Jeesuksen usko – Nuorten aikuisten raamattuleiri 18.–22.6.2018

0

Jeesuksen usko – Nuorten aikuisten raamattuleiri kokosi juhannusviikolla Kallioniemen leirikeskukseen mukavan pienen leiriporukan, jonka kanssa syvennyimme pohtimaan Raamatun ja elämän isoja kysymyksiä. Viikko täyttyikin kysymyksistä, joihin etsimme vastauksia. Leiriviikon jälkeen saatoimme huomata, että valmista ei vielä tullut, sillä aiheista riitti keskusteltavaa ja pohdittavaa. Tutkittavaa jäi edelleenkin. Mistä leirillä sitten puhuttiin?

Ensimmäisen päivän aiheena oli profetoiminen sekä unet ja näyt. Heti alkuun Kai Arasolan pitämässä aamukokouksessa saimme huomata, että profeetallisuutta ei ole aina helppo määrittää. Päivän aikana syvennyimme aiheeseen pienryhmätyöskentelyn ja tuokioiden avulla. Pohdimme muun muassa seuraavia kysymyksiä: Miksi tänä päivänä ei ole profeettoja niin kuin Raamatun aikaan? Mistä erottaa Jumalan antaman profe-tian ja oman ajatuksen tuotteen? Voiko profetoimista oppia? Mikä on profeetan ja papin välinen ero?

Yhden päivän aikana ei löytynyt selkeitä vastauksia kaikkiin lukuisista kysymyksistä, mutta saimme hyvän muistutuksen siitä, että Jumala kutsuu meistä jokaista työhönsä, ja hänellä on suunnitelma jokaisen kohdalle. Hän on luvannut varustaa meidät työhön, eikä meidän tulisi pitää armolahjoja tai niiden määrää Pyhän Hengen mittarina elämässämme. Hengen hedelmien ja ennen kaikkea Jumalan rakkauden tulisi olla vaikuttava tekijä, josta seuraa kaikki muu. Raamattu ohjenuorana, rukoillen ja Jumalan sanassa pysyessämme voimme Pyhän Hengen avulla erottaa väärät profetiat oikeista ja seistä Jumalalle kuuliaisina. Keskeiseksi kysymykseksi nousikin, olemmeko alttiita kuulemaan Jumalan äänen ja olemaan hänen johdettavanaan, vaikka se välillä tarkoittaisi omien suunnitelmiemme syrjään laittamista.

Seuraavan päivän aihe ”Jumalan toiminta arjessa” oli astetta käytännönläheisempi ja hyvä jatko edellisenä päivänä nousseeseen kysymykseen Jumalan äänen kuulemisesta. Päivän aikana saimme kuulla rohkaisevia omakohtaisia kokemuksia Jumalan johdatuksesta. Markku Heinänen haastoi leiriläiset pohtimaan omaa henkilökohtaista suhdettaan Jumalaan. Turvaudummeko Jumalan apuun vain silloin, kun todella tarvitsemme häntä? Silloin, kun olemme jo hädässä? Vai onko meillä sellainen ”linja” Jumalan kanssa, joka on aina auki? Pienryhmissä ja illan yhteisessä tilaisuudessa kuuntelimme monia rohkaisevia todistuksia leiriläisiltä siitä, kuinka Jumala on johtanut heitä elämässä.

Kuullaksemme Jumalan ääntä meidän tulee kiinnittää huomiota kolmeen avaintekijään: Jumalan sanaan, rukoukseen ja paastoon. Jumala puhuu meille sanassaan ja sen kautta. Ru-kouksessa saamme tuoda itsemme ja suunnitelmamme Jumalan eteen ja pyytää hänen tahtonsa tapahtumista oman tahtomme sijaan. Paasto niistä asioista, jotka vievät aikamme tai heikentävät mahdollisuuksiamme kuulla Jumalan ääntä, on välttämätöntä. Esimerkiksi mediapaasto antaa meille automaattisesti enemmän aikaa Jumalan sanan tutkimiseen ja rukoukseen, jos emme täytä tuota aikaa jollakin muulla. Jumala on antanut meille viisautta, ja etenemällä nöyrin mielin hänen tah-toaan seuraten voimme luottaa hänen avaavan ja sulkevan ovia tahtonsa mukaisesti.

Torstain aiheena oli ”Miten Jumala puhuu Raamatussa”. Simo Perhon johdattaessa meidät aiheeseen saimme kuulla hänen kokemuksiaan Jumalan puheesta hänelle sekä nähdä Raamatusta esimerkkejä, kuinka läpi Raamatun Jumala on puhunut sanansa kautta niin yksilöille kuin ihmisryhmille. Vaikka Raamattu on kirjoitettu kauan sitten, voimme tänä päivänäkin uskoa sen puhuvan meille, sillä sama Pyhä Henki, joka on vaikuttanut sen synnyssä, soveltaa edelleen sanaa tarpeisiimme. Vaikka emme voi täysin ymmärtää Jumalan luontoa, hänen sanansa ilmoittaa meille hänen luonteensa. Mitä enemmän opimme tuntemaan hänen sanaansa, sitä paremmin opimme tuntemaan myös Jumalaa ja viihdymme hänen seurassaan. Meidän on myös muistettava, että Jumalan sanasta tai sen tuntemisesta ei ole meille mitään hyötyä, jos emme seuraa sitä. Jumala puhuu sinulle, kuuletko hänen äänensä?

Leiriviikon aikana saimme solmia uusia ystävyyssuhteita, kasvaa välittömässä ja hengellisessä ilmapiirissä sekä rukoilla, pohtia ja kysyä, mikä on Jumalan tahto elämässäni. Uskonaskeleitakin otettiin, ja saimme päättää siunatun leiriviikon kaksinkertaiseen ilojuhlaan, kun torstai-iltana ja perjantaiaamuna todistimme kahden nuoren kastejuhlaa, päätöstä seurata Jeesusta.

Kiitollisina taivaan Isälle, leirin järjestäjille ja leiriläisinä toisillemme päätimme viikon yhteiseen rukoushetkeen ja totesimme, että jotakin vastaavaa toivotaan tulevinakin vuosina leirikesän ohjelmistoon. – Tiina Keronen

Simo Perho kastoi Aarne Ruutikaisen nuorten aikuisten raamattuleirillä.

Kuvat: Kai Lempinen

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.