Tiesitkö, että maailma loppuu viimeistään vuonna 1988? Eräs konservatiivinen kristitty kirjoitti aikoinaan aiheesta kirjan, jonka suuri kansainvälinen kirjatalo julkaisi kaikkien luettavaksi 1970-luvulla. Vuoteen 1990 mennessä sitä oli myyty jo 28 miljoonaa kappaletta. Aihe siis kiinnostaa, vaikka kirjan väitteet eivät paikkaansa pitäneetkään. Tässä ei ole mitään uutta. Monet kristityt ovat pohtineet asiaa ja laatineet erilaisia aikalaskelmia erilaisin tulkinnoin Raamatusta.
Olet varmaan kuullut jos jonkinlaisia väitteitä siitä, milloin maailma päättyy ja miten. Tulevaisuustutkijat ovat miettineet monta vaihtoehtoa, joka tavalla tai toisella lopettavat koko ihmissuvun. Suosituimpia teorioita ovat ilmastonmuutos ja saastuminen, asteroidin törmäys, kulkutaudit, ydinsota, ylikansoittuminen ja robottien vallankumous. Nämä ovat kaikki masentavia ”uutisia”.
Raamattu esittää asiasta aivan toisen kuvan. Kun Jeesuksen opetuslapset pyysivät häneltä tietoa merkistä, joka ilmoittaisi heille maailmanlopun ja mestarinsa paluun hetken, Jeesus antoi vain yhden varsinaisen merkin: Jeesuksen paluun. Mitään erityistä merkkiä ei siis olisi. Tapahtuma olisi tavallaan salaisuus, joka yllättää ihmiset.
Jeesuksen vastauksessa elämä jatkuu oravanpyörässä pyörimistään niin kuin ennenkin. Samat arjen rutiinit pyörivät päivästä toiseen lähes muuttumattomina. Ihmisiä syntyy ja kuolee. Jotkut menevät naimisiin. Talousasiat ovat kuralla. Uutisissa mainitaan jälleen yksi sotatoimi jossain kaukana. Toisaalla on levottomuuksia. On nälänhätää ja kulkutauteja. Monet murehtivat maailman menoa.[1] Ei siis mitään uutta auringon alla. Mikään ei ainakaan näennäisesti näytä kertovan mistään viimeisestä päivästä maailmanhistoriassa. Kuitenkin ajanmerkit ovat selvät. Hetki on lähellä.
Näyttää siltä, että yhä harvempi ihminen on tietoinen siitä, mitä Raamattu opettaa historian viimeisestä päivästä. Sitä kutsutaan Herran päiväksi, ja Raamattu puhuu Jeesuksen paluusta enemmän kuin hänen syntymästään, elämästään, vaikutuksestaan, kuolemastaan, kuolleista heräämisestään ja taivaaseen astumisestaan yhteensä. Joidenkin laskelmien mukaan Jeesuksen paluu mainitaan Raamatun sivuilla 1500 kertaa, toisen laskutavan mukaan jopa 2400 kertaa. Tämä on moninkertainen määrä muihin aiheisiin verrattuna.
Jeesus esitti opetuslapsilleen kiirastorstai-iltana, että hän menisi pian taivaaseen valmistamaan seuraajilleen ikuista, taivaallista asuinsijaa viedäkseen päätökseen maailmankaikkeuden historian suurimman pelastusoperaation, ihmisen pelastamisen synnin vallasta.[2]
Jeesuksen paluu on todellinen, näkyvä, kuuluva ja kaiken pysäyttävä historian huipennus.[3] Kaikki näkevät hänet, kun hän saapuu kaikkeuden kuninkaana hakemaan seuraajansa kotiin. Taivaalliset olennot saapuvat hänen kanssaan, ja koko maailma valkenee. Tuota hetkeä on vaikea, lähes mahdoton kuvailla. Jeesuskin käytti vertauskuvia, koska mikään meidän tuntemamme ilmiö ei vedä sille vertoja.
Paavali kirjoitti rohkaisuksi aikansa kristityille näin: ”Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. ”[4]
Tuona päivänä uskossa kuolleet herätetään ikuiseen elämään.[5] Suru ja murhe katoavat. Historian viimeisenä päivänä maapalloa kohtaa kyllä suuri mullistus, mutta ihmissuku ei lakkaa kokonaan olemasta.[6] Tämä lupaus koskee kuitenkin vain niitä, että ovat osallisia Jeesuksen lahjoittamasta pelastuksesta. Jeesus totesikin opetuslapsille, että heidän täytyy olla valmiina tuota päivää varten.[7]
Kun Jeesus saapuu takaisin, Jumalan omat huudahtavat: ”Tämä on meidän Jumalamme! Häneen me panimme toivomme, ja hän pelasti meidät. Tämä on Herra, häneen me kiinnitämme toivomme, iloitkaamme ja riemuitkaamme! Hän pelastaa meidät.”[8] Oravanpyörä pysähtyy. Alkaa ikuisuus.
[1] Matt. 24:6-7, 12, 38; Luuk. 21:34; Jaak. 5:1-5
[2] Joh. 14:1-3
[3] Matt. 24:27; 1. Tess. 4:16-17; Ilm. 1:7
[4] Tit. 2:13
[5] 1. Kor. 15:51-54
[6] Jes. 24:1-6; Jer. 4:23-27
[7] Matt. 24:42; 25:13
[8] Jes. 25:9