95 teesiä jatkuvan uskonpuhdistuksen puolesta

0

Martti Luther ja John Calvin muuttivat maailmaa hyvän teologiansa voimalla huonosta teologiastaan huolimatta. Pimeä keskiaika, jolloin he astuivat esiin, oli todella hyvin pimeää, ja osa tuosta pimeydestä seurasi suuria protestanttisia uskonpuhdistajia, vaikka he riensivätkin valoa kohti.

Vallankumous, jonka he panivat alulle, perustui pääasiassa kahteen valtavaan muutokseen ajattelussa. He julkistivat nuo muutokset yleisen keskustelun pohjaksi: (1) Yksin Raamatun, joka puhuttelee yksilön omaatuntoa, tulee määrätä uskostamme ja käytännön toimistamme, yhdenkään ihmisen tai kirkon arvovalta ei saa sitä tehdä, ja (2) pelastus on Jumalan armolahja, joka vastaanotetaan yksin uskosta ja jota ei sen vuoksi ole mahdollista ansaita minkäänlaisilla omilla teoilla. Näiden kahden vaikuttavan ajatuksen myötä protestanttiset uskonpuhdistajat aloittivat muutosten sarjan, jonka loogiseen päätöksen asti he eivät kyenneet näkemään. Heidän jälkeensä tuli toisia uskonpuhdistajia, jotka löysivät lisää kadoksissa olleita totuuksia, ja uskonpuhdistustyö jatkuu vielä nytkin.

Seuraavassa esitän 95 teesiä, joiden pohjalta voimme pohtia jatkuvaa uskonpuhdistusta.

RAAMATTU 

  1. Raamattu on Jumalan innoitettua sanaa, jonka hän on antanut inhimillisten toimijoiden välityksellä (2. Piet. 1:21). ”Ei Raamatun sanoja ole innoitettu vaan ihmiset innoitettiin”, jolloin ”jumalallinen mieli ja tahto yhdistyvät inhimilliseen mieleen ja tahtoon; tällöin ihmisen ilmaukset ovat Jumalan sanaa.” [1]
  2. Profeetat olivat ”Jumalan kirjureita, eivät hänen kyniään”. Näin ”Jumalaa ei esitetä Raamatun kirjoittajana”, mutta siitä huolimatta Raamattu on ”kirja, joka paljastaa Jumalan luonteen.” [2]
  3. Meidän on annettava Raamatun puhua huolimatta ihmisistä, jotka tyrkyttävät ajatuksia, joiden mukaan se olisi supistettava kirkon uskontunnustukseksi tai luetteloksi opillisista käsityksistä, joita vaalitaan muissa asiayhteyksissä kuin puhuttaessa Jumalan mittaamattomasta rakkaudesta (1. Joh. 4:8).
  4. ”Raamatun, ja yksin Raamatun, tulee olla meidän uskontunnustuksemme, ainoa liiton yhdysside.” [3]
  5. ”Olemme kansana todellisessa vaarassa, jos meitä ei jatkuvasti varjella pitämästä ajatuksiamme, joita olemme vaalineet pitkään mielessämme, Raamatun opetuksina, jotka ovat kaikissa tapauksissa erehtymättömiä, ja arvioimasta jokaista ihmistä sillä perusteella, miten itse tulkitsemme Raamatun totuutta. Tällaisessa vaarassa me olemme, ja se olisi pahinta, mitä meille kansana voisi tapahtua.” [4]
  6. Raamattu ei ole sääntökirja, jonka avulla Jumala yrittää hallita meitä ulkopuoleltamme, vaan kertomuksia sisältävä kirja, jonka avulla Jumala yrittää vapauttaa meidät läpikotaisin sisältämme käsin (1. Moos. 1:1; Matt. 1:1; 2. Kor. 1:20).
  7. Jos emme ymmärrä Raamatun meille esittämää kertomusta, kutistamme vääjäämättä Raamatun orjuuden kahleeksi sen sijaan, että näkisimme sen messiaanisena vapautuskertomuksena, jollainen se todellisuudessa on (2. Kor. 3:6–18).
  8. Raamattu ei ole systemaattisen teologian oppikirja, todistetekstejä sisältävä käsikirja, myönteisen ajattelun opas taloudelliseen menestykseen tai ”anteeksi vain, mutta” – argumentti, jota käytetään uskosta osattomien kukistamiseksi loogisella ajattelulla. Sen sijaan Raamattu on tosikertomus Jumalan ”rauhanliitosta” ja ”järkkymättömästä rakkaudesta”. (Jes. 54:10; 55:3.)
  9. Vanha testamentti on annettu lupaus, jossa Jumala sanoo: rakastan teitä, mitä ikinä se minulle maksaakin. Teidän asenteellanne minua kohtaan ei ole merkitystä, sillä en milloinkaan lakkaa rakastamasta teitä. Minä tulen teidän maailmaanne ja astun keskelle teidän tuskaanne. Minä kannan teidän häpeänne sydämessäni, imen teidän syntinne rakkauteeni ja voitan synnin tuhovoiman.
  10. Uusi testamentti on pidetty lupaus, jossa Jumala sanoo: Katsokaa, minä olen tässä ja täytän jokaisen kohdan teille antamastani lupauksesta. Rakastan teitä koko jumalallisella olemuksellani. Kaikki se raivo ja viha, jonka saatatte vuodattaa päälleni, ei kukista rakkauttani teitä kohtaan. Ja kun minut korotetaan ristille ja kun rakkaudessani teitä kohtaan uhraan itseni teidän puolestanne, minä vedän teidät takaisin luokseni. (2. Kor. 1:20.)
  11. Jotta uskonpuhdistus olisi täydellinen, meidän on pelastettava Raamattu väittelynhaluiselta yksinkertaistamiselta – sekä konservatiivisen fundamentalismin että liberaalin arvostelun osalta – ja nähtävä sen sanoma kokonaisena, ymmärrettävä sen kokonaiskuva aina Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan asti.
  12. ”Jumala on rakkaus.” Siinä on koko Raamattu, koko kertomus, pähkinänkuoressa.

