Maailmanlaajuisen adventtikirkon kerran viidessä vuodessa kokoontuva yleiskokous on kirkon ylin päättävä elin. Yleiskokous järjestetään 3.-12.7. Yhdysvalloissa, St. Louisin kaupungissa. Kokouksessa valitaan mm. pääkonferenssin (keskushallinnon) ja Trans-Euroopan osaston virkailijat seuraavaksi viisivuotiskaudeksi sekä tehdään päätöksiä mahdollisista muutoksista Seurakuntakäsikirjaan. Suomen Adventtikirkkoa yleiskokouksessa edustavat Aimo Helminen, Niklas Rantanen ja Mandi Vehkavuori. NykyaikaOnline seuraa kokousta ja raportoi sen tekemistä päätöksistä lähes reaaliajassa.
Suoria nettilähetyksiä St. Louisista voi seurata tästä linkistä. Lähetys avaustilaisuudesta alkaa torstaina 3.7. klo 21:30 Suomen aikaa. Ensimmäistä kertaa historiassa lähetys on mahdollista katsoa myös tekoälyn laatimalla reaaliaikaisella suomennoksella, mutta lähetys tulee viiveellä. Suomen Adventtikirkko ei vastaa tekniikasta ja sen toimivuudesta.
Torstai 10.7.
19:05 NykyaikaOnline kiittää kaikkia uutisten seuraajia. Tämä oli viimeinen päivitys, koska kaikki päätökset on nyt tehty. Tämän jälkeen yleiskokouksessa on jäljellä hengellisiä keskusteluja sekä uutisia kirkon toiminnasta eri puolilla maailmaa. Nykyaika-lehti raportoi syyskuun numerossa laajemmin yleiskokouksesta ja kaikesta, mitä yleiskokouksessa tämän jälkeen tapahtui. Siihen saakka, Herran haltuun!
19:03 Yleiskokous hyväksyi viimeisen muutoksen Seurakuntakäsikirjaan. Muutos koskee paikallisseurakunnan seurakuntakokousta. Muutos antaa paikallisseurakunnalle oikeuden etäyhteyden käyttämiseen seurakuntakokouksen pitämiseen, mikäli piirikunta/unioni sallii etäyhteyden käyttämisen omalla alueellaan tällaisen kokousten pitämiseksi.
18:58 Yleiskokous hyväksyi lisäyksen johtokunnan tehtäviin, joka eriytettiin omaksi äänestyksekseen edellisessä kohdassa. Uusi lisäys mainitsee mm. turvallisen tilan periaatteiden valvomisen.
18:46 Yleiskokous hyväksyi uudistetun version paikallisseurakunnan johtokunnan tehtävän kuvauksesta lukuun ottamatta yhtä uutta kappaletta, josta äänestetään erikseen.
18:20 Yleiskokous hyväksyi kokonaan uuden osion Seurakuntakäsikirjaan, joka käsittelee paikallisseurakunnan päätöksenteon näkyvyyttä ja vastuullisuutta, koska kaikilla jäsenillä on oikeus tietää, mitä seurakunnassa tapahtuu, myös taloudellisesti.
18:17 Yleiskokous hyväksyi uudistetun version muutoksista Seurakuntakäsikirjaan koskien uhrilahjoja.
18:07 Yleiskokous hyväksyi lisäyksen Seurakuntakäsikirjaan, joka kuvailee tarkemmin kymmenyskäytännön raamatulliset perusteet sekä pastorin ja rahastonhoitajan oikeuden tietää, palauttaako jäsen kymmenyksiä vai ei. Jälkimmäisessä tapauksessa tieto tarvitaan paikallisseurakunnan virkailijavalintaprosessia varten. Uudistettu versio on valiokunnan mukaan sopusoinnussa Euroopassa voimassa olevan tietosuojalain kanssa (GDPR).
17:57 Yleiskokous päätti lisätä Seurakuntakäsikirjaan uudistetun version pastorin tehtävän kuvauksesta.
17:47 Seurakuntakäsikirjaa käsitteleviä uudistettuja ehdotuksia on kuusi.
17:35 Tervetuloa mukaan. Kaikki henkilövalinnat saatiin tehtyä eilen. Tänään ovat vuorossa Seurakuntakäsikirjan valiokunnalle palautetut esitykset. Ne on editoitu, ja uudet versiot tuodaan tänään päätettäväksi. Perjantaiksi ei enää ole jäljellä asioita päätettäväksi, ellei syystä tai toisesta jotain jää myöhemmin päätettäväksi. Nykyaika-lehti julkaisee laajemman uutisen yleiskokouksesta syyskuun numerossa.
Keskiviikko 9.7.
01:50 Yleiskokous hyväksyi esityksen.
01:35 Ehdollepanovaliokunta esittää apulaisjaostojohtajiksi seuraavia henkilöitä:
– Nilde Itin (lastentyö)
– Samuel Gil Soldevilla (viestintä, uusi)
– Richard A. Sabuin (koulukasvatus)
– Socrates Quispe (koulukasvatus)
– Juvenal Balisasa (koulukasvatus, uusi)
– Anneris Coria-Navia (koulukasvatus, uusi)
– Elaine Oliver (perhetyö)
– Milton A. Mesa (terveystyö)
– Katia Reinert (terveystyö)
– Yury Bondarenko (terveystyö, uusi)
– Anthony R. Kent (kenttätyö)
– Jongimpi Papu (kenttätyö, uusi)
– Aurora M. Canals (kenttätyö)
– Crystal E. Ward (kenttätyö, uusi)
– Jeffrey O. Brown (kenttätyö)
– Elie Henry (uskonnonvapaus ja yhteiskunnalliset suhteet, uusi)
– Samuel H. Neves (uskonnonvapaus ja yhteiskunnalliset suhteet, uusi)
– Super Moesi (kirjallisuustyö, uusi)
– Daniel Ebenezer (sapattikoulu ja henk.koht. evankelioimistyö)
– E. Douglas Venn (sapattikoulu ja henk.koht. evankelioimistyö, Adventist Possibility Ministries)
– Aniel Barbe (kristillinen taloudenhoito)
– Omobonike Adeola Sessou (naistyö, uusi)
– Petronio Genebago (nuortentyö, uusi)
– Alfred Asiem (polunkävijät, uusi)
01:15 Yleiskokous hyväksyi ehdotuksen tilintarkastuspalvelun jäsenistä.
01:05 Ehdollepanovaliokunta esittää pitkän listan henkilöitä pääkonferenssin tilintarkastuspalvelun jäseniksi.
00:59 Ryan esittää vetoomuksen kaikille ottaa osaa kirkon missioon.
00:53 James Howard esitteli uuden tulevan raamattukoulun, joka toimii internetissä (Global Bible School). Sen opetusvideot on dubattu tekoälyn avulla monille eri kielillä eli sama esiintyjä saadaan puhumaan eri kieliä tekoälyn avulla.
00:50 3ES komitea on julkaissut materiaalia lapsille ja nuorille. Missioon kuuluu myös katuevankeliointia. Pilotti on kokeiltu New Yorkin kaduilla. Kirjallisuustyön jaosto esitteli videon avulla aiheeseen tuotettuja traktaatteja ja lehtiä (ks. sharinghope.org).
00:40 Hope Channel Internationalin johtaja Vyacheslav Demyan esittelee suomeksikin tuotettua 3ES-sarjaa, jossa nuoret käyvät läpi kolmen enkelin sanoman (ks. hopetv.fi). Tulossa on seuraava kansainvälinen projekti NET 2.0. Projektiin etsitään suurta joukkoa vapaaehtoisia nuoria kaikkialta maailmasta.
00:35 Puhe kesti yli puoli tuntia. Ja kaikki ulkomuistista. Puheessa oli kirjaimellisesti satoja Raamatun jakeita toinen toisensa jälkeen.
00:23 Ryan on lausunut ulkomuistista valtavan määrän Raamatun jakeita, mm. koko Ilmestyskirjan luvun 13. Ja puhe sen kuin vain jatkuu.
