Kaiken hyvän lähde

0

Paradigman muutos, jota nimitämme uskonpuhdistukseksi

1500-luvun uskonpuhdistus oli syvällisten muutosten keskus. Näitä muutoksia eivät aiheuttaneet yhteiskunnalliset tai taloudelliset voimat. Keskeiset kysymykset olivat luonteeltaan teologisia. Ensimmäisen sukupolven protestanttiteologit olivat päätelleet, että kirkon ja oppineiden teologia oli haudannut evankeliumin inhimillisen perimätiedon kerrostumien alle. Kyse oli sen asian ymmärtämisestä, miten ihminen voisi pelastua. Tämä oli elämän ja kuoleman kysymys, sillä kirkko oli kannattanut pelastusjärjestelmää, jossa armoa pidettiin hankittavissa olevana kauppatavarana.

Takaisin alkeisiin

Evankeliumin ymmärtäminen 1500-luvulla toi mukanaan muutoksia siinä määrin, että Diarmaid MacCulloh, tunnettu uskonpuhdistuksen historiasta kirjoittanut oppinut, tekee tästä ajattelutavan muutoksesta yhteenvedon näillä sanoilla: ”Kaikki asiat uudistettiin.”1 Martti Lutherin perustavanlaatuinen panos teologiaan oli sen asian tunnistaminen, että pelastus on Jumalan armosta vapaa lahja ja että ihmiset eivät voi tehdä mitään sen saadakseen paitsi vastaanottaa sen yksin uskon kautta.

Tämä ajatus oli vallankumouksellinen, koska se oli jyrkkä vastakohta keskiaikaiselle pelastuskäsitykselle, jossa ansion käsitteellä oli ratkaiseva osa. Syntiä pidettiin olemisen ongelmana, ja se oli korjattava muutosprosessin välityksellä. Tämän seurauksena uskottiin pelastuksen olevan tulosta siitä, että ihmisestä tulee ”pyhä yksilö, kun hän tekee yhteistyötä armon kanssa kaikin mahdollisin keinoin”.2

Tämä järjestelmä merkitsi sitä, että ihmisten täytyi lisätä omat yrityksensä Jumalan armotyöhön saavuttaakseen pelastuksen, koska ikuinen elämä oli palkinto yhteistyöstä Jumalan armon kanssa. Kiirastulesta, käsitteestä jota pidettiin kirkon valtavan liiketoiminnan (johon sisältyi aneiden ostaminen) teologisena perustana keskiajalla, muodostui uskonpuhdistajille symboli kaikesta siitä, mikä oli väärää tässä pelastuskäsityksessä. ”Ristin teologia” oli Lutherin todisteiden ytimessä, sillä hän korosti Jumalan armon keskeistä roolia ihmisten synneistä huolimatta eikä vaatinut ihmisiltä hyveitä edellytyksenä armon saamiselle.

Jumalan vanhurskaus

Avainilmaus Lutherin ajattelussa on ”Jumalan vanhurskaus” (iustitia Dei). Room. 1:18–3:20 Paavali osoittaa todeksi väitteen, että kaikki ihmiset ovat syyllisiä, ja niin ollen ihmiskunnan suurin ongelma on Jumalan oikeudenmukaisuuden kohtaaminen. Uskonpuhdistusta edeltävän ajan teologiassa ”Jumalan vanhurskaus” merkitsi samaa kuin jumalallisen tuomarin antama rangaistus. Luther asetti tämän näkemyksen kyseenalaiseksi tutkittuaan Psalmeja, Roomalaiskirjettä ja Galatalaiskirjettä vuosien 1513 ja 1517 välisenä ajanjaksona, jolloin hän luennoi näistä raamatunkirjoista Wittenbergin yliopistossa.

Luther osoitti Raamatun avulla todeksi, että käsitettä iustitia Dei ei tule ymmärtää Jumalan vanhurskautena, joka merkitsee Jumalan itsensä vanhurskauttamista, vaan vanhurskautena, jolla hän vanhurskauttaa syntiset ihmiset. Vanhurskaus on Jumalan lahja, jonka hän antaa ihmiskunnan hyväksi. Se on lahja, jolla Jumala julistaa uskovat vanhurskaiksi siitä huolimatta, että he eivät itsessään ole vanhurskaita.

