Jumala ensimmäiseksi elämässä, osa 2: Ne ihmissuhteet

0

Anteeksipyytäminen on hyvä keino parantaa tulehtuneita ihmissuhteita. Seurakuntalainen (S) ja pastori (P) keskustelevat ajankohtaisesta uskonelämään liittyvästä aiheesta.

S: Hei, taas!

P: Hei. Kerroit viime tapaamisessamme, miten epäilit Jumalan olemassaoloa ja että rukouselämäsi oli hiipunut. Ehdotin, että ottaisit päivittäiseen ohjelmaasi Jeesuksen kohtaamisen.

S: Kiitos, se neuvo tosiaan toimi. Nykyisin aloitan aina päiväni ottamalla aikaa jumalasuhteeni hoitamiseen.

P: Miten se tapahtuu?

S: Vietän varttitunnin tai enemmänkin lukemalla Raamattua, jonka jälkeen juttelen Jeesuksen kanssa rukouksessa. Olen saanut aikaan rukouslistan, jonka kautta vien asioita ja ihmisiä Jumalan eteen.

P: Miten se on vaikuttanut uskonelämäsi laatuun?

S: Olen kuin uudelleen rakastunut Jeesukseen. Olen huomannut, miten Jeesus vaikuttaa Henkensä kautta ajatuksiini, motiiveihini ja tekemisiini (Fil. 2:13). Olen myös alkanut käydä sapatin jumalanpalveluksissa.

P: Upeaa!

S: Ei kuitenkaan niin hyvää ettei koettelemuksiakin. Huomasin – taas kerran – että minun pitäisi paremmin hillitä itseäni. Yhtenä päivänä menetin malttini ja sanoin suorat sanat naapurilleni, nuorelle naiselle. Hänellä on ikävä tapa heitellä tupakantumppeja maahan taloyhtiömme piha-alueella. En voi sietää roskaamista! Tupakantumppi on ekoriesa, se ei maadu ja on selluloosa-asetaattia eli mikromuovia, joka sisältää myrkkyjä, jotka kiertyvät luontoon ja lopulta mereen. Tumpit tulee laittaa sekajätteisiin. Huomautin häntä tästä.

P: Oho, mitä siitä seurasi?

S: Hän puolestaan kimpaantui ja syytti minua toisten asioihin sekaantumisesta. Sekaantumisesta! Minä vain halusin huomauttaa, en syytellä. Kotiin päästyäni harmittivat sekä tumpit että välirikko naapuriin.

P: Aiotko syytellä itseäsi koko loppuelämäsi?

S: No, hei, haluaisin mennä pyytämään häneltä anteeksi, mutta sisu ei anna periksi. Toisaalta, minä olin oikeassa. Mitä siitä tulee, jos kukaan ei puutu yhteisöllisiin epäkohtiin!

P: Toisaalta sinun ihmissuhteesi vaikuttavat omaan hyvinvointiisi.

S: Tiedän.

P: Kanssakäymisessä toisten kanssa sattuu kahnauksia kuten sinulle nyt on käynyt. Niistä vain pitää päästä yli. Raamattu antaa ymmärtää, että kristittyinä meidän tulee pyrkiä elämään rauhassa kaikkien kanssa (Room. 12:18). Minkälainen tämä nuori naapurisi yleisesti ottaen on?

S: Kyllä hän ihan mukava ihminen on. Sattui vain käymään näin.

P: Minä ehdotan, että teet voitavasi, että tämä ikävä tilanne korjaantuu. Mene pyytämään häneltä anteeksi. Älä keskity ajattelemaan, että olit oikeassa tai että sellaista sattuu. Mene keskustelemaan tapahtuneesta. Ehkä hän ymmärtää, kun haluat hieroa rauhaa vilpittömästi.

S: Muuttuuko kuitenkaan mikään! Hän jatkaa tumppien heittelemistä joka tapauksessa.

P: Jospa hän alkaa miettiä roskaamisen vaikutuksia ja yhteisön viihtyvyyttä.

S: Epäilen kyllä vahvasti …

P: Sitä paitsi, palautat hänen omanarvontuntonsa, joka häneltä meni syyllistäessäsi hänet.

S: Minä tein sen vastuuttamismielessä.

P: Oli niin tai näin, anteeksipyyntösi saa hänet ymmärtämään, että arvostat häntä edelleen naapurinasi.

S: Onko siis turhaa selitellä itselleni, että toimintani oli oikeutettua?

P: Ei se johda mihinkään. Maailma on täynnä oikeassa olevia, mutta vähemmän ylpeytensä nielleitä. Huomaa kuitenkin: jos anteeksipyyntösi on muodollinen, se voi loukata häntä lisää. Ole oikeasti pahoillasi. Se on vastuun ottamista tapahtuneesta. Nöyrtyminen ei ole mukavaa, mutta ihmissuhteissa erinomaisen tärkeä taito.

S: Pitää paikkansa. Sittenkin pelottaa, että mitä siitä seuraa.

