Telttajuhlat Toivonlinnassa 7.–10.6.2018

0

Suomen Adventtikirkon hengelliset telttajuhlat eli kesäjuhlat järjestettiin tänä vuonna 7.–10.6. Toivonlinnassa, Kaarinassa. Kyselytutkimuksen perusteella valikoitui paikka sekä suunniteltiin ohjelma vähän erilaisille juhlille. Alueelle oli pystytetty suuri teltta, johon mahtui noin 700 kuulijaa. Toivonlinnan muutkin tilat olivat hyvin käytössä. Alueelle oli pystytetty myös rukousteltta, joka oli auki 24/7. Siellä sai toteuttaa monin tavoin luovaa rukousta.

Pyhän Hengen läsnäolo oli aistittavissa juhlilla. Tunnelma oli leirimäinen. Aikaa oli jätetty myös seurustelulle, ja ihmiset näyttivät todella viihtyvän. Luojamme salli meidän nauttia myös hyvistä säistä juhlien ajan.

TORSTAI 7.6.

Juhlat alkavat

Torstai-iltapäivällä Kalervo Aromäki ja Leif Hongisto toivottivat paikalle saapuneet kesäjuhlavieraat tervetulleiksi.

Juhlilla oli tarjolla kolmena päivänä useita yhtä aikaa olevia kanavia, joissa käsiteltiin kiinnostavia aiheita, sekä lisäksi monenlaisia aktiviteetteja. Niitä käsiohjelmasta tutkiessa iski runsaudenpula – minne menisi? Enkä ollut ainoa, jolla oli sama ongelma. Ehdin juhlien aikana käydä neljässä kanavassa.

Kanava: Anteeksiantamisen vaikeus ja vapaus

Kalervo Aromäki puhui torstain jälkimmäisessä kanavassaan anteeksiantamisesta. Hän kertoi, että anteeksiantamisesta on olemassa vähän tutkimustietoa. Ne tutkimukset, joita on tehty, päätyvät neljään vaiheeseen anteeksiantamisen prosessissa. 1. Ihminen tunnistaa vihansa ja kipunsa. 2. Hän päättää antaa anteeksi. 3. Hän antaa anteeksi. 4. Hän elää anteeksiantamisesta.

Lähtökohta on se, että me ihmiset olemme voimattomia muuttamaan menneisyyttämme. Kalervo oli sitä mieltä, että anteeksianto on ainoa keino voidaksemme kohdata menneisyytemme. Anteeksianto on luopumista uhrina olemisesta ja syyttelemisen lopettamista. Anteeksiantaminen auttaa löytämään uuden identiteetin ja mahdollistaa toivon kokemisen. Tietoinen päätös antaa anteeksi (vaikka ei siltä tuntuisikaan) alkaa ohjata ihmisen tunteita. Kalervo huomautti, että anteeksiantaminen ei ole unohtamista. Se on menneen jättämistä taakse. Ihmisellä, joka on antanut anteeksi, on halu mennä eteenpäin, elää elämää, jossa on sisältö ja merkitys.

Kalervo Aromäki.

Ensimmäinen telttakokous: ”Köyhä”

Torstai-, perjantai- ja sapatti-illan telttakokouksiin aiheet oli valittu Ilmestyskirjan Laodikean seurakunnalle suunnatun tekstin pohjalta. ”Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.” (Ilm. 3:17.) Orvo Miettinen puhui kunakin iltana yhdestä aiheesta: ”köyhä”, ”sokea”, ”alaston”. Juontajina telttakokouksissa toimivat koko juhlien ajan Ida Hakkarainen ja Atte Helminen.

Ida Hakkarainen ja Atte Helminen juontamassa telttajuhlilla.

