Suomen Adventtikirkon hallituksen päätöksiä toimikaudella 2019–2022

0

Hallitus 5.5.2019, toimikauden ensimmäinen kokous

Hallitus hyväksyi:

  • Jorma Kataisen anomuksen palkattomasta vapaasta, Katainen siirtyy eläkkeelle 31.7.2019.
  • Pirjo Piiraisen 23.4.2019 päivätyn eropyynnön hallituksen jäsenyydestä.
  • että Suomen Adventtikirkon palveluksessa olevien rehtoreiden palkankorotukset toteutetaan työehtosopimuksen mukaisesti samoin kuin muiden koulutoimen työntekijöiden kohdalla.

Hallitus käsitteli:

  • yleiskokouksen 2019 hyväksymän Unionin toimintasuunnitelman ja totesi, että jaostot työstävät seuraaviin kokouksiin toimintasuunnitelmat omalta osaltaan.
  • Annankadun kiinteistön tilannetta. Kiinteistö tarvitsee mittavan peruskorjauksen. Unioni on yhdessä Annankadun adventtiseurakunnan kanssa selvittänyt eri vaihtoehtoja. Korjaaminen/kiinteistön myyminen kunnostettavaksi/kiinteistön myyminen purettavaksi ja kokonaan uuden rakentaminen. Unionin ja paikallisseurakunnan yhteinen tahtotila on, että Helsingin kaupunki antaisi luvan purkaa Annankatu 7 rakennukset. Tällöin myisimme kiinteistön ja uuteen rakennukseen tulisivat seurakunnalle riittävät tilat ottaen huomioon sen toiminta ja kohderyhmät nimenomaan keskustan alueella. Myymisen kautta myös vapautuisi resursseja uuden monitoimitilan hankkimiseen pääkaupunkiseudun alueelta. Monia tärkeitä neuvotteluita on edessä ja pyydämme kaikkia rukoilemaan asian puolesta, jotta Jumala ohjaisi lopputulokseen, joka parhaiten palvelee seurakunnan toiminnan tarpeita pääkaupunkiseudulla.

Hallitus valitsi Unionin toimikaudeksi 2019–2022:

  • Jarmo Tommolan ja toisen henkilön, jonka nimeä ei tietosuojasyistä voida mainita, hallituksen jäseneksi.
  • Atte Helmisen henkilökohtaisen evankelioimistyön jaostojohtajaksi.
  • Klaus Kalliokosken kenttätyön jaostojohtajaksi.
  • Unionin talousjohtajan oman toimen ohella varainhoitojaoston jaostojohtajaksi.
  • työvaliokunnan jäsenet: Helminen Aimo (puheenjohtaja), Jaakkola Ansku, Saarinen Harri, Vrcelj Anne (sihteeri) sekä 1–2 hallituksen maallikkojäsentä (kenelle sopii). Työvaliokuntaa täydennetään tulevissa kokouksissa.
  • Anita Syväsalmen Kopun kristillisen koulun rehtoriksi.
  • Jari Kerosen Siikasalmen koulun rehtoriksi.
  • Leif Hongiston Suomen kristillisen yhteiskoulun rehtoriksi.
  • Merja Kinnusen Tampereen kristillisen koulun rehtoriksi ja koulutoimen johtajaksi.
  • koulutoimen johtokunnan jäsenet: Helminen Aimo (puheenjohtaja), Ahonen Simo, Hakkarainen Arto, Kanervio Pekka, Kinnunen Merja (sihteeri), Saarinen Harri (varapuheenjohtaja) sekä yksi henkilö, jonka nimeä ei tietosuojasyistä voida mainita. Koulutoimen johtokuntaa täydennetään tulevissa kokouksissa.
  • Aimo Helmisen Suomen Adventtikirkon edustajaksi Suomen Ekumeeniseen Neuvostoon, jossa kirkko on tarkkailijajäsenenä.
  • edustajat Suomen vapaakristilliseen neuvostoon (SVKN): Flink Timo, Helminen Aimo, Helminen Atte, Jaakkola Ansku, Vrcelj Anne sekä koulutoimen rehtori.

Anne Vrcelj

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.