Rohkaisevia raamatunpaikkoja ääneen luettuna

0

Marraskuun 20. päivänä julkaistiin Suomen ensimmäinen nettisivusto, johon on kerätty kuunneltavaksi toivoa tuovia raamatunpaikkoja. Lähes 200 kohtaa koostuvat sekä Vanhasta testamentista että Uudesta testamentista.

Kokonaispituudeltaan noin 90 minuutin pituisen koosteen voi kuunnella joko vanhan tai uuden käännöksen mukaisena versiona. Lukijana toimii ammattilukija, Markus Bäckman. Miellyttävä ääninen Bäckman on tunnettu ääninäyttelijänä, laulajana, sanoittajana ja dubbaajana.

Toivoaraamatusta.fi-sivuston perustajana on Askelma ry, joka on perustanut myös terapeuttisista puheista tunnetun toivonpuheita.fi -sivuston. ”On aikoja, jolloin ihminen ei jaksa lukea Raamattua. Sen sijaan kuunteleminen on helpompaa. Koska Jumala puhuu ihmiselle Raamatun kautta, haluamme tehdä toivon löytämisen Raamatusta mahdollisimman helpoksi” sanoo sivuston perustajajäsen Veronika Mäki. Toinen perustajajäsen Lauri Nurminen jatkaa ”moni suomalainen ei tunne Raamattua, siksi olemme valinneet joukon rohkaisevia kohtia kuuntelijoiden puolesta”.

Ääneen luetut toivoa tuovat raamatunpaikat löytyvät sekä www.toivoaraamatusta.fi -osoitteesta että www.toivonpuheita.fi-sivuston alta. – toivo@toivonpuheita.fi

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.