KRISTUS

  1. Kristus on suurenmoisin aihe ja sen vuoksi Raamatun tärkein päämäärä (Luuk. 24:27).
  2. Kaikki varjot, esikuvat, vertauskuvat, profetiat ja kertomukset saavuttavat päämääränsä, täyttymyksensä ja kristallinkirkkaan tarkoituksensa Kristuksen persoonassa ja työssä (Joh. 5:39; Room. 10:4).
  3. Jeesus on ainoa täydellisen oikea ilmoitus Jumalan luonteesta (Hepr. 1:1–4).
  4. Kristuksen ymmärtäminen kaikessa kauneudessaan merkitsee Isän ymmärtämistä (Joh. 14:9).
  5. Kristuksen vapaaehtoinen ihmiseksi tuleminen paljastaa Jumalan itsensä alentavan rakkauden. Se osoittaa, että Jumala tuli aina maan päälle asti laittaen sivuun voimansa ja etuoikeutensa Jumalana, jotta hän voisi osoittaa myötätuntoista yhteenkuuluvuutta meidän kanssamme kautta ikuisuuksien (Fil. 2:5–9).
  6. Kristuksen elämä osoittaa, millä tavalla Jumala näkee ihmiset ja on vuorovaikutuksessa heidän kanssaan täynnä armoa ja totuutta (Joh. 1:14, 17, 18).
  7. Kristuksen sijaiskuolema paljastaa Jumalan itsensäuhraavan rakkauden ja osoittaa, että Jumala rakastaa kirjaimellisesti kaikkia muita enemmän kuin itseään ja asettaa kaikki muut itsensä edelle (1. Joh. 3:16).
  8. Kristuksen voittoisa ylösnousemus osoittaa, että Jumalan rakkaus on ”elämän laki”, toisistaan riippuvaisen olemassaolon ikuisesti kestävä periaate, ja että Kristuksen vapaaehtoinen kuolema ristillä merkitsi voittoa synnistä ja syntiin olennaisesti kuuluvasta kuoleman vallasta (Joh. 10:18; Room. 8:1, 2).
  9. Kristuksessa lunastus on saavutettu ilman minkäänlaista panosta meidän puoleltamme (Room. 3:24).
  10. Kristuksessa Jumala on saanut aikaan sovituksen kaikkiin suuntiin – Jumala ihmisen kanssa, ihminen Jumalan kanssa ja ihmisen toisen ihmisen kanssa – saavuttaen täydellisen ja eheän, vastavuoroisen yhteyden. (2. Kor. 5:14–21.)
  11. Kristuksessa on luotu uusi ihmiskunta – ”uusi ihminen” – joka on vapaa kaikesta jumalasuhteeseen ja ihmissuhteisiin liittyvästä vihanpidosta (Ef. 2:14–22).
  12. Jeesus mursi kostonhimoisen väkivaltaisuuden kiertokulun sillä ainoalla tavalla, jolla se oli mahdollista murtaa: ”Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun.” (1. Piet. 2:23.)