Torstai-ilta oli odottavaa tunnelmaa täynnä, kun kävimme ensimmäistä kertaa suureen telttaan istumaan. Heti alkuun juontajapari kertoi, kuinka me kaikki olemme Jumalalle rakkaita. Rukouksessa pyydettiin Pyhää Henkeä paikalle, jotta voisimme oppia uutta ja herätä. Aloitimme yhdessä teemalaululla Oi, Herrani, sain armosi (Seurakunta laulaa 125). Tilaisuuden musiikista vastasi Betel Akustic, johon kuuluvat Jani Nieminen, Tomi Jalkanen ja Seidi Vartiainen. Seidi opetti lavalle tulleille lapsille sanat ja käsiliikkeet säveltämäänsä kappaleeseen Turvaa Herraan (san. Sananl. 3:5–6 pohjalta). Sen jälkeen Kaarina Villa kertoi lastenkertomuksen pienestä Leevistä, jota alkoi keinuvassa laivassa pelottaa. Leevi kuitenkin nukahti rauhallisesti, kun hänelle oli laulettu taivaan Isästä, joka pitää huolen, sekä pidetty iltarukous.

Betel Akustic.

Juhlan aikana joka ilta joku seurakunnan työntekijöistä esitti oman todistuksensa. Torstaina Satu Mäkelä kertoi, kuinka hänestä oli pari vuotta sitten tuntunut kuin valo olisi imetty hänen elämästään pois. Helsingissä järjestettävässä katuaktiossa hän oli nähnyt ”Paven” (nimi muutettu), tutun usein rahapulassa olevan kaverin, johon myös päihteet ja asunnottomuus olivat jättäneet jälkensä. Hän oli välillä käynyt Kallion adventtikirkossa. Satu oli tarjonnut hänelle sämpylän, jonka ”Pave” otti vastaan sanoen: ”Sinä olet kiva.” Satu kiitti kohteliaisuudesta. Siihen Pave jatkoi: ”Meidän Vapahtajamme on kiva.” Satu myönteli, ja Pave lisäsi: ”No siis todellakin on.” Satu kertoi näin kuulleensa kadun evankeliumin, ja Paven avulla hän pääsi irti kaikkein pahimmasta pimeydestään.

Orvo Miettinen aloitti puheensa kysymällä: ”Millainen on köyhin ihminen, jonka tiedät?” Hän kertoi, kuinka Jeesus neuvoi, että meidän tulisi ostaa tulessa puhdistettua kultaa (Ilm. 3:18). Orvo kysyi: ”Miten hyvin kulta kiiltää kassaholvissa?” Tosiasiassa se ei näytä miltään pimeässä. Se kiiltää vasta silloin, kun sitä käytetään. Orvo päätyi puheessaan siihen, että Jeesus on kaikkein köyhin. Jeesus jätti taivaan, tyhjensi itsensä. Hän tuli köyhäksi. Köyhät ihmiset uskalsivat tulla hänen tykönsä, sillä Jeesus todella oli itsekin köyhä. Jeesus antoi, antoi, antoi, lopulta henkensä. Jeesus antoi, kunnes hänellä ei ollut enää mitään annettavaa. Puheensa loppuun Orvo esitti meille ehdotuksen siitä, että olimmepa missä tahansa pensaassa Jeesusta piilossa, voisimme sanoa hänelle: ”Tässä olen.”

Grillijuhlat ja todistuksia 

Torstai-illan lopuksi nuotiorannassa oli grillijuhlat. Valitettavasti metsäpalovarotuksen vuoksi nuotiota ei saanut sytyttää. Ihmiset näyttivät viihtyvän hyvin toistensa seurassa kesäillan kauneuden keskellä. Vielä sen jälkeen oli mahdollisuus mennä Markku Heinäsen juontamaan todistuskokoukseen Villa Ljunghälliin. Siellä saimme kuulla monenlaisia todistuksia. Eräs kertoi olevansa kiitollisuutta täynnä, sillä veriappelsiininpala oli juuttunut hänen kurkkuunsa, ja hän oli jo luullut kuolevansa. Hänen miehensä oli kuitenkin saanut palan lähtemään irti otettuaan vai­moaan vyötäisiltä kiinni. Toinen kertoi, kuinka ratsastuksen kautta hän on voinut välittää evankeliumia. Markku Heinänen puhui Intian matkasta, jolla hän oli kertonut rakkaudellisesta Jumalasta hindumiehelle ja animistinaiselle. Kyseltyään paljon kysymyksiä he olivat ottaneet Jeesuksen vastaan. Iltamme päättyi ”popcornrukoukseen”, johon kaikki saivat ottaa osaa.