00:20 Todella mielenkiintoinen esitys. Koko puhe on pelkästään Raamatun jakeita. Ryan on lausunut jo koko Danielin kirjan 7. luvun. Sitten mentiinkin Jeesuksen sanoihin Matteuksen evankeliumissa. Sitä seurasi jakeita Danielin kirjan luvusta 8, 9 ja 12. Ja sen jälkeen hypättiin Ilmestyskirjaan.
00:10 Ensimmäisen minuutin aikana Ilmestyskirja, Pietarin kirje ja Matteuksen evankeliumi tulivat tutuiksi kuulijoille. Sitten olikin vuorossa rykelmä Paavalin kirjeistä otettuja jakeita. Ja sitten ollaankin Vanhassa testamentissa. Ja sitten taas Paavalissa jne.
00:01 Kokous jatkuu. Vuorossa on “kolmen enkelin sanoma” -komitean raportti (3ES komitea). Eläkkeellä oleva pääkonferenssin varajohtaja Micheal Ryan kertoo kolmen enkelin sanoman lainaamalla ulkomuistista Raamatun jakeita.
22:45 Ja sitten ohjelma jatkuukin pienissä keskusteluryhmissä, kuten aamupäivän lähetyksessä. Suora lähetys katkeaa reilun tunnin ajaksi ja jatkuu klo 23:55 Suomen aikaa.
22:30 Paroschin mukaan kaiken pitää keskittyä Jeesukseen. Jos tunnemme hänet Vapahtajamme, se muuttaa meitä ja elämämme tarkoitusta. Siksi adventistinen identiteetti on niin läheisesti sidottu adventistiseen missioon julistaa ikuista evankeliumia profeetallisen sanan valossa.
22:25 Paroschin mukaan Jeesus on sanomamme ytimessä, ja Jeesus haluaa meidän jakavan maailmalle lopunajalle kuuluvat totuudet. Ne kaikki keskittyvät Jeesukseen maailmassa, jossa eksytykset tulevat vain lisääntymään, mitä lähempänä Jeesuksen paluu on.
22:18 Iltapäivän puhuja on apulaisjohtaja Keldie Paroschi BRI:stä. Hän on kotoisin Brasiliasta. Paroschi puhuu identiteetistämme ei vain kristittyinä vaan nimen omaan adventistikristittyinä. Keskeinen ajatus on, että identiteettimme on kytköksissä Jeesukseen ja hänen lopunajan sanomaansa. Hauska tieto puhujasta: hän on Wilson Paroschin tytär. Wilson Paroschi on Uuden testamentin eksegetiikan professori Southern Adventist University -yliopistossa. Tytär seuraa näin isänsä jalanjälkiä, sillä Keldie Paroschilla on isänsä tavoin teologian tohtorin arvo Uuden testamentin eksegetiikassa.
22:05 Iltapäiväkokouksen aiheena on identiteettimme Jumalan kansana. Tämä on toinen aihealue, johon kirkko aikoo keskittyä alkavan viisivuotiskauden aikana. Ensimmäinen oli siis yhteytemme Jumalaan.
21:58 Tervetuloa takaisin. Kokous alkaa pian musiikin jälkeen.
18:45 Mark Finley kertoo, että lähetys katkaistaan hetkeksi henkilökohtaisen keskustelun ajaksi aiheesta “yhteys Jumalaan”. Tarkoitus on, että katsojat keskustelevat samastas materiaalin kotonaan kuin minkä edustajat käyvät läpi St. Louisissa. Lähetyksessä näkee katkon aikana vain käsiteltävät kysymykset. Lähetys jatkuu iltapäivällä paikallista aikaa (klo 22 Suomen aikaa). Tämä tarkoittaa sitä, että tässä on nyt kolmen tunnin tauko.
18:20 Dwain Esmond, Ellen G. White Estaten apulaisjohtaja, puhuu aiheesta “yhteys Jumalan kanssa”. Jokaisella tulee olla henkilökohtainen suhde Jumalaan. Se antaa meille voimaa tehdä henkilökohtaista lähetystyötä, ja suhde jatkuu ikuisuudessakin.
18:05 Yleiskokous tutustui lyhyesti Adventist Cloud -järjestelmään, jonka maailmanlaajuinen kirkko on ottamassa käyttöön internet-alustana kaikkialla maailmassa. Suomen Adventtikirkko on jo tehnyt päätöksen järjestelmän käyttöönotosta Suomessa.
18:00 BRI esitteli uuden sähköisen Raamatun sanahakuteoksen, Seventh-day Adventist International Biblical-Theological Dictionary. Teos muodostuu lyhyistä ja pidemmistä artikkeleista, jotka selittävät sanoja, paikkoja, nimiä ja käsitteitä Raamatusta ja teologiasta. Suomesta valtavassa työryhmässä ovat olleet mukana teologian tohtorit Timo Flink ja Ioannis Giantzaklidis. Teos löytyy englanninkielisenä internetistä, ja se on vapaasti kaikkien käytettävissä osoitteessa dictionary.adventist.org. Työ teoksen parissa jatkuu, ja mukaan on tulossa tuhansia uusia artikkeleita.
17:40 Aluksi tutustumme Biblical Research Instituten (BRI) eli pääkonferenssin raamatuntutkimusinstituutin toimintaan. Laitos on julkaissut useita uusia kirjoja teologisista ja eettisistä kysymyksistä, mm. kaksiosaisen kirjasarjan Kolminaisuudesta (yhteensä yli 1200 sivua tekstiä).
17:30 Tervetuloa keskiviikon hallinnolliseen kokoukseen. Tilaisuus alkaa tiedonannolla koskien Texasin tulvia, jotka ovat levinneet myös Uuden Meksion osavaltion ja Meksikon valtion puolelle. Adventtikirkon katastrofiapu on paikalla Texasissa ja Uudessa Meksikossa auttamassa apua tarvitsevia.
Tiistai 8.7.
01:25 Yleiskokous hyväksyi ehdotuksen jaostojohtajiksi.
01:10 Ehdollepanovaliokunta esittää jaostojohtajiksi seuraavia henkilöitä:
– Ivan H. Omana (kappalaistyö)
– Orathai Chureson (lastentyö)
– Alyssa Truman (viestintä, uusi)
– Lisa M. Beardsley-Hardy (koulukasvatus)
– Wilbert Oliver (perhetyö)
– Zeno L. Charles-Marcel (terveystyö)
– Ramon J. Canals (kenttätyö)
– Nelu Burcea (uskonnonvapaus ja yhteiskunnalliset suhteet, uusi)
– Hector Reyes (varainhallinta)
– Mario Martinelli (kirjallisuustyö, uusi)
– James M. Howard (sapattikoulu ja henk.koht. evankelioimistyö),
– Marcos Faiock Bomfim (kristillinen taloudenhoito)
– Galina Stele (naistyö)
– Sibusiso B. Khumalo (nuorisotyö).
00:55 Eteläisen-Keskisen-Amerikan unioni (yli 79 tuhatta jäsentä) jaettiin Costa Rican unionilähetykseksi ja Nicaraguan unionilähetykseksi.
00:50 Cameronin unionilähetys (146 tuhatta jäsentä) jaettiin Pohjoisen-Itäisen Cameronin unionilähetykseksi ja Läntisen-Keskisen-Cameronin unionilähetykseksi.
00:40 Pohjoinen Ghanan unioni (yli 224 tuhatta jäsentä) jaettiin Keskisen-Ghanan unioniksi ja Pohjoisen-Keskisen-Ghanan unionilähetykseksi.
00:30 Eteläinen Filippiinien unioni (yli 700 tuhatta jäsentä) jaettiin Kaakkois-Filippiinien unionilähetykseksi ja Lounais-Filippiinien unioniksi.
00:25 Pohjoinen Filippiinien unioni (yli 285 tuhatta jäsentä) jaettiin Pohjoiseksi Luzonin unionilähetykseksi ja Eteläiseksi Luzonin unionilähetykseksi..
00:12 Vuorossa on mm. uuden Etelä-Sudanin unionilähetyksen esittelyä. Seurakuntakäsikirjaan palataan huomenna, kun sitä käsittelevä valiokunta on käynyt läpi kaikki merkittävät muutosehdotukset kolmeen esitykseen, jotka palautettiin valiokuntaan.