Tämä uusi vanhurskauden määritelmä viittaa Jumalaan ”kaiken hyvän lähteenä”.3 Risti paljastaa ”innokkaan ja onnellisen Jumalan, joka iloitsee jakaessaan onnellisuuttaan. Hän ei ole kitsas tai hyödyntavoittelija vaan Jumala, joka iloitsee voidessaan olla armollinen.”4 Tämä käy ilmi Paavalin lausunnon huipentumassa hänen käsitellessään uskon kautta vanhurskauttamista Room. 4:25: ”Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden.”

Selitettyään vanhurskauttamisen välttämättömyyttä (Room. 1–3) ja tapaa, jolla se toimii (Room. 4), apostoli Paavali korostaa sen seurauksia Room 5:1–11. Näissä teksteissä hän kuvailee Jumalan omien autuutta, kun he saavat uuden aseman Jeesuksessa Kristuksessa. Katkelman perusluonteinen lausunto löytyy heti sen alusta: ”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa.” (Jae 1.) Sovituksessa, Jeesuksen Kristuksen uhrin kautta, Jumala antoi itsensä meille: Hän antoi meille ystävyytensä, joka on toivon perusta ja ilon syy.

Room. 5:1–11 esitetyn perustelun mukaan uskovien tärkein ominaisuus on ilo Jumalassa: syvä ja tyydyttävä onni löytyy Jumalan palvonnasta ja hänen suuruutensa tavoittelemisesta elämässämme. Kristityillä on hyviä syitä iloita elämän olosuhteista huolimatta, koska Jumala on toiminut heidän puolestaan ja pelastanut heidät synnin kahleista uuteen elämään Jeesuksessa Kristuksessa. Meillä voi olla varmuus jopa inhimillisiä heikkouksia kohdatessamme, koska Jumala vanhurskauttaa meidät uskomme perusteella Kristuksen pelastustyöhön, siitä huolimatta, että meillä itsellämme ei ole mitään annettavaa tähän pelastukseen. Koska usko tuottaa hyviä tekoja ihmisen elämässä, pelastus ei ole seuraus uskosta plus teoista, kuten roomalaiskatolisessa pelastusnäkemyksessä.

Se on todella henkilökohtaista

Uskon kautta vanhurskauttaminen on opinkohta, jolla on syvällinen, olemassaoloa koskeva merkitys. Koska tämä kokemus muuttaa meidät olemuksemme syvimpiä sopukoita myöten ja ratkaisee ikuisen tulevaisuutemme, 1500-luvun protestanttiteologeille oppi vanhurskauttamisesta oli ”kristillisen opin tiivistelmä”, ”pykälä, jonka varassa kirkko seisoo tai kaatuu”. Paljon on muuttunut siitä 500 vuoden takaisesta ajasta, jolloin Euroopassa syttyi ennennäkemätön into näiden tärkeiden teologisten kysymysten vuoksi.

Tänä aikana meidän on kuitenkin keskityttävä vielä voimakkaammin uskonpuhdistuksen periaatteeseen uskon kautta vanhurskauttamisesta. Tämä raamatullinen opetus kykenee antamaan meille tuoreen kokemuksen Jumalan työstä, Jumalan vallasta, Jumalan viisaudesta, Jumalan voimasta, Jumalan pelastuksesta ja Jumalan kunniasta, joita kaikkia tarvitaan kipeästi tämän päivän maallistuneessa, postmodernissa kulttuurissa. Uskonpuhdistuksella on merkitystä, vielä 500 vuoden jälkeenkin.

– Adventist World / Laszlo Gallusz

1Diarmaid MacCulloh, All Things Made New: The Reformation and Its Legacy (Oxford: Oxford University Press, 2016).

2Roger E. Olson, The Story of Christian Theology: Twenty Centuries of Tradition and Reform (Downers Grove, Ill.: InterVarsity, 1999), s. 373.

3Alister McGrath, Iustitia Dei: A History of the Christian Doctrine of Justification, 3. painos (Cambridge: Cambridge University Press, 2005), s. 222.

4Michael Reeves & Tim Chester, Why the Reformation Still Matters (Wheaton, Ill.: Crossway, 2016), s. 209, 210.

Kerro kaverille

Comments are closed.