Aimo Helminen (vas.) ja Hannu Huhtala laulattivat grillijuhlassa.

Jyrki Vehkavuori pitämässä tietokilpailua grillijuhlassa.

PERJANTAI 8.6.

Aamuhartaus: Tule syliin

Kokoonnuimme yhdessä aloittamaan päivää kuuntelemalla Sirpa Iivarin aamuhartautta aiheesta Tule syliin. Hänellä on kolme alle kouluikäistä lasta. Sirpa puhui siitä, kuinka lapset eivät halua mennä vieraan syliin. Tutun syliin lapsi menee mielellään. Edes kauppakasseja Sirpa ei saa tuoduksi sisälle, kun hänen nuorimmaisensa, vähän yli 1-vuotias, haluaa jo päästä syliin. Kyse on luottamuksesta. Sirpa kysyikin, onko Jeesuksesta tullut harvinainen vierailija vai uskallammeko heittäytyä hänen käsivarsilleen.

Sirpa Iivari piti perjantaina aamuhartauden.

Isältä lapselle

Perjantaiaamun ensimmäisen telttakokouksen aloitimme halaamalla lähellä istuvia. Yhteisestä ylistyksestä vastasi Karjalan toivo Liperistä, tilaisuuden lopuksi lauloi Liperin adventtiseurakunnan kuoro. Puheen toteuttivat vuoropuheluna isä ja tytär, Kimmo ja Evita Ilola. Siitä jäi mieleen se, että me emme koskaan täysin riitä ihmisille, Jumalalle kuitenkin riitämme. Hän ei odota, että olisimme Mooses, Pietari tai Paavali. Hänelle riittää, että olemme juuri niitä, joiksi hän on meidät luonut. Lisäksi meidän kannattaa pyrkiä toteuttamaan suuria asioita eli ottaa isoja, rohkeita tavoitteita. Niin isoja, että tarvitsemme Jumalaa niiden saavuttamiseksi. Kimmo ja Evita puhuivat myös sitoutumisesta. On tärkeää rakentaa seurakuntaa tulevalle sukupolvelle. Vieläpä niin, että usko ei vain säilyisi, vaan se leviäisi – jopa räjähtäisi.

Perjantaiaamupäivän telttakokouksen musiikista vastasivat liperiläiset.

Hyvää työtä Piikkiössä

Piikkiön adventtiseurakunnassa on viime aikoina tapahtunut upeita asioita. Ruokajakelun ja siihen kuuluvien toivelaulu- ja hartaustilaisuuksien aikana kirkko ”pullistelee liitoksistaan.” Nykyisin hyvin monet piikkiöläiset tuntevat seurakunnan. Riitta-Liisa Peltonen kertoi kontakteista, joita on saatu kyseisen työn välityksellä. Neljän ja puolen vuoden aikana jopa kymmenen henkilöä on tullut työmuodon kautta uskoon.

Kanava: Vihapuhe hengellisessä yhteisössä

Lounaan jälkeen oli taas kanavia ja aktiviteetteja tarjolla. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta adventtikirkon avustuspalvelutoiminnan aloittamisesta. ADRAn väki piti perjantai-iltapäivänä juhlahetken merkkivuotensa kun­niaksi. Voit lukea avustuspalvelutoiminnan vaiheista myöhemmin syksyllä ilmestyvästä Nykyajasta.