23:55 Yleiskokous hyväksyi uudistetun tavan kirjoittaa eri jaostojen nimet isoilla alkukirjaimilla, jotta erilaiset nimitykset ovat loogisesti samanlaisia.
23:50 Yleiskokous hyväksyi lisää selvennyksiä koskien tekstejä kymmenyksistä ja uhrilahjoista, koska asiaan viitataan niin monessa eri paikassa Seurakuntakäsikirjassa, ja jokainen pitää äänestää erikseen.
23:25 Yleiskokous hyväksyi useita korjauksia erilaisten jaostojen nimiin. Tämä yhtenäistää käytännön nimien oikeinkirjoituksesta.
22:45 Yleiskokoukselle ehdotettiin, että pääkonferenssin kevätkokous saisi oikeuden päättää osastojen maantieteellisistä rajoista samalla tavalla kuin pääkonferenssin vuosikokous. Yleiskokous hyväksyi muutoksen.
22:30 David Trim esitteli kirkon internetistä löytyvän tietosanakirjapalvelun Encyclopedia of Seventh-day Adventists (encyclopedia.adventist.org). Mukana on jo yli 4 500 artikkelia ja yli 13 000 valokuvaa mm. kirkosta historiasta, henkilöistä ja laitoksista. Yleiskokous hyväksyi tämän raportin.
22:20 Aluksi valitaan General Conference Corporation -oikeushenkilön hallituksen jäsenet siten, että yleiskokouksen ehdollepanovaliokuntaa ehdotetaan oikeushenkilön ehdollepanovaliokunnaksi tekemään ehdotus hallituksen jäsenistä. Yleiskokous hyväksyi ehdotuksen.
22:08 Erton Köhler kertoi iltapäivän hallinnollisen kokouksen aluksi, että vuorossa on kirkon käsittely oikeushenkilönä (General Conference Corporation), joka mahdollistaa kirkon laillisen olemassaolon ja toiminnan. Tähän liittyvät asiat käsitellään Yhdysvaltain liittovaltion pääkaupunkialueen, Columbian piirikunnan, lakien vaatimusten mukaisesti. Tämä vastaa monin tavoin Suomen Adventtikirkon vuosikokousta, jonka Suomen laki vaatii rekisteröidyiltä uskonnollisilta yhdyskunnilta.
19:55 Yleiskokous on jälleen keskustellut muutoksista Seurakuntakäsikirjaan ja siihen, miten raha-asioita tulee paikallisseurakunnassa hoitaa. Osa muutoksista hyväksyttiin, osa siirrettiin käsikirjavaliokunnalle pohdittavaksi.
19:15 Yleiskokouksen päätöksellä kaikki kolme Trans-Euroopan osaston virkailijaa siis jatkavat viroissaan: Daniel Duda, johtaja; Robert Cs. Czismadia (pääsihteeri); Nenad Jepuranovic (talousjohtaja).
18:40 Osastojen talousjohtajiksi valittiin seuraavat henkilöt: Yohannes Olana Beyene (EAD), Oleg Voronyuk (ESD, uusi), Ivelisse Herrera (IAD), Norbert Zens (EUD), Judy Glass (NAD), Tae Seung (Ted) Kim (NSD), Edson Medeiros (SAD), Francois Keet (SPD), Hopekings Ngomba (SID), Riches Christian (SUD), Jacinto M. Adap (SSD), Nennad Jepuranovic (TED), Sarfo Marfo Dickson (WAD, uusi).
18:38 Yleiskokous valitsi osastojen pääsihteereiksi seuraavat henkilöt: Moses Maka (EAD, uusi), Ivan Velgosha (ESD), Pierre Caporal (IAD, uusi), Ruben De Abreu (EUD, uusi), Kyoshin Ahn (NAD), Toshio Shibata (NSD, uusi), Erward Heidinger (SAD), Michael Sikuri (SPD), Gideon Reyneke (SID), Ujwal Anant Kandane (SUD, uusi), Samuel Yotam Bindosano (SSD, uusi), Robert Cs. Csizmadia (TED), Vincent Roger Sane (WAD, uusi).
18:02 Yleiskokous ei hyväksynyt hetki sitten tehtyä esitystä purkaa eilinen päätös hyväksyä muutos Seurakuntakäsikirjaan, jonka perusteella rahastonhoitajalla ja pastorilla on luottamuksellinen oikeus tietää jäsenistön paikallisseurakunnalle lahjoittamista varoista, esim. kymmenyksistä, silloin, kun se on päätöksenteon kannalta perusteltua. Suomessa tämä voi törmätä tietosuojalakiin. Hallinto selvittänee asian.
17:40 Yksi asia on pistänyt koko ajan silmään. Tietojen mukaan paikalla on 2508 rekisteröitynyttä edustajaa. Silti sähköisissä äänestyksissä ääniä annetaan toistuvasti alle 1800. Vaikka osa edustajista kuuluu ehdollepanovaliokuntaan (alle 300), eikä siten ole äänestämässä, on kysyttävä, missä osa edustajista on vai eivätkö he vain äänestä?
17:32 Ja taas mennään. Aamun hallinnollinen kokous on alkanut. Kaikki alkaa rukouksella ja testiäänestyksellä, jolla systeemi kalibroidaan, kuten joka aamu.
Maanantai 7.7.
01:05 Yleiskokous on tehnyt vielä lisää selvennyksiä sinne tänne Seurakuntakäsikirjaa. Kokous päättyy tältä päivältä tähän.
00:10 Osa edustajista ei ymmärrä riittävästi englantia ja kaikki tulkataan heille. Tulkkausjärjestelmässä on jotain teknistä ongelmaa.
23:50 Yleiskokous on tehnyt lisää selvennyksiä sinne tänne Seurakuntakäsikirjaa.
23:18 Yleiskokous hyväksyi esityksen osastojen johtajiksi.

