Suomi voitti 8.1.2022 toistamiseen Vision-musiikkikilpailun

0

Lauantaina 8.1. käytiin toista kertaa Trans-Euroopan osaston (TED) nuorisotyön järjestämä Vision-musiikkikilpailu. Kilpailuun osallistui 14 maata musiikkivideoillaan, jotka esitettiin illalla lähetetyssä livelähetyksessä. Tapahtumaa inspiroineiden Euroviisujen tapaan myös Visionissa musiikkivideoiden saamat pisteet muodostuivat kunkin osallistuvan maan virallisten raatien antamista pisteistä sekä lähetyksen aikana kertyneistä yleisöäänistä.

       Suomea edusti tänä vuonna turkulainen Betel Akustic Seidi Vartiaisen folktyylisellä kappaleella Fear My Soul Will Not, joka löytyy osoitteesta https://youtu.be/NrtH8dgKX9g. Kappale oli Seidin mukaan kirjoitettu rohkaisuksi korona-aikaan, ja sen iloinen ja toivoa täynnä oleva syke oli epäilemättä valttikortti tämän vuoden kilpailussa. Äänitykset suoritettiin marraskuussa, ja musiikkivideo kuvattiin itsenäisyyspäivänä todella kylmissä olosuhteissa – Harvaluodossa sijaitsevan Kesäkahvila Lempin tila oli ihastuttava, mutta –16° C sisälämpötila sai jännittämään soitinten kestävyyttä.

       Kilpailun taso oli noussut selvästi viimevuotisesta ja oli tiedossa, ettei edellisvuoden voiton puolustaminen olisi Suomelle mikään läpihuutojuttu. Suomen kappaleen ilmestyessä ruutuun suut kotikatsomossa kääntyivät hymyyn ja livechattiin alkoi ilmestyä hyvää enteileviä kommentteja, kuten erään katsojan analyysi kappaleesta: ”I think we might be listening to the winner.” (”Minusta tuntuu, että saatamme kuunnella voittajaa.”)

       Kuitenkin myös muut maat esittivät kauniita kappaleita, ja kun pisteitä alettiin jakaa, ei Suomi ollut alkuun edes kärkisijoilla. Sijoitus alkoi parantua pikkuhiljaa, ja kun kaikki raadit olivat antaneet pisteensä, oli Suomi juuri onnistunut kampeamaan itsensä kovimpien kilpakumppaniensa Kroatian, Unkarin ja Ruotsin ohi – ainoastaan kahden pisteen erolla länsinaapuriin. Kukaan ei kuitenkaan osannut odottaa yleisöäänten lisäämisen jälkeen selvinnyttä tulosta: Suomi ja Ruotsi olivat tasapisteissä! Lähetyksen juontajat studiossa taisivat itsekin olla hiukan hämillään, ja kilpailu julistettiin tasapeliksi.

       Ruotsin kappale ”Going Home” oli hyvin kaunis, ja sen esitti Pietarsaaresta lähtöisin oleva Sara Sundvik. Voit kuunnella Ruotsin kappaleen (ja koko kilpailulähetyksen) tästä. Seuraava Vision-kilpailu järjestetään tammikuussa 2023, ja sitä varten järjestettävä Suomen esikarsinta avautuu esiintyjäkandidaateille toukokuussa 2022. – Joona Päätalo

Fear My Soul Will Not – Betel Akustic

San./säv./sov.: Betel Akustic

Äänitys: Niklas Rantanen

Miksaus: Markku Heikkilä

Video: Joona Päätalo

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.