P: Kyllä se hyvin päättyy. Lakkaa ajattelemasta, että ”sehän oli pikkuasia”. Ei se ollut. Näen kasvoistasi, että olet onneton. Naapurisi saattaa olla myös. Sopiminen on tärkeätä teidän molempien suhteen kannalta. On kysymys luottamuksen palauttamisesta.

S: Entä jos vain koetan unohtaa tapahtuneen?

P: Kuvittele, että tuo sinänsä pieni episodi välillänne jatkuu viisi vuotta ettekä voi sietää toisianne. Tahtoisitko elää sellaisessa tulevaisuudessa?

S: En todella. Mikä tämän asian sitten tekee niin vaikeaksi? Miksi anteeksipyytäminen on niin vaikeaa?

P: Saatat pelätä naapurisi reaktiota: mitä hän minusta ajattelee? Ehkä hän ei anna anteeksi? Ei ole trendikästä tunnustaa heikkouttaan vahvuutta ihannoivassa maailmassa. Toisaalta terve syyllisyys on suojeleva ja korjaava tunne. Se herättää huomaamaan vastuunsa, pyytämään anteeksi, korvaamaan rikkomansa, ottamaan opiksi.

S: Jos nyt menen sopimaan naapurini kanssa, mitä se kertoo minusta?

P: Sen, että olet tosissasi ja kannat vastuusi tapahtuneesta.

S: Ymmärrän.

P: Emme ole täydellisiä. Yhteydenotto naapuriisi viestii, että otat vastuun omasta käyttäytymisestäsi ja haluat elää arvojesi mukaan.

S: Edelleen pelkään, että hän alkaa moittia minua.

P: Uskon, että pelkosi on turha. Jos niin kuitenkin kävisi, olet halunnut rakentaa rauhaa.

S: Oletko sinä joutunut vastaavaan tilanteeseen?

P: Olen. Kerran riitauduin erään seurakuntalaisen kanssa. Koetin työntää asian pois mielestäni, unohtaa. Siitä seurasi, että en voinut keskittyä työhöni, en pystynyt keskittymään saarnan valmistamiseen enkä rukoukseen. Luin Jeesuksen vertauksen tuhlaajapojasta, miten hän meni ”itseensä”, katui ja palasi tekemään sovintoa isänsä kanssa (Luuk. 15). Tajusin, että minun täytyy toimia samalla tavalla. Eräänä päivänä soitin tälle seurakuntalaiselle, sovimme tapaamisen, ja pyysin anteeksi. Anteeksipyyntö helpotti ja paha mieli oli kuin poispyyhkäisty, kiitos Jumalan.

S: Tuon minäkin tahtoisin kokea.

P: Se onnistuu myös sinulta.

S: Mietin edelleen mitä minulle tapahtuu, jos menen naapurin ovelle.

P: Sano: ”Kun menen.” Päätä se nyt tässä. Ajattele Jeesusta. Hänen lahjoittamansa anteeksianto on suuri, niin että se poistaa naapurillesi aiheuttaman mielipahan ja toisaalta vapauttaa sinut huonosta omastatunnosta.

S: Sinä puhut niin kauniisti, että on pakko uskoa.

P: Niin se on. Tällä tavalla Jumalan anteeksianto realisoituu meidän puutteellisten elämässä. Ole kuitenkin rehellinen (1. Joh. 1:9). Kohtaa itsesi ja keskeneräisyytesi. Tämä on kristitylle toistuva haaste, pyytää anteeksi ja antaa anteeksi – myös itselle.

S: Voiko anteeksi pyytämistä opetella?

P: Kyllä. Sovinnon rakentamista voi todella oppia, se on viime kädessä tahdon asia.

S: Entä jos loukkaan naapuriani uudelleen, toisella tavalla?

P: Silloin naapurisi saattaa pitää sinua hankalana ihmisenä!

S: Tämä, mistä keskustelemme, koskee varmaan myös seurakuntaa?

P: Kyllä. Seurakunta on hyvä paikka opetella anteeksipyytämistä ja anteeksiantamista. Kun ihmiset käsittelevät kipeät asiat ja löytävät aidosti toisensa, seurakunta menestyy ja lähetystyö etenee (Ap. t. 2:42–47).

S: Kiitos sinulle taas. Olen päättänyt selvittää välini naapurini kanssa. Rukoilethan puolestani?

P: Tottakai. Rukoile itsekin Jeesukselta voimaa kohdata hänet ennen kuin menet hänen ovensa taakse. Vaikka näillä sanoilla: ”Kaikki Jeesukselle annan, sydämein ja tahtoni. Hälle syntini mä kannan, hänhän kuoli tähteni. Sulle antaudun! Sulle elän vain! Kallis Jeesus, puhdista mua kotiin johdattain.” (Seurakunta laulaa, 241:1.) Kerro seuraavalla kerralla, miten asia eteni.

S: Selvä. Nähdään taas.

 

Teksti: Jorma Katainen

Jorma Katainen on pastori ja Suomen Adventtikirkon kristillisen vastuun jaoston johtaja. God First on kansainvälisen adventtikirkon kristillisen vastuun teema 2017–2020.

 

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.