Perjantaina 16.6. oli monella polunkävijällä hyvin aikainen herätys. Mitä etelämpänä sattui asumaan, sitä aikaisempi. Suomen Polunkävijöiden historian ensimmäinen kesäleiri Suomen Lapissa (saavutettujen epävirallisten tietolähteiden mukaan) ajoittui sopivasti maamme 100 -vuotisen itsenäisen historian merkkivuoteen. Yhteiskuljetusbussi starttasi Piikkiöstä klo 5.00. Lapinhämeen leirintäalueen pihaan Sodankylän Kakslauttasessa bussi kurvasi ennen kymmentä samana iltana. Matkalta oli poimittu polunkävijöitä mukaan Tampereelta, Jyväskylästä, Kuopiosta ja Oulusta. Teltat pystytettiin kiireesti sateen painaessa päälle, ja ensimmäinen ohjelmanumero