulutoimen johtokunnan kokoonpanon päivityksen: Aromäki Kalervo (puheenjohtaja), Saarinen Harri (varapuheenjohtaja), Kinnunen Merja (sihteeri), Dammert Pertti, Ahonen Simo, Haikarainen Elina, Hakkarainen Arto, Kuusisto Arniika ja Ilola Kimmo.
  • Taneli Pirskasen eropyynnön Kuntoparantolasäätiön valtuuskunnasta.
  • Aitorannan tilalla sijaitsevan toimitalon katon huoltomaalauksen.
  • Joensuun kirkkokiinteistön rakennusprojektissa etenemisen.
  • Toivonlinnan Raamattukoulun markkinoinnin aloittamisen.

Hallitus päätti:

  • myydä Someron kirkkokiinteistön, jossa tapahtui vesivahinko talvella 2017.
  • hakea rahoitusta pääkonferenssilta Pikkupursi-päiväkodin laajentamiseksi.
  • ohjeistaa paikallisseurakuntia Suomen Adventtikirkon tilojen vuokraamisessa.

 Työvaliokunta 8.3.2017

Työvaliokunta:

  • päätti kahden nuorisotyöntekijän palkkaamisesta vuoden 2017 loppuun saakka.
  • päätti Kallioniemen kesätyöntekijöiden sekä LaNu-jaostojen kesätyöntekijöiden palkkaamisesta.
  • käsitteli paikallisseurakunnista tulleet anomukset.

Työvaliokunta 5.4.2017

Työvaliokunta:

  • merkitsi pöytäkirjaan koulutoimen johtokunnan päätöksen, jonka mukaan työajan pidennys toteutetaan opettajien kohdalla kuuden tunnin koulutuspäivänä ja yhteistoiminta-ajan lisäyksenä. Tuki- ja hallintopalveluhenkilöstön työaika pitenee 30 minuutilla viikossa.
  • palkkasi ensiapuvastaavan Kallioniemen leireille.
  • hyväksyi Nykyaika-lehden päätoimittajan osallistumisen Bible Research Instituten järjestämään kansainväliseen raamattukonferenssiin kesällä 2018.
  • hyväksyi keittiöremontin suorittamisen Nurmikoti Oy:n käyttämissä tiloissa Aitorannan tilalla.
  • myönsi 2 500 euron avustuksen ADRA Finland säätiön kautta Tampereen kristillisen koulun kehitysyhteistyökerhon anomuksen mukaisesti vesisäiliöiden hankintaan kahdelle koululle.

Anne Vrcelj

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.