Milloinkaan aiemmin ei Newbold Collegessa vuosittain pidettävä Beach Lecture ole sen 21 vuotisen olemassa olonsa aikana alkanut musiikilla. Vuonna 2018 tiistaina 9. lokakuuta tapahtui kuitenkin poikkeus. Saarnaaja, televisiotoimittaja ja virsien kirjoittaja John Bell aloitti pitämänsä tilaisuuden spontaanisti laulamalla. Hän opetti kaksi lyhyttä melodiaa, lauloi ne pienissä pätkissä ja muutti samalla Newboldin Salisbury Hall -tilaan asettuneen 90 henkisen yleisön kuoroksi. Johdattamalla ihmiset tällaiseen kuorokokemukseen hän näytti konkreettisesti, kuinka musiikki voi yhdistää ihmisiä. Sen jälkeen Bell osoitti, miten musiikki voi myös erottaa ihmisiä – sekä kirkon ulko- että sisäpuolella.
Jotkut ajattelevat, että urut ovat Jumalan käyttöön vihkimä instrumentti. Jotkut toiset taas ajattelevat, että kitara on jollakin tavalla Raamatun vastainen. Puhumattakaan siitä, kuinka Afrikan lähetyssaarnaajat opettivat, että rummut ovat Paholaisen soitin. Bell kertoi, että musiikki on aina jakanut ihmisiä. Reformaation jälkeiset protestantit suostuivat laulamaan ainoastaan Psalmeja, jotka olivat heidän mielestään saaneet Jeesuksen hyväksynnän. Myöhemmin seurakunnat halusivat laulaa Isaac Wattsin ja Charles Wesleyn tekemiä virsiä. Moodyn ja Sankeyn haitarin käyttö evankeliumin levityksessä herätti paljon keskustelua. Skotlannin vapaakirkolliset kiistelivät kansanmusiikkimelodioiden käyttämisestä ylistysmusiikissa.
Bell kertoi, että nykyisin musiikista on tullut enemmän ”lahkolaista” kuin koskaan aiemmin. Muutos ei ole tapahtunut ainoastaan musiikillisessa tyylissä vaan myös laulujen sanoituksissa. ”Olen hämmästynyt siitä, kuinka rajoittuneeksi lauluissa käytetty sanasto on tullut”, sanoi Bell. Suuri määrä raamatullisesta sanastosta, jota käytetään esimerkiksi Psalmeissa, on unohdettu. Eikä tämä koske vain ylistysmusiikkia vaan myös itkuvirsiä, esirukousta, katumusta ja kaikenlaisia kokemusmaailman raikkaita ilmaisuja – ”uuden laulun laulaminen” on kokonaan laiminlyöty. ”Jumalan kehotus: ’Laulakaa Herralle uusi laulu’ ei ole ainoastaan tarkoitettu ohjeeksi kuoroille tai yksinlaulajille”, Bell totesi.
Bell rohkaisi ylistyksenjohtajia tunnistamaan moninaista tarjolla olevaa musiikkia jumalanpalveluksia varten. Yksittäinen virsikirja ei ole riittävä ihmisille, jotka tulevat eri taustoista. Kannattaa käyttää laajaa valikoimaa musiikkia luterilaisista koraaleista Viktoriaanisiin hymneihin, Taizesta Bachiin. Kaikki näistä ovat erilaista musiikkia ja niiden kuuluu myös kuulostaa erilaiselta. Se, missä yhteydessä mitäkin musiikkia käytetään, on oleellisen tärkeää. Tilaisuuden laadun tulisi määritellä se, millaista musiikkia on soveliasta käyttää ja mitä ei.
Tässä vaiheessa luentoa Bell siirtyi pianon ääreen havainnollistaakseen, mistä hän oli puhunut. Hän oli valmistanut käsiohjelman nimeltä Erilaisuuden ylistys, josta yleisö sai laulaa. He lauloivat erilaisia lauluja, jotka ovat yhteisiä mille tahansa jumalanpalvelusyhteisölle: ylistyslauluja, itkuvirsiä, lauluja niille, jotka ovat sairaana, profeetallisia lauluja, jotka kertovat maailman epäoikeudenmukaisuudesta ja lauluja helluntain Pyhän Hengen lahjasta.
