Global youth day 16.3.2019

0

Global Youth day 2019 – ”adopt”

Kansainvälistä nuortenpäivää (GYD) vietetään joka kevät maaliskuun kolmantena sapattina. Tänä vuonna 16.3. Haastan seurakuntien nuoria ja vanhempia miettimään, mitä voisitte tänä vuonna tehdä kaupunkinne ja yhteisönne hyväksi.

Global Youth Dayn teema on tänä vuonna ”adopt”. Kenet te voisitte seurakuntana, nuorten ryhmänä ”adoptoida”, kohdata ja auttaa pidemmälle kuin vain yhden kerran? Orpo lapsi tai nuori, potilas, vanhus, vanki?

”On paljon nuoria ja lapsia, jotka eivät pysty harrastamaan mitään, eivät viettämään lomia muiden lasten tapaan. Lomia, joista heti kouluun tultaessa kysytään: ”Missä olit lomallasi?” Lapin ensi- ja turvakoti on vastannut tähän haasteeseen järjestämällä koulujen lomien aikana näille lapsille aktiivista toimintaa ja tapahtumia, jolloin tuo lapsi voi kertoa lomalta palatessa, että on päässyt ratsastamaan ponilla tai saanut yhteisen kuvan joulupukin kanssa.”

Köyhyys on todellisuutta Suomessa ja monet lapset joutuvat syyttömästi kärsimään sen haitoista. Samalla kun olet erilainen, et harrasta tai sinulla ei ole puhelinta ym., syrjäydyt muista. Syrjäytyminen on pelottavaa ja johtaa nuoria epätoivoisiin tekoihin, tekemään kaikenlaista, että saisi edes vähän huomiota.

Ensikodin toiminnanjohtaja antoi haasteen. Yksi hyvä vaihtoehto. ”Tukekaa nuoria, jotka eivät perheen taloudellisesta tilanteesta johtuen pysty harrastamaan mitään. Suokaa näille lapsille kokemus saada jotain, mitä vanhemmat eivät pysty tarjoamaan.” Tässä toimisi hyvin ”adopt”-teemamme. Auttaminen ei keskittyisi vain ja ainoastaan GYD-päivään vaan voisi tukea jonkun lapsen/nuoren elämää jatkossakin.

Haastamme sinua ja toivomme, että tämän kirjeen asia menee eteenpäin seurakunnassasi.

Kiitos, kun olette mukana tekemässä hyvää 16.3.2019 ja vuoden jokaisena päivänä!

 

Nina Saaristo

Jaostojohtaja

Adventtikirkon nuorisotyö – LaNut.-fi

nina.saaristo@adventtikirkko.fi

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.