ARMO

  1. Jumalan armo on ensin yleismaailmallista ja itsensä ilmaisevaa, sitten henkilökohtaista ja uudistavaa (Tit. 2:11–14).
  2. Armo on sitä, millä Jumala pelastaa meidät jo ennen mitään mahdollisia tekojamme ja niistä riippumatta (Ef. 2:8, 9).
  3. Armo vapauttaa meidät noudattamasta lakia keinona pelastua ja tekee meidät samanaikaisesti halukkaiksi Jumalan rakkauden vangeiksi. Tällöin synti menettää valtansa meihin. (Room. 3:19, 20; 6:14.)
  4. Henkilö, joka kokee olevansa vapaa tekemään syntiä Jumalan armon tähden, ei ymmärrä Jumalan armoa (Room. 6:15).

USKO

  1. Jumala on uskollinen ja täynnä uskoa (Room. 3:3).
  2. Usko on rakkauden perimmäinen, jumalasuhteeseen ja ihmissuhteisiin perustuva muutosvoima, mikä tarkoittaa sitä, että usko on sitä, miltä rakkaus näyttää toimiessaan toisten hyväksi. Jumala on rakkaus, siksi Jumala toivoo jokaiselle ihmiselle parasta ja uskoo jokaisesta parasta. (1. Kor. 13:7.)
  3. Jumala on rakkaus, siksi Jumala ei koskaan katkaise suhdettaan meihin, hän ei milloinkaan lakkaa olemasta se joka hän on, hän ei koskaan luovuta yhdenkään ihmisen kohdalla (1. Kor. 13:8).
  4. Jumala on rakkaus, ja siksi hän suhtautuu meihin meidän mahdollisuuksiemme mukaan, ei sen mukaan millaisia nyt olemme, mikä tarkoittaa sitä, että hän pitää meitä tosiasioista huolimatta vanhurskaina ja viattomina. Tämä ei ole hänen puoleltaan valheellista kuvitelmaa vaan elävän uskon teko. (Room. 4:17; 2. Kor. 5:19.)
  5. Teologiamme on perustavanlaatuisesti ja vaarallisesti virheellistä, mikäli julistamme, että usko Jeesukseen on pelastuksen lähtökohta. Ennen kuin voin uskoa Jeesukseen, minun on kohdattava Jeesuksen Hänen uskonsa on minun uskoni myötävaikuttaja, ei toisinpäin. (Room. 3:21, 22.)
  6. Syntinen ei saa uskostaan Kristukseen minkäänlaisia ansioita, hänen uskonsa ei tuo mitään lisää Kristuksessa saadun pelastuksen todellisuuteen, hänen uskonsa ei lisää minkäänlaista pelastuksellista aineistoa evankeliumin puolueettomiin tosiasioihin. Usko ei synnytä tosiasioita vaan ymmärtää ja hyväksyy tosiasiat, jotka ovat jo edeltä olemassa Kristuksessa. (Ef. 2:8–10.)
  7. Jumalan rakkautta täynnä olevan uskon valossa ainoa tapa, jolla ihminen voi joutua ikuisesti kadotetuksi, on valita jatkuvasti Jumalan rakkauden vastustaminen aina siihen pisteeseen asti, että ihmisestä tuhoutuu kyky ymmärtää Jumalan rakkautta ja uskoa siihen (Joh. 3:18–21; Room. 1:18–20).