Itse osallistuin Jaakko Pappisen kahteen peräkkäiseen kanavaan, joissa käsiteltiin vihapuhetta hengellisessä yhteisössä. Lopputuloksena tuli esiin se, että vihapuheella eli rakkaudettomalla puheella saadaan paljon pahaa aikaan. Yleensä vihapuheeseen turvautuvat sellaiset reaktiiviset ja pelokkaat ihmiset, jotka kipuilevat heikon identiteetin/ryhmäidentiteetin kanssa. Jaakko totesi, että kypsien ihmisten ei tarvitse panetella toisia, he osaavat sanoa: ”En lähde tuohon mukaan.” Seurakuntana meidän ongelmamme on Jaakon mielestä se, että hyvät asiat muodostuvat meille kompastuskiveksi. Kun meistä tulee hyviä, alamme arvostella toisia, meistä tulee ylimielisiä ja poissulkevia. Jaakon mielestä meidän olisi hyvä löytää adventistinen identiteettimme peruskristillisyydestä ja muistaa, että rakkaus ja armollisuus pitävät hyvyyden aisoissa.

Jaakko Pappinen piti kanavan vihapuheesta hengellisessä yhteisössä.

Ioannis Giantzaklidis pitämässä omaa kanavaansa.

Iltatilaisuus: ”Sokea”

Perjantain iltatilaisuudessa musiikista vastasi Betel Akustic. Lapset tulivat jälleen lavalle. Seidi Vartiainen laulatti heitä, ja he säestivät valitsemillaan rytmisoittimilla. Sakari Vehkavuori kertoi heille lastenkertomuksen siitä, miten juutalaisessa kulttuurissa isä ja äiti siunaavat jokaisen lapsensa aina sapatin alkaessa perjantai-iltana. He kuiskaavat jotakin tärkeää ja rohkaisevaa lapsen korvaan. Vanhemmat saivat mennä lavalle siunaamaan omat lapsensa.

Seidi Vartiainen laulatti lapsia.

Sakari Vehkavuori kertoi lapsille siitä, miten juutalaisessa kulttuurissa vanhemmat siunaavat lapsensa joka perjantai-ilta sapatin alkaessa.

Tällä kertaa eläkkeellä oleva pastori Mika Forsman tuli lavalle sauvojen kanssa ja kertoi todistuksensa siitä, miten hän oli helmikuun lopussa kaatunut mökillään vähissä vaatteissa jäätikölle. Vain koira oli ollut hänen seuranaan. Kipu oli ollut kova, eikä hän ollut päässyt liikkumaan. Lopulta hän alkoi huutaa apua, ja hänen koiransa alkoi haukkua kovaa. Viimein hänet oli löydetty, ja hän oli päässyt ambulanssilla sairaalaan. Hänen ruumiinlämpönsä oli ollut vain 30 astetta, lähellä tajuttomuuden rajaa. Mika oli luonnollisesti Jumalalle kiitollinen pelastumisestaan.

Mika Forsman kertoi ihmeellisen pelastumiskokemuksensa.

Orvo Miettinen puhui aiheesta ”Sokea”. Hän käytti puheessaan rekvi­siittana kauluspaitansa alla olevaa paitaa, jonka toinen puoli oli musta ja toinen valkoinen. Orvo kyseli, millaisina Jumala meidät ihmiset näkee. Johtopäätös oli se, että Jumala kyllä tietää meidän rikkomuksemme, mutta hän on niille sokea. Hän näkee meidät valkoisina. Orvo mainitsi, että Uudessa testamentissa on noin 120 tekstiä, joissa kerrotaan uskovien ihmisten olevan Kristuksessa. Sokeassa maailmassa me uskovat voimme näyttää Kristukselta.

Illan päätteeksi Villa Ljunghällissa oli upea todistuskokous, jota olivat johtamassa Arja ja Onni Rytkönen. Illan aikana kuulimme ihmeellisiä kokemuksia Jumalan johdatuksesta ja paranemisista. 

SAPATTI 9.6.