23:12 Ehdollepanovaliokunta esittää osastojen johtajiksi seuraavat henkilöt: Blasious M. Ruguri (EAD), Mikhail F. Kaminskiy (ESD), Abner De Los Santos (uusi, IAD), Barna Magyarosi (uusi, EUD), G. Alexander Bryant (NAD), Soon Gi Kang (uusi, NSD), Stanley E. Arco (SAD), Glenn C. Townend (SPD), Harrington S. Akombwa (SID), John Victor Chinta (uusi, SUD), Roger O. Caderma (SSD), Daniel Duda (TED), Bassey Udoh (uusi, WAD).
22:40 Yleiskokous teki selvennyksiä sivulle 142 (engl. versio) koskien kristillistä taloudenhoitoa.
22:35 Yleiskokous päätti lisätä Seurakuntakäsikirjan sivuille 141–147 (engl. versio) selvennyksiä uhrilahjojen antamisen periaatteista osana jumalanpalvelusta. Lisäykset perustuvat Raamatun teksteihin. Tekstiin myös lisättiin kaksi profetian hengen lausuntoa samasta syystä.
22:10 Ja taas mennään. Iltapäivän hallinnollisessa kokouksessa aiheena on, kuinkas ollakaan, Seurakuntakäsikirjan mahdolliset muutokset.
20:10 Yleiskokous hyväksyi muutaman pienen muutoksen ja selvennyksen Seurakuntakäsikirjan sivuille 57–61 koskien jäsenyyden siirtämistä paikallisseurakunnasta toiseen. Tästä kohdasta keskusteltiin yli tunti. Edustajat esittivät useita erilaisia lisämuutoksia ehdotettuihin muutoksiin. Lopulta alkuperäinen esitys hyväksyttiin poistamalla ehdotuksesta muutama rivi, jotka katsottiin ongelmallisiksi.
18:40 Yleiskokous hyväksyi ehdollepanovaliokunnan esityksen.