LAKI

  1. Laissa ei ole pelastavaa voimaa (Gal. 3:11).
  2. Laki pystyy ainoastaan paljastamaan synnin ja sen vuoksi lisäämään tietoisuutta syyllisyydestä (Room. 3:19, 20).
  3. Laki on opettaja, joka johtaa meidät ymmärtämään Kristuksen tarpeemme, koska yrittäessämme parhaamme ollaksemme kuuliaisia laille huomaamme pian, että olemme täysin vararikossa lain vaatiman epäitsekkään rakkauden ja täydellisen jumalasuhteeseen ja ihmissuhteisiin liittyvän tinkimättömyyden suhteen (Gal. 3:23–25).
  4. Mitä pitemmäksi aikaa jäämme itsekeskeisen jääräpäisyyden valtaan kuvitellen, että pystymme noudattamaan lakia, sitä pahemmin petämme itseämme, muutumme entistä mahtailevammiksi ja lakihenkisemmiksi sekä aiheutamme kaikille ympärillämme oleville kärsimystä tuomitsevilla käsityksillämme ja moraalisella ylimielisyydellämme (Matt. 23:23–29).
  5. Laki on vähäisempi ”kirkkaus”, joka on olemassa vain sitä varten, että Jeesuksessa oleva ”suurempi kirkkaus” jättää sen varjoonsa (2. Kor. 3:7–11).
  6. Pyhän Hengen päämääränä on evankeliumin avulla helpottaa elämässämme tapahtuvaa perimmäistä paradigman muutosta ”kirkkaudesta kirkkauteen”, lain vähäisemmästä kirkkaudesta Kristuksen suurempaan kirkkauteen (2. Kor. 3:6–18).
  7. Jeesus toteutti Siinainvuorella annetun lain täydellisesti kuollessaan Golgatalla, koska hänen vapaaehtoinen uhrinsa oli itsensä antavan rakkauden täydellinen teko (Room. 13:10; 1. Joh. 3:16).
  8. Lakia ei tule lukea luettelona kieltoja, joita pystymme tosiasiallisesti noudattamaan, mikäli vain yritämme tarpeeksi kovasti, vaan sarjana lupauksia, jotka Jumala on täyttänyt Kristuksessa ja on täyttävä jokaisessa sydämessä, joka lakkaa etsimästä pelastusta lakia noudattamalla (2. Moos. 20; Gal. 5:1, 5, 6, 16, 22, 23).
  9. Kuuliaisuus Jumalan laille ei saa aikaan pelastusta, mutta pelastus saa aikaan kuuliaisuuden Jumalan laille (Ef. 2:8–10).
  10. Ihmisen ihannetila on se, että hän elää olosuhteissa, joissa mielihyvä ja puhtaus yhdessä muodostavat yksinkertaisen, kokemuksellisen todellisuuden (Joh. 8:29). Tätä nimitetään ”uudeksi liitoksi” (Hepr. 8:7–13).
  11. ”Kirjain tuo kuoleman”, kun se murskaa Jumalaan kohdistetut vaikuttimet ja ajaa ihmiset joko farisealaisuuteen tai epätoivoon (2. Kor. 3:6).
  12. Säännöt ilman suhdetta sääntöjen laatijaan saavat aikaan kapinan (Room. 7:5).
  13. Se, että ihmisten päähän taotaan ajatus, että heidän on lopetettava synnin tekeminen, ja samalla peitetään heidän näkyvistään Jumalan ehdoton rakkaus, merkitsee hengellistä väkivaltaa (Matt. 23:15).