Aamuhartaus: Rohkaiseva syli

Sapattiaamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Kokoonnuimme aamiaisen jälkeen Kai Lempisen pitämään hartauteen, jonka aiheena oli Rohkaiseva syli. Kai kysyi, kuinka moni oli kuullut Esa Saarisen lanseeraaman termin ”hellä dynamiikka.” Osanottajat välittivät hellää dynamiikkaa toisilleen halauksin, hienovaraisesti, sillä termi sisältää myös tämän puolen. Rohkaiseva syli on hellä- ja hienovarainen. Kai kertoi esimerkkejä Jeesuksen hienovaraisesta tavasta suhtautua niihin ihmisiin, jotka halusivat tulla kohdatuiksi. Kai totesi lopuksi, että rohkaisu ja kannustus ovat parempia keinoja kuin virheiden etsiminen. On tärkeä keskittyä hyvään. Se usein kohottaa ajattelun uudelle tasolle.

Jumalanpalvelus: Avoin syli odottaa

Lauluyhtye Ilonan johdolla aloitimme sapatin raamattutunnin. Atte Helminen puhui Jeesuksen viidestä kutsusta: ”Tule ja koe” (kokemus), ”Seuraa minua” (suhde), ”Tule kalastamaan kanssani” (osallistuminen), ”Rakasta vihollista” (uhrautuminen) sekä ”Ota vastaan” (voimaantuminen). Keskustelimme näistä pienissä ryhmissä. Tarkastelimme myös Jeesuksen ja samarialaisen naisen vuoropuhelua kaivolla.

Lauluyhtye Ilona.

Jumalanpalveluksen aikana teltta oli tupaten täynnä. Kaikille ei riittänyt edes istumapaikkaa. Arviolta paikalla oli noin 1000 ihmistä. Tilaisuuden alkuun lapset pyydettiin jälleen lavalle. Tiina Keronen kertoi heille valosta. Hän käytti rekvisiittana mukia, jossa oli yksi keltainen hahmo. Kun mukiin kaadettiin vettä, kaikki hahmot muuttuivat keltaisiksi. Kun Jeesus saa täyttää ihmisen, hän saa sisimpäänsä valon, jota voi levittää muille.

Lapset jumalanpalveluksessa kuuntelemassa Tiina Kerosen esittämää lastenkertomusta.

Tilaisuuden saarna koostui kolmen pastorin puheista sekä Eleos-kuoron lauluesityksistä. Kalervo Aromäki kertoi siitä, miten hän oli tullut siihen pisteeseen, jossa hän oli päättänyt olla pakenematta elämässä. Sen jälkeen hänen elämänsuuntansa oli muuttunut. Hänelle oli tullut halu elää itsestä poispäin olevaa elämää. Siihen hän kuitenkin totesi tarvitsevansa Jumalan apua.

Eleos-kuoro, johtajanaan Sirpa Nurminen.

Terhi Turkka puhui Luukkaan evankeliumin 4:18, 19 pohjalta. ”– Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” Terhi Turkka johtaa kirkkomme vankilalähetystyötä. Hän oli kerran huomannut ajattelevansa, että kyseinen teksti sopii hyvin vangeille, oikeille syntisille. Vangit olivat kuitenkin tietämättään opettaneet Terhille, kuinka me kaikki ihmiset kuulumme vangittujen ja sokeiden joukkoon, uskoon tulomme jälkeenkin. Terhi kehotti pohtimaan, mikä on kenenkin vankila. Onko se kenties tietäminen, hengellinen yl­peys, oikeassa oleminen, paremmuus, ihmispelko tai riittämättömyys? Se on asia, joka edistää yksinäisyyttä ja estää meitä kohtaamasta toisiamme ja Jumalaa aidosti. Terhi itse oli törmännyt oman suorittamisensa muuriin ja joutunut pysähtymään. Hän oli saanut olla armon kannateltavana.

Markku Heinänen lähestyi puheensa alussa polvillaan Jumalaa ja pyysi tätä rojauttamaan Pyhää Henkeä niin, että jokainen saisi osansa. Markku kertoi, kuinka Jeesus tuli osoittamaan tien Isän luo. Meidät on adventtikansana kutsuttu esittämään kaikkein kaunein kuva Jumalasta. Sellainen, joka saa meidän omissa sekä kuulijan suonissa virtaamaan oksitosiinin eli rakkaushormonin. Tutkimuksissa on hänen mukaansa todettu, että positiiviset kokemukset jättävät aina muistijäljen. Meidän tehtävämme on johdattaa ihmiset tuntemaan Jeesus henkilökohtaisesti. Meidän tulee olla Kristuksen tuoksu maailmassa. Antaa hänestä niin hyvä kuva, että joka kerta, kun ihmiset kuulevat sanan ”uskova”, ”Jeesus” tai ”Jumala” heidän suonissaan alkaa virrata rakkaushormoni.