18:37 Ehdollepanovaliokunta esittää, että pääkonferenssin apulaispääsihteereinä toimivat Gerson P. Santos, Gary D. Krause, Elbert Kuhn, Karen J. Porter, Selom Kwai Sessou (uusi), Alexander Ott (uusi). Valiokunta esittää, että Hensley M. Moorooven jatkaa varapääsihteerinä.
18:30 Yleiskokous keskusteli pitkään ja lopulta hyväksyi lisäyksen Seurakuntakäsikirjan sivulle 61 (engl. versio). Uusi teksti kuvailee jäsenluettelon käsittelyä tilanteessa, jossa jäsen on tahattomasti luetteloitu useammassa kuin yhdessä seurakunnassa (kuten esim. ulkomaille muuton seurauksena). Teksti käsittelee myös niiden tavoittamista, jotka eivät ole pidempään aikaan olleet yhteydessä seurakuntaan, mutta jotka ovat edelleen seurakunnan jäseniä.
17:35 Tervetuloa takaisin. Maanantaiaamun hallinnollisen kokouksen puheenjohtajana toimii pääkonferenssin varajohtaja Pierre E. Omeler. Päivän aiheena on jälleen muutosehdotukset Seurakuntakäsikirjaan.

10:44 Hauska tieto kaikille lukijoille. Papua-Uuden-Guinean pääministeri James Marape, joka on adventisti, on paikalla yleiskokouksessa. Hän myös lauloi kvintetissä sapatin jumalanpalveluksessa.
Sunnuntai 6.7.



01:20 Yleiskokous hyväksyi esityksen varatalousjohtajasta ja apulaistalousjohtajista.
01:16 Ehdollepanovaliokunta esittää varatalousjohtajaksi J. Raymond Wahlen II, ja apulaistalousjohtajiksi Sabrina Cotton DeSouza, Josue Pierre, Timothy H. Aka, German A. Lust, Richard T. Stephenson, Gideon M. Mutero (uusi).
01:10 Yleiskokous hyväksyi merkittävän muutoksen paikallisen seurakunnan vastuunkantajien valintoihin. Jatkossa paikallisen seurakunnan virkailijoiksi tulee valita vain sellaisia henkilöitä, jotka palauttavat kymmenykset.
00:25 Yleiskokous hyväksyi useita pieniä muutoksia Seurakuntakäsikirjan sanamuotoihin, jotka eivät muuta tekstin merkitystä, muutokset ovat hyvin pieni tai muutokset selkeyttävät tekstin merkitystä.
00:05 Yleiskokous hyväksyi muutoksen, jonka mukaan ilmoitus yleiskokouksesta, joka on aikaisemmin julkaistu Adventist World -lehdessä, tullaan jatkossa julkaisemaan Adventist Review -lehdessä, koska lehdet yhdistetään yhdeksi lehdeksi. Samalla hyväksyttiin nimen muutos: Adventist Review Ministries on jatkossa Adventist Review.

23:30 Yleiskokous hyväksyi ehdotuksen varajohtajista.
23:25 Ehdollepanovaliokunta esittää seuraavia henkilöitä pääkonferessin varajohtajiksi: Thomas L. Lemon, Audrey E. Andersson, Pierre E. Omeler, Artur A. Stele, Saw Samuel (uusi), Leonard A. Johnson (uusi), Robert Osei-Bonsu (uusi).

