ADRAn maailmanlaajuinen kampanja: Jokainen lapsi. Kaikkialla. Koulussa.

0

Tavoitteena on saada miljoona allekirjoitusta, jotta kaikki maailman lapset voisivat käydä koulua.

Maailmanlaajuisen adventtikirkon kehitysyhteistyö- ja avustusjärjestö (ADRA) julkaisi 25.2.2019 lanseeraavansa uuden koko maailman kattavan kampanjan: Jokainen lapsi. Kaikkialla. Koulussa. (Every child. Everywhere. In school.) Kampanja on kiireellinen kutsu johtajille ympäri maailman sen puolesta, että kaikki lapset, rotuun, ikään, kansallisuuteen, sukupuoleen, uskontoon tai syntyperään katsomatta ovat oikeutettuja hankkimaan ja suorittamaan loppuun koulutuksen. Näin mahdollisuus koulun käyntiin on lapsen arvon ja potentiaalin tunnustamista.

Kampanja tähtää siihen, että vuoteen 2020 mennessä saataisiin kerättyä miljoona allekirjoitusta yhteistyössä maailmanlaajuisen adventtikirkon kanssa. Kampanja on vetoomus kaikille johtajille, jotta he toimisivat sen puolesta, että lapset saisivat laadukasta opetusta sekä voisivat elää vapaina hyväksikäytöstä ja sukupolvien välisistä köyhyyden kahleista. Tähän mennessä 131:ssä ADRAn toimistossa on luvattu tukea tätä kampanjaa.

”Jokainen lapsi on Jumalan lapsi – arvokas, ainutlaatuinen ja täynnä uskomattoman suuria mahdollisuuksia. Kuitenkin köyhyys, liian nuorena solmitut avioliitot, epätasa-arvoisuus, vammat ja muut tekijät saavat aikaan sen, että aivan liian suuri määrä lapsia ei ole koulussa. Tämän vuoksi kehotamme panostamaan yhä enemmän laadukkaaseen koulutukseen ja kasvattamaan kaikille lapsille mahdollisuuksia päästä siihen. Nyt on aika tehdä koulutuksesta ykkösasia niin että jokainen lapsi voi käyttää kaikkea Jumalalta saamaansa potentiaalia”, sanoo Jonathan Duffy, ADRAn johtaja.

UNESCOn vuonna 2018 tekemästä tutkimuksesta kävi ilmi, että pientä edistystä on tapahtunut, sillä koulun ulkopuolelle jäävien lasten, murrosikäisten ja nuorten määrä on jonkin verran vähentynyt vuoden 2012 jälkeen. Tutkimuksessa myös todettiin, että vuoden 2016 jälkeen yli 262 miljoonaa lasta ympäri maailman jää koulunkäynnin ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa 1/5 maailman kaikista kyseisen ikäryhmän lapsista. Lisäksi raporttien mukaan korkea köyhyystaso liittyy koulutuksen ulkopuolelle jäämiseen.

”Kampanja rakentuu maailmanlaajuisen adventtikirkon pitkille perinteille vastata ihmisten tarpeisiin. Se on ihmisoikeuksien, lasten hyvinvoinnin sekä perheiden suojelemisen ja yhtenäisyyden puolustamista. Kaikkia tukijoita kutsutaan tositoimiin tässä adventistien johtamassa kampanjassa ja laittamaan käytäntöön ne periaatteet, joita pidämme tosina”, Duffy kertoo. – ANN

Jos haluat allekirjoittaa vetoomuksen, vieraile (englanninkielisellä) sivustolla: ADRA.org/InSchool/Petition

Lisätietoja: ADRA.org/InSchool/Resources

ADRA

Adventtikirkon kehitysyhteistyö- ja avustusjärjestö on maailmanlaajuisen adventtikirkon humanitaarinen käsivarsi. Sen toiminta voimaannuttaa yhteisöjä ja muuttaa ihmisten elämää ympäri maailman tuottamalla yhteisöille kestävää kehitystä ja katastrofiapua. Lisätietoa löydät sivuilta: ADRA.org.

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.