Markku Heinänen.

Kanavat ja Seurakunta soi

Lounaan jälkeen oli vuorossa jälleen runsaasti kanavia ja aktiviteetteja, myös Media7 Raamattuopiston 70-vuotisjuhla. Raamattuopiston vaiheista voit lukea näiltä nettisivuilta tai Nykyajasta 7/18. Itse otin osaa Kai Arasolan kanavaan: Minkälaista Pyhää Henkeä odotamme? Auditorio oli niin täynnä, että jouduimme lopulta laittamaan oven lukkoon. Kai Arasolan kanavan sisällöstä voit lukea erillisestä artikkelista näiltä nettisivuilta tai Nykyajasta 7/18.

Olin mukana myös kanavassa: Minne menet adventtikirkko (San Anto­nion jälkeen)? Siinä oli mukana viisi panelistia: Anna Mantere, Kerttuli Giantzaklidis, Risto-Pekka Alhainen, Niklas Rantanen ja Jetro Perho. Keskustelua oli johdattelemassa Satu Mäkelä. Paneelissa käsiteltiin adventtikirkon kipeitäkin aiheita, ja kuulijat ottivat osaa keskusteluun. Eri kerroilla kanavassa käytiin läpi eri teemoja. Tällä kertaa pohdittiin sitä, onko adventtikirkon ovi liian kapea vai liian leveä tulla sisälle. Keskustelua käytiin muun muassa siitä, tuleeko ihmisen noudattaa adventtikirkon 28 opinkohtaa voidakseen liittyä seurakuntaan. Myös sitä mietittiin, olemmeko me konservatiiveja vai liberaaleja.

Eräs kuulija esitti kommentin siitä, että seurakuntaan kuulumattomat usein näkevät seurakunnan koostuvan ihmisistä, joilla on sydän paikallaan, mutta seurakuntalaiset näkevät asian päinvastoin. Hän kysyikin, onko meillä tarve kerätä kruunuumme helmiä ja esittää ulospäin toisenlaista kuvaa kuin seurakuntalaisten keskuudessa. Muutkin olivat huomanneet, että moni kyllä tervehtii uusia kasvoja, mutta ei välttämättä tuttuja seurakuntalaisia. Keskustelu oli hyvin kiinnostavaa, ja siihen olisi voinut olla enemmänkin aikaa.

Satu Mäkelä johdatteli keskustelua kanavassa: Minne menet adventtikirkko (San Antonion jälkeen)?

Kanavien jälkeen juhlaväki kokoontui nauttimaan hyvästä musiikista juhlatelttaan. Seurakunta soi -tilaisuuden aloitti Valona Gospel, joka esitti Hannu Huhtalan tekemää musiikkia. Mukana oli paljon esiintyjiä erilaisin kokonpanoin nuorista vanhempiin. Tilaisuus päättyi Risto-Pekka Alhaisen lauluun Anna sade. Sen kertosäkeeseen yhtyivät lopuksi kaikki.

Valona Gospel -yhtye.

Minttu Rantanen.

Juha Keronen lauloi komeasti kaksi laulua.

Kaarina Kotamäki lauloi laulun Lähelle ihmistä.

Liperin adventtiseurakunnan kuoro.

Mari Konola ja Hannu Huhtala.

Kongolaisten kuoro.

Risto-Pekka Alhainen lauloi Anna sade.

Iltatilaisuus: ”Alaston”

Sapatti-illan tilaisuus alkoi tuttuun tapaan laululla Betel Akusticin johdolla. Sen jälkeen lapset kutsuttiin eteen, jossa Seidi Vartiainen leikitti heitä torstai-iltana opettamansa laulun mukaan. Laulua kiihdytettiin hitaasta temposta hyvin nopeaan. Eliisa Saarinen kertoi lapsille erilaisista aarteista.