ANSIO

  1. Kaikkien väärien uskontojen ytimessä on ajatus pelastumisesta tavalla tai toisella omien tekojen avulla. ”Käsitys, että ihminen voi pelastaa itsensä omilla töillään, oli jokaisen pakanauskonnon perustana – –. Siellä, missä sitä noudatetaan, ei ihmisillä ole mitään sulkua syntiä vastaan.” [5]
  2. Lain teot eivät tee ketään vanhurskaaksi Jumalan edessä, koska ne, jotka vanhurskautetaan Jumalan edessä, vanhurskautetaan hänen uskollisuutensa perusteella, ei ihmisten uskollisuuden perusteella (Room. 3:20–22).
  3. Pelastuksen todellisuus on tosiasia, jonka Kristus on hankkinut. Meidän omakohtainen kokemuksemme tuosta pelastuksesta ei lisää mitään pelastukseemme eikä anna meille lisäansioita tai parempaa asemaa Jumalan edessä. (Room. 3:24.)
  4. Me emme voi tehdä mitään ansaitaksemme Jumalan rakkauden, koska hän rakastaa jo meitä. Emme voi myöskään tehdä mitään saadaksemme Jumalan lopettamaan meidän rakastamisemme. (Room. 8:35–39.)
  5. ”Ihmisansioihin luottaminen estää näkemästä Kristuksen ääretöntä rakkautta.” [6]
  6. Lakihenkisyys on ovela itsekeskeisyyden muoto. Se saa meidät ylläpitämään päähänpinttymää omasta itsestämme, kun samalla teeskentelemme, että kyse on Jumalasta. (Fil. 3:2–11.)
  7. Moraalisen ylemmyyden asenteet kätkevät usein taakseen moraalista rappiota, ja toisten tuomitseminen on usein viitta, jolla yritetään peittää salainen synti (Room. 2:1–3).
  8. ”Ei ole olemassa asiaa, jota pitäisi miettiä vakavammin, toistaa useammin tai joka pitäisi juurruttaa vankemmin kaikkien ihmisten mieleen kuin se, että langenneen ihmisen on mahdotonta ansaita mitään omilla parhaillakaan teoillaan. Pelastus saadaan yksin uskosta Jeesukseen Kristukseen.” [7]

EVANKELIUMI

  1. Evankeliumi perustuu Kristuksen kuoleman, hautaamisen ja ylösnousemisen historiallisiin tosiasioihin (1. Kor. 15:1–4).
  2. Evankeliumi on hyvä uutinen, ei hyvä neuvo. Se julistaa, mitä Jumala on tehnyt, ei sitä, mitä meidän pitäisi tehdä (1. Kor. 15:1–4).
  3. Kristuksen evankeliumi on pohjimmiltaan uskollisen rakkauden teologia, sisäisen vapautuksen psykologia ja toisiin keskittyvän yhteenkuuluvuuden sosiologia (1. Joh. 1, 2).
  4. Evankeliumi on hyvä uutinen, onnellisuutta aikaansaava sanoma, mielihyvää lisäävä selonteko, jonka mukaan Jumala rakastaa sinua enemmän kuin omaa olemassaoloaan. Tämän todistaa Kristuksen ihmiseksi tuleminen, elämä, kuolema ja ylösnouseminen historiallisena tosiasiana. (Joh. 3:16, 17.)
  5. Voimme olla varmoja siitä, että emme ole kuulleet aitoa evankeliumia, jos sen sanoma saa meidät ajattelemaan, että meidän täytyisi, meidän pitäisi, meidän on pakko.
  6. Voimme olla varmoja siitä, että olemme kuulleet aidon evankeliumin, jos sen sanoma saa meidät ajattelemaan, että Kristus tekee, on tehnyt, on vielä tekevä, ja sen vuoksi minäkin voin tehdä, olen tekevä, haluan tehdä, saan tehdä (Gal. 2:20).