Lopuksi Bell muistutti englantilaisia kristittyjä siitä elintärkeästä musiikin käyttöön liittyvästä piirteestä, että musiikki voi jumalanpalveluksessa olla siltoja rakentavaa. Hän havainnollisti hymnien ja ylistyslaulujen käyttöä ryhmissä, joissa englanninkieli ei ole äidinkieli. ”Jos me emme Britanniassa laula muualta päin maailmaa olevia lauluja, lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat kysymään meiltä, miksi harjoitamme musiikillista apartheidiä” Bell sanoi. ’Mungu Ni Mwema’ on Kongon demokraattisesta tasavallasta kotoisin oleva laulu, ja se perustuu Psalmiin 103, joka kertoo Jumalan hyvyydestä. Yhdessä laulettu laulu (käännöksen kera) oli viimeinen, jonka Beach Lecturen kuoro luennolla lauloi.
Luennon jälkeinen kysymystuokio oli pitkä. Kysyttäessä Bellin omasta mielimusiikista hän kertoi kolmesta kasvuvuosiinsa kuuluneesta virrestä, jotka liittyivät hänen kristilliseen uskoonsa. Jokaisen niistä hän oppi ollessaan pieni poika: Oh, what can little hands do to help the king of heaven (Mitä pienet kädet voisivat tehdä auttaakseen taivaan Kuningasta?), Jesus loves me (Jeesus mua rakastaa) ja Praise him, praise him all you little children (Ylistäkää häntä, ylistäkää häntä kaikki pienet lapset). Paljon käytäntöön liittyviä kysymyksiä esitettiin siitä, miten voisi rakentaa tasapainoisen musiikkitarjonnan kaikille nykyisille kirkkokunnille.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun John Bell on puhunut adventistien tapahtumassa. Yksi kommentoi tilaisuuden olleen ”rikas musiikillinen juhla” ja toiset sanoilla ”upea” ja ”provosoiva”. Jotkut ovat sitä mieltä, että tilaisuuden ei pitäisi jäädä laatuaan viimeiseksi.
Bellin ohjeita musiikkiin ja jumalanpalvelukseen:
- Kirkossa esitetyllä musiikilla on laajempi merkitys kuin vain tehdä ihmiset iloisiksi.
- Musiikillisen tarjonnan tulisi olla tasapainossa, ei aina samassa tilassa saman ihmisen suunnittelemaa musiikkia.
- Hiljaisuus on tärkeää, mutta on hyvä tiedostaa, onko pieni hetki hiljaisuutta vai 10 minuuttia sopiva juuri kyseiseen tilanteeseen, ja mitä hiljaisuuden halutaan kuvastavan.
- Ihmisten tulee aina saada tietää, mitä jumalanpalveluksessa tulee seuraavaksi tapahtumaan.
- Harjoittelu on oleellisen tärkeää.
- Jazzin soittaminen kirkossa voi ilmaista yhteisöllisyyttä, jos tilaisuudessa on hyvä keskinäinen yhteys, rytmi ja valmius improvisoida. *
- Keskustele muiden uskovien ihmisten kanssa. Kysy heiltä, mikä on hyödyllistä ja mikä haitallista, mikä on liikaa ja mikä liian vähän.
- Kokoa ihmisiä, joilla on erilaisia mieltymyksiä yhteen, jotta he voivat keskustella aiheesta: Miksi kirkossa on musiikkia?
- Jumala ei ole enemmän läsnä klassisessa musiikissa kuin jazz-musiikissa, mutta taidemusiikki auttaa ihmisiä vakavoitumaan. Tämä on ihmisten kokemukseen liittyvä asia.
- Saarnan pitäjän ja ylistyksen johtajan tulee työskennellä yhdessä. Heidän ei tule olla omissa poteroissaan.
* Bellin näkemykset eivät edusta seitsemännen päivän adventistien kantaa. Seurakuntakäsikirjan mukaan maallista musiikkia ei tule käyttää osana jumalanpalveluksen musiikkia.
Tietoja John Bellistä
John Bell on kristillisen ekumeenisen yhteisön, Iona Communityn, jäsen, televisiotoimittaja ja Skotlannin valtiokirkon pastori. Hänelle myönnettiin äskettäin 2018 Thomas Cranmer Award, yksi vuosittain jaettavista Lambeth Award -palkinnoista, jonka luovutti Canterburyn arkkipiispa. Nämä palkinnot antavat tunnustusta palvelutyöstä eri työsaroilla. Niihin kuuluvat muun muassa arkkipiispan ensiarvoisena pitämät palvelumuodot: rukous ja uskonelämä, sovinnonjulistaminen, rauhan rakentaminen, evankeliointi ja todistaminen.
Palkinnossa on huomioitu Bellin merkittävä panostus kristilliseen jumalanpalvelukseen, todistamiseen ja yhteiskunnallisiin toimiin. – tedNEWS/NA