Seuraavaksi oli luvassa kiitollisuutta ja haikeutta täynnä oleva hetki pitkäaikaisen adventtikirkon työntekijän Sirpa Halmisen jäädessä eläkkeelle. Kalervo Aromäki kiitteli häntä aktiivisesta työurasta. Sirpa kuvaili adventtikirkkoa hyväksi ja turvalliseksi työpaikaksi, jossa saa käyttää kaikkia talentteja. Loppuun hän jätti kysymyksen siitä, voisiko joku kuulijoista ajatella seurakuntatyötä kutsumuksena.

Sirpa Halminen kukitettiin eläkkeelle jäämisen vuoksi.

Tämän jälkeen Kalervo Aromäki pyysi vihittyjä pastoreita eteen,  kun Taneli Pirskanen vihittiin pastoriksi. Rukouksen Tanelin puolesta esitti Kai Arasola. Taneli kertoi uskoontulostaan ja ensimmäisistä ponnekkaista kieltäytymisistään lähteä seurakuntatyöhön. Mieli kuitenkin muuttui, ja hän opiskeli Thaimaassa muun muassa Kai Arasolan ja Kalervo Aromäen opissa. Myös Taneli kehotti nuoria miettimään vaihtoehtoa lähteä Jumalan työhön.

Saimme sen jälkeen seurata näytelmää kahdesta veljeksestä. Martynas Baltiejus lauloi siihen sanat.

Näytelmä kahdesta veljeksestä. Martynas Baltiejus lauloi näytelmään sanat.

Näytelmä kahdesta veljeksestä.

Näytelmä kahdesta veljeksestä.

Orvo Miettinen aloitti puheensa kertomalla siitä, kuinka Jeesus suosittelee alastonta ostamaan valkeat vaatteet, ettei alastomuuden häpeä näkyisi. Orvo puhui siitä, kuinka me ihmiset olemme alastomia, meillä on häpeää, eikä se ole kaunista katsottavaa. Orvo antoi sitten puheenvuoron Johannekselle, Jeesuksen opetuslapselle (jota hän itse myös näytteli), ja ”Johannes” sai kertoa Jeesuksen viimeisistä vaiheista lähietäisyydeltä. Viimein Jeesus riippui ristillä alastomana, häpeästä välittämättä, jotta ihminen voisi olla vaatetettu. Orvo heitti ilmoille kysymyksen: ”Miksi me emme uskalla olla alastomia?” Hän totesi, että loukkaannumme helposti, emmekä ole valmiita pyytämään anteeksi. Jos uskaltaisimme olla alastomia, huomaisimme, että me ihmiset olemme kaikki samanlaisia. Orvo kehotti meitä olemaan aitoja ja uskaltamaan pukeutua Jeesuksen puhtaan valkoiseen viittaan.

Orvo Miettinen esitti puheen Johanneksen näkökulmasta.

Entisten nuorten sävellahja

Viilenevän illan päätteeksi saimme kääriytyä teltassa huopiin ja laulaa muun muassa 1970-luvulla tutuksi tulleita lauluja, joita ei välttämättä usein kuule. Marja Kondra juonsi tilaisuuden ja toimi esilaulajana. Laulujen väleissä ihmiset kertoivat omia todistuksiaan.

Marja Kondra (vas. ) juonsi ja lauloi Entisten nuorten sävellahjassa. Ilona Kondra säesti ja lauloi.

SUNNUNTAI 10.6.

Aamuhartaus: Hoitava syli

Sunnuntain aamuhartaudessa meille puhui Aimo Helminen. Hän johdatteli miettimään lintuja, jotka eivät murehdi mistään. Eivät myöskään kukat, ruusut, neilikat tai orvokit, huolehdi vaatetuksestaan. Aimo kertoi, että on asioita, joille voimme tehdä jotain ja asioita, jotka pitää vain hyväksyä. Ennen kaikkea meidän tulee etsiä Jumalan valtakuntaa ja asettaa arvojärjestyksemme kohdilleen. Aimo huomautti silti, että on olemassa oikeanlaistakin murhetta, sitä, että murehdimme syntejämme. Tarkoitus ei ole jäädä syyllisyyteen vaan pyytää anteeksi ja aloittaa alusta. Jumalan armo on se hoitava syli, rakkaudellinen ilmapiiri, jossa voi kokea lämpöä. Oikeanlaista murhetta on myös murhe Jumalasta etäällä elävistä. Tilaisuus lopetettiin rukoustuokioon, jossa jokainen sai esittää rukousaiheita ja rukoilla.

Oravanpyörästä elämänpyörään

ETRA-liitto oli järjestänyt kahdeksasta rastista koostuvan radan, jonka toimintapisteet sijoittuivat Toivonlinnan kampukselle. Kiersimme ryhmissä näitä rasteja, ja opimme muun muassa levosta, terveellisestä ruoasta, liikunnasta, tunnetaidoista ja iloa tuottavasta toiminnasta. Tämä oli mielestäni oikein onnistunut tapa esittää ja oppia asioita.

Onni Rytkönen johti yhtä ryhmää ETRAn sunnuntain rastiradalla.

Eväitä kotimatkalle

Viimeisessä telttajuhlien tilaisuudessa musiikista vastasi tamperelainen Praison. Leif Hongisto piti alkuun rukouksen, jossa jutteli Jumalalle kuin ystävälle. Sitten hän puhui meille omien juhliemme yksityiskohdista, jotka saattoivat vastata sitä tilannetta, jossa neljä miestä kantoi halvaantuneen miehen Jeesuksen luo, lopulta katon läpi. Silloinkin oli paikalla paljon väkeä eikä kukaan halunnut jäädä mistään paitsi. Leif herätteli miettimään, onko Jeesus vain meidän yksityisomaisuuttamme. Ovatko ystävämme ja naapurimme päässeet hänestä osallisiksi? Halvaantuneella miehellä oli neljä ystävää, joilla oli yhteinen huolenaihe. He halusivat auttaa ystävänsä Jeesuksen luo, koska hän ei itse sinne päässyt. Viemmekö me läheisiämme Jeesuksen parannettavaksi?

Leif huomautti, että kuten halvaantunut mies, joka oli hyvin vaitonainen, mekin käperrymme usein ongelmiimme ja näytämme vain kaunista ulkokuorta. Jeesus sanoi hänelle: ”Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut.” Mekin kipuilemme rikkoutuneen minämme kanssa, emmekä halua tunnustaa, että olemme syntisiä. On helpompi ulkoistaa asioita, syyttää jotakin toista. Leif kertoi näkevänsä joka aamu työmatkallaan kyltin, jossa lukee: ”Juureton puu ei pysy pystyssä”. Hän kyseli meiltä, rukoilemmeko sitä, että Herra kohtaisi sydämemme ja se voisi eheytyä. Entä rukoilemmeko, mitä sellaista voisimme tehdä, mikä olisi taivaan Isän nimelle kunniaksi. Leif Hongiston puheesta on tulossa syksyllä artikkeli Nykyaika-lehteen.

Tilaisuuden lopuksi Kalervo Aromäki kiitteli eri tahojen antamaa panostusta juhlien järjestämisessä. Kalervo kertoi, että palautteissa oli tullut paljon kiitosta juhlista. Itsekin luin myöhemmin saamiamme palautteita, joiden perusteella lähes kaikki olivat juhliin tyytyväisiä. Jotain ”viilattavaa” tietysti aina löytyy. Useampi esitti myös toiveen, että juhlat olisivat kahden vuoden päästä jälleen Toivonlinnassa.

Jos et päässyt hengellisille telttajuhlille tai tahdot palata niiden tunnelmiin, osa tilaisuuksista on katsottavissa netistä osoitteesta: https://media7.adventist.fi

Teksti: Heidi Sandholm, kuvat: Pekka Kärkkäinen

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.