23:20 Yleiskokous hyväksi esityksen. Pastori Douglas jatkaa pääkonferenssin talousjohtajana.
23:15 Ehdollepanovaliokunta esittää pastori Paul H. Douglasia pääkonferenssin seuraavaksi talousjohtajaksi. Näin hän jatkaisi tehtävässään.

23:10 Yleiskokous hyväksyi esityksen. Pastori Richard E. McEdward on valittu uudeksi pääsihteeriksi. Hän toimi tätä ennen Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan unionilähetyksen johtajana.
23:05 Ehdollepanovaliokunta esittää pastori Richard E. McEdwardia pääkonferenssin seuraavaksi pääsihteeriksi.
22:45 Pitkän keskustelun jälkeen yleiskokous hyväksyi muutoksen tapaan laskea yleiskokouksen edustajien määrä. Tähän asti määrä on käytännössä riippunut siitä, mikä kirkon jäsenmäärä on ollut puolitoista vuotta ennen kokousta. Jatkossa määrä lasketaan alueittain sen perusteella, mikä jäsenmäärä oli käytännössä kaksi ja puoli vuotta ennen kokousta, jotta kaikkialla maailmassa on riittävästi aikaa viisumien hankkimiselle Yhdysvaltoihin, mukaan lukien poikkeusluvat. Nykyinen järjestelmä on ajautunut ongelmiin Yhdysvaltojen muuttuneiden viisumikäytäntöjen vuoksi, eikä aika ole riittänyt ratkaisemaan kaikkien edustajien ongelmia saada viisumi. Tämä ongelma koskee 41 % edustajista eri puolilla maailmaa. Näin ollen vuoden 2030 yleiskokouksen edustajien määrä lasketaan 31.12.2027 jäsenmäärän perusteella.
22:00 Hallinnollinen kokous jatkuu. Vuorossa on keskustelua pääkonferenssin Ohjesääntöön mahdollisesti tehtävistä muutoksista.
20:00 Yleiskokous hyväksyi esityksen poistaa Seurakuntakäsikirjasta (engl. versio) osa tekstistä sivuilta 35–36, koska se esiintyy identtisenä sivuilla 126–127. Tämä poistaa turhan toiston käsikirjasta.

19:20 Mandi Vehkavuori teki esityksen, että pastorin tehtävän kuvaus palautetaan takaisin Seurakuntakäsikirjaa käsittelevälle valiokunnalle usean muutosehdotuksen kera. Puheenjohtaja antoi muille edustajille mahdollisuuden tehdä vielä omat ehdotuksensa, mutta hyväksyi esityksen kuvauksen palauttamisesta valiokuntaan (puheenjohtajan etuoikeus).
19:10 Yksi edustaja teki esityksen lisäyksestä pastorin tehtävän kuvaukseen, mutta yleiskokous hylkäsi muutosehdotuksen.
18:40 Yleiskokous tulee äänestämään 29 muutoksesta Seurakuntakäsikirjaan. Ensimmäinen on erittäin merkittävä muutos. Se koskee pastorien suhdetta paikalliseen seurakuntaan. Esitys on, että pastorit keskittyvät evankeliointiin paikallisen seurakunnan huoltamisen sijaan. Tästä syystä Seurakuntakäsikirjaan esitetään lisättäväksi pitkä lisäys, joka kuvailee pastorin tehtävän. Mikäli esitys menee läpi, adventtikirkko palaa juurilleen, ja paikallisen seurakunnan asioiden hoitaminen siirtyy paikallisen seurakunnan maallikoiden vastuulle, jotka pastorin tulee kouluttaa tehtäväänsä.
18:15 Olemme kuunnelleet nyt jo pidempään pääkonferenssin opastusta edustajille siitä, miten hallinnollisissa kokouksissa pyydetään puheenvuoro, tehdään esitys tai muutosesitys ja kuinka kokous etenee. Noin puolet edustajista on paikalla ensimmäistä kertaa, joten kertaus lienee hyväksi.
17:45 Saimme juuri tietää, että 92-vuotias Ralph Watts on mukana yleiskokouksessa jo seitsemättätoista kertaa. Se lienee jonkinlainen ennätys.
17:30 Tervetuloa seuraamaan sunnuntaiaamun hallinnollista kokousta, jota johtaa varajohtaja Audrey Anderson. Odottelemme lähetyksen alkamista St. Louisista. Aamun aiheena on ainakin useampi kohta koskien Seurakuntakäsikirjaa.
Perjantai 4.7.




23:25 Päivän viimeisenä hallinnollisena päätöksenä yleiskokous hyväksyi ulkopuolisen tilintarkastusyhteisön (Maner Costerisan) johdon vastuuvapautta puoltavan lausunnon.

22:55 Yleiskokous hyväksyi ehdollepanovaliokunnan esityksen. Pääkonferenssin pääsihteerinä vuodesta 2021 alkaen toiminut Erton Carlos Köhler on valittu uudeksi pääkonferenssin johtajaksi toimikaudelle 2025-2030. Hän on syntynyt Brasiliassa vuonna 1969 ja saksalaista sukujuurta. Köhler on toiminut aiemmin mm. Etelä-Amerikan osaston johtajana, johon tehtävään hänet valittiin vuonna 2007. Köhler on ensimmäinen eteläamerikkalainen pääkonferenssin johtaja.
22:52 Ehdollepanovaliokunta esittää Erton C. Köhleria seuraavaksi pääkonferenssin johtajaksi.
23:50 Yleiskokous hyväksyi talousjohtajan raportin. Siitä keskusteltiin kohtuullisen pitkään.
23:20 Ehdollepanovaliokunta on tuomassa esityksen kuultavaksi.

23:07 Douglas kertoi talousjohtajien pyörittämistä evankeliointikokouksista, joissa he ovat kastaneet tuhansia ihmisiä. Talousjohdon henkilökunta ei siis vain pyöritä rahoja ja numeroita. He ovat henkilökohtaisesti mukana lähetystyössä.
22:55 Douglas on puhunut paljon nykyteknologian käyttämisestä evankelioivaan toimintaan. Kirkon pitää näkyä siellä, missä ihmiset ovat. Siksi internet näyttelee niin merkittävää roolia kirkon toiminnassa.
22:40 Yksi silmiinpistävä seikka raportissa oli se, että Euroopan kahdesta osastosta Inter-Euroopan osastossa kerätään käytännössä kaksi kertaa enemmän kymmenyksiä per jäsen kuin Trans-Euroopan osastossa. Vastaavasti pääkonferenssi tuki lähetystyötä Trans-Euroopan osastossa suuremmalla summalla kuin Inter-Euroopassa. Koska näissä on kyse projektien rahoittamisesta, ne eivät ole pysyviä tukia. Tämä on selkeästi haasteellinen kysymys ratkaistavaksi myös Suomessa.
22:30 Douglasin esityksen perusteemana on ajatus siitä, että talousjohdon tehtävänä on kerätä varoja kirkon lähetysnäyn edistämiseen, jotta Jeesus voi tulla takaisin. Siksi meidän ei tarvitse murehtia maailman melskeistä vaan luottaa Jumalaan. Koko maailmassa kerättyjen kymmenysten määrä on noussut yli kolmeen miljardiin dollariin (ja ne myös käytetään kaikkialla maailmassa). Edelliseen viisivuotiskauteen verrattuna kymmenysten määrä nousi 9 % ja uhrilahjojen määrä 19 %. Sen sijaan ulkolähetysuhri pysyi ennallaan, ja Douglas vetosi edustajiin tämän parantamiseksi.
22:15 Iltapäivän aiheena on talousjohtajan raportti. Emme ole toistaiseksi kuulleet mitään ehdollepanovaliokunnalta. Talousjohtaja Paul H. Douglas esitteli ensin kaikki talousjohdon varajohtajat ja apulaisjohtajat, mukaan lukien osastojen talousjohtajat.
21:57 Iltapäivän kokous on alkamassa. Sitä johtaa pääkonferenssin varajohtaja Thomas Lemon. Edustajien määrä on myös kasvanut. Paikalla on nyt 2508 edustajaa.
20:15 Yleiskokous hyväksyi pääsihteerin raportin. Seuraavaksi kokouksessa on ruokatauko, ja kokous jatkuu konsertilla klo 21:30 Suomen aikaa. Hallinnollisiin asioihin palataan klo 22:00.
19:50 Köhler muisti pitkällä puheella ja videolla pastori Kleyton Feitosaa (1975-2024), joka menehtyi äkillisesti viime vuonna toimittuaan pitkään lähetystyössä ja sen edistämisessä ympäri maailman.
19:28 Köhlerin mukaan suunnitelma on, että vuoteen 2030 mennessä 70 % lähetystyöntekijöistä toimii alueilla, jossa adventisteja on vähän tai ei lainkaan.
19:25 Lehdistötietojen mukaan n. 2 400 edustajaa olisi päässyt paikalle. Siten vain n. 400 valittua edustajaa ei ole päässyt yleiskokoukseen. Monien kohdalla ongelma on ollut viisumin saaminen Yhdysvaltoihin.
19:05 Kirkko on viimeisen viiden vuoden aikana keskittänyt yhä enemmän varoja lähetystyöntekijöiden palkkaamiseen ympäri maailmaa. Sama koskee alkavaa viisivuotiskautta. Vuoden 1990 jälkeen kirkko on perustanut yli 10 000 uutta seurakuntaa tämän työmuodon avulla. Tällä hetkellä kirkko lähettää uuden työparin joka toinen päivä johonkin lähetyskohteeseen.

18:50 Vuoden 1965 jälkeen adventtikirkkoon on liittynyt 47 miljoonaa uutta jäsentä. Samalla 20 miljoonaa on jättänyt kirkon. Käytännössä siis 40 % uusista jäsenistä jättää kirkon erinäisistä syistä. Asialla on kuitenkin toinenkin puoli. Vuonna 1965 adventistien suhde koko maapallon väkilukuun oli 1:519. Nykyisin luku on 1:341 eli suhteellisesti adventisteja on yhä enemmän. Tällä hetkellä kirkko saa uuden jäsenen joka 11,5 sekunti. Jokaista uutta jäsentä kohtaan tarvitaan maailmanlaajuisesti keskimäärin 13 nykyistä jäsentä tavoittamaan yksi uusi jäsen. Luku vaihtelee maapallon eri kolkissa voimakkaasti. Trans-Euroopan osastossa luku on 37 jäsentä yhtä uutta kohti.

18:40 Erton C. Köhler esitti pääsihteerin raportin vuosista 2020-2025. Aluksi hän esitteli suuren joukon pääkonfenssin pääsihteeristön työntekijöitä ja heidän tehtäviään. Adventikirkon maailmanlaajuinen jäsenmäärä on tällä hetkellä 23,7 miljoonaa. Korona-aika iski rajusti evankeliointiin, mutta se on nyt palautunut ennalleen. Vuonna 2024 kirkkoon liittyi lähes 1,9 miljoonaa uutta jäsentä, vaikka samaan aikaan menetimme 0,9 miljoona jäsentä muun kuin kuoleman vuoksi. Näistä yli puolet on kadonneita eli henkilöitä, joihin paikallinen seurakunta ei enää saa yhteyttä.
18:15 Yksittäinen edustaja halusi nostaa asialistalle vuoden 2015 rokotuslausunnon käsittelyn. Yleiskokous hylkäsi ehdotuksen.
17:35 Aamupäivän hallintokokousta johtaa pääkonferenssin varajohtaja Guillermo E. Biaggi, joka toivotti edustajat tervetulleeksi Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivään. Luvassa on ainakin tilannekatsaus adventtikirkkoon maailmanlaajuisesti.
17:13 Wilson informoi edustajia, että torstaina käydyn rokotuksia koskevan lausunnon aiheuttaman keskustelun jälkeen on käynyt ilmi, että maailmanlaajuisen kirkon virallisella nettisivulla (adventist.org) on ollut vuosikausia virheellinen sanamuoto lausunnosta, jonka pääkonferenssin työvaliokunta on aikoinaan hyväksynyt vuonna 2015. Asia on nyt korjattu.
16:49 Ehdollepanovaliokunta aloittaa työnsä tänään. Suomea valiokunnassa edustaa Suomen Adventtikirkon johtaja Aimo Helminen.
16:35 Yleiskokouksen asialistalla olevien pykälien käsittely jatkuu klo 17:30 Suomen aikaa.

Torstai 3.7.
01:36 Yleiskokous hyväksyi ehdollepanovaliokunnan kokoonpanon.
01:30 Yleiskokous hyväksyi alkuperäisen asialistan.
01:15 Nyt ollaan jo yliajalla, ja kokousta päätettiin jatkaa puolella tunnilla.

01:00 Yleiskokous on keskustellut kokouksen asialistasta jo tunnin verran. Useat edustajat ovat esittäneet siihen lisäyksiä ja muutoksia. Toiset taas puhuivat näitä lisäyksiä ja muutoksia vastaan. Osa koski pääkonferenssin lausuntoja ja niiden tarkoitusta.
23:55 Yleiskokous on äänestänyt kokousjärjestelyistä jo jonkin aikaa. Osalla edustajista näyttää olevan vaikeuksia elektronisen äänestysjärjestelmän kanssa. Edustajia on nyt paikalla 2007.
23:28 Yleiskokous hyväksyi kaksi uutta piirikuntien unionia ja yhdeksän uutta unionilähetystä osaksi maailmanlaajuista kirkkoa.
23:15 Pääkonferenssin varajohtaja Artur A. Stele avasi yleiskokouksen virallisesti sen jälkeen, kun virkailijat totesivat kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
23:05 Finley vetosi edustajiin ja kaikkiin adventisteihin ympäri maailman nöyrtymään Jumalan edessä ja rukoilemaan Pyhän Hengen vuodatusta, jotta voimme päättää meille uskotun työn.
22:50 Finley huomautti, että vaikka aluksi uskovia oli 120, toisen vuosisadan loppuun mennessä Rooman valtakunnassa oli jo miljoona kristittyä. Hän myös esitti toiveen, että tämä yleiskokous muistettaisiin siitä, että Pyhä Henki vuodatettiin voimallisesti koko adventtikansan ylle.
22:35 Mark Finley puhui alkuhartaudessa Jeesuksen antaman lähetystyön alusta Apostolien teoissa aikana, jolloin yhteiskunta oli vihamielinen kaikelle sille, mitä Jumalan valtakunta oli. Pyhän Hengen johtamana kristillinen seurakunta kulki voitosta voittoon pakanallisessa Rooman valtakunnassa, kun Jumala muutti ihmeellisesti ihmisten elämiä. Finleyn mukaan Jumala haluaa tehdä saman meidän aikanamme.
22.28 Kalibrointiäänestys osoitti, että reilusta 2800 valitusta edustajasta paikalla oli vain hieman reilu 1700. Moni edustaja ei päässyt kokoukseen eri syistä johtuen.

22:15 Pääkonferenssin johtaja Ted N. C. Wilson aloitti kokouksen alkurukouksella. Pääsihteeri Erton C. Köhler muistutti paikalle kokoontuneita edustajia siitä, että kirkon olemassaolon tarkoitus on lähetystyö kolmen enkelin sanoman julistamiseksi. Talousjohtaja Paul H. Douglas toivotti edustajat tervetulleeksi omasta puolestaan ja totesi, että elämme epätavallisena aikana. Olemme erityinen Jumalan kansa julistamassa toivoa maailmalle. Tämän jälkeen Wilson muistutti edustajia siitä, että elämme lopunaikaa ja että Jeesus tulee pian takaisin.
Tekniikassa oli hieman ongelmia, mutta nyt kuva ja ääni toimivat (klo 21.48). Jos seuraat lähetystä suomenkielisellä tekstityksellä, lähetyksessä on muutaman minuutin viive verrattuna suoraan lähetykseen. Ennen nykyisten pääkonferenssin virkailijoiden alkusanoja saamme kuulla yhteislaulua.