USKON KAUTTA SAATAVA VANHURSKAUS

  1. Minä olen vanhurskas Kristuksen edessä, ennen kuin olen tehnyt yhtäkään vanhurskasta tekoa (1. Moos. 15:6; Room. 4:3–8).
  2. Tämä toimii niin, että Jumala suhtautuu minuun ikään kuin olisin vanhurskas ennen kuin todellisuudessa olen vanhurskas. Hän tekee niin poistaakseen omastatunnostani häpeän tunteen ja herättääkseen minussa täten hänen edessään varmuuden ja hyväksynnän sen suhteen, että hän antaa minulle voiman pyrkiä elämään vanhurskaasti. (Room. 4:17; 6:11–14.)
  3. Ainoastaan usko saa aikaan vanhurskauden, ja ainoastaan elävä kohtaaminen Jumalan rakkauden kanssa sellaisena kuin se paljastuu Kristuksessa, sytyttää uskon (Gal. 5:5, 6).
  4. Jos pyrin vanhurskauteen, en saavuta vanhurskautta. Jos kuitenkin lakkaan yrittämästä olla vanhurskas ja katson sen sijaan uskossa Kristukseen, elämässäni syntyy vanhurskautta luonnollisena sivutuotteena suhteestani häneen. (Room. 9:30–33.)
  5. Vanhurskaus on ulospäin suuntaava rakkaussuhde, ei sisäänpäin suuntaava. (Matt. 23:25, 26.)
  6. Kuuliaisuus Jumalan laille ei ole välttämätöntä pelastuksen saamiseksi, mutta se liittyy vääjäämättä pelastukseen spontaanina reaktiona Jumalan rakkauteen, jolloin häntä totellessamme toteutamme vain omia mielihalujamme (Ps. 40:9; Joh. 14:15).
  7. Pelastusta ei voi ansaita kuuliaisuudella, mutta kuuliaisuus paljastaa sen, että me todella tunnemme Jeesuksen (1. Joh. 2:3).
  8. Kaikki kuviteltavissa olevat tavat pelastua, paitsi uskon kautta saatava vanhurskaus, ovat lakihenkisyyttä, joko konservatiivista tai liberaalia lakihenkisyyttä, osittaista tai kokonaisvaltaista lakihenkisyyttä (Gal. 3).
  9. Pelastuksen ansaitsemiseksi suoritetut hyvät teot ovat pahoja tekoja (Matt. 7:21–23).
  10. Ei ole mahdollista omata aitoa uskoa ilman aitoja tekoja, koska edellinen ilmenee aina jälkimmäisissä (Jaak. 2:17, 18).
  11. Voin tehdä kaiken Kristuksen kuuliaisuuden ja voiton välityksellä, mutta en voi tehdä mitään ilman häntä (Fil. 4:13; Joh. 15:5).
  12. Voittoa synnistä ei voi saavuttaa yrittämällä tarpeeksi kovasti, mutta sen voi vastaanottaa lahjana Jumalalta (1. Kor. 15:57).
  13. Evankeliumin mukaan on itsestään selvää, että ihmiset, jotka ymmärtävät saaneensa paljon anteeksi, myös rakastavat paljon (Luuk. 7:47).
  14. ”Mikään asia ei ulotu niin käyttäytymisemme syvimpiin syihin kuin tietoisuus Kristuksen anteeksiantavasta rakkaudesta.” [8]
  15. Sen vuoksi voidaan sanoa: ”Rakkauden avulla hän karkottaa sisimmästä synnin.” [9]
  16. Jeesus tuli maailmaan pelastamaan meidät paljastamalla Jumalan tuomitsematta jättävän rakkauden, joka edeltää kaikkea meidän puoleltamme tapahtuvaa oikein tekemistä (Joh. 3:17).
  17. Voima synnin voittamiseen ei ilmene edeltä käsin vaan seuraa sen tajuamista, että Jumala ei lähesty minua tuomitakseen (Joh. 8:11).
  18. Omatuntoni kyllä tuomitsee minut, mutta Jumala ei tuomitse minua, vaikka hän tietää minusta kaiken (1. Joh. 3:20).
  19. Se, että elän vakuuttuneena Jumalan tuomitsematta jättävästä rakkaudesta, ei omiin suorituksiini nojautuminen, poistaa kaiken pelon sydämestäni, jolloin voin seistä luottavaisin mielin tuomiolla (1. Joh. 4:17–19).
  20. Jos minulla on Jeesus ja uskon häneen todellisena Jumalan rakkauden ilmentymänä, voin tietää täydellä varmuudella, että minulla on ikuinen elämä (1. Joh. 5:9–13).

SEURAKUNTA

  1. Seurakunnan on sanottu olevan ”armon näyttämö” vihamielisessä maailmassa, joka tuntee vain koston, tuomitsemisen, pakottamisen ja väkivallan menetelmät (Joh. 13:35).
  2. Seurakunnan on määrä olla täysin ainutlaatuinen ja kauniilla tavalla harvinainen yhteisö, jossa kaikki kansallisuudet ja kulttuurit ovat edustettuina ja joka on vapaa kaikenlaisesta rodullisesta erottelusta ja epäoikeudenmukaisuudesta, näin osoittaen Jumalan rakkautta elävänä todistuksena maailmalle (Ap. t. 2; Ilm. 7:9).
  3. Rotujen sovinto ei ole toisarvoinen vaan keskeinen asia evankeliumissa. Siellä, missä ilmenee rotuerottelua ja epäoikeudenmukaisuutta, Kristus kielletään. (Ef. 2:14–22.)
  4. Seurakunta on olemassa siksi, että se antaisi maailmalle lopullisen ja täydellisen osoituksen Jumalan rakkaudesta, ei toimiakseen kulttuurin moraalipoliisina ja tuputtaakseen tahtoaan uskosta osattomille lainsäädännön välityksellä.
  5. Kristuksen seurakunta ei saa olla arvovaltahierarkia vaan samanarvoisista yksilöistä koostuva yhteisö, joka muodostaa ”kaikkien uskovien papiston”, ”kuninkaallisen papiston”, johon kaikki seurakunnanjäsenet kuuluvat (1. Piet. 2:9).
  6. Organisaation ja palvelevan johtajuuden periaatteet, joille on luonteenomaista rakkauden ja luottamuksen vaaliminen nöyryyden ja yhteydenpidon välityksellä, ovat välttämättömiä evankeliumin eteenpäin viemiselle (Matt. 20:25–28).
  7. Sen sijaan poliittinen taktikointi, painostaminen, uhkailu, uhkavaatimukset, manipulointi, syyttely, erimielisyyttä aiheuttavat puheet ja kahtiajakautumiseen johtava toiminta ovat täysin Jumalan luonteen ja evankeliumin perusolemuksen vastaisia (Matt. 20:21–24).

KUTSUMUS

  1. Apostolit noudattivat evankeliointiperiaatetta, jossa poistettiin kaikki mahdolliset esteet, jotka rajoittivat ihmisten pääsyä Jeesuksen luo (Ap. t. 15).
  2. Totuudesta ei pitäisi koskaan tinkiä kulttuuristen asioiden vuoksi, mutta emme myöskään saa pitää omia kulttuurisia mieltymyksiämme totuutena (1. Kor. 9:19–23).
  3. Ensimmäinen sääntö sääntöjen laatimisessa on tämä: laatikaa niin vähän sääntöjä kuin mahdollista. Moraalista riippumattomien sääntöjen ja keskinäiseen yhteyteen liittyvien epäraamatullisten testien määrän lisääminen on merkki uskottomuudesta evankeliumille. Seurakunnan ei pitäisi laatia jäsenilleen yleissääntöjä, joita ei selvästi ilmaista Raamatussa (Ap. t. 15).
  4. ”Jäykkiä sääntöjä ei saa olla olemassa. Työmme on luonteeltaan etenevää, ja on parasta jättää tilaa työmenetelmien kehittämiselle.” [10]
  5. ”Kun ihmisten toimintatavat eivät ole ristiriidassa Jumalan lain kanssa, voitte hyväksyä ne. Mikäli työntekijät eivät tee näin, he eivät ainoastaan estä omaa työtään vaan asettavat kompastuskiviä niiden tielle, joiden hyväksi he työskentelevät, ja estävät näitä vastaanottamasta totuutta.” [11]
  6. Kun oikeaa evankeliumia julistetaan, seurakuntaa ei tarvitse painostaa ja ohjelmoida todistamiseen, koska ne, jotka uskovat Kristuksen oikean evankeliumin, puhuvat siitä, mitä he ovat hänessä löytäneet (2. Kor. 4:13, 14).

– Adventist Review Online / Ty Gibson

[1] Ellen G. White, Selected Messages, osa 1, s. 21.

[2] Ellen G. White, Signs of the Times, 3. maaliskuuta 1898.

[3] Ellen G. White, Review and Herald, 15. joulukuuta 1885.

[4] Ellen G. White, 1888 Materials, s. 830.

[5] Ellen G. White, Alfa ja omega, osa 4, s. 25.

[6] White, Alfa ja omega, osa 7, s. 58.

[7] Ellen G. White, Manuscript Releases, osa 3, s. 420.

[8] White, Alfa ja omega, osa 5, s. 52.

[9] Ellen G. White, Vuorisaarna, s. 58.

[10] Ellen G. White, Review and Herald, 23. heinäkuuta 1895.

[11] Ellen G. White, The Southern Work, s. 68.

Kerro kaverille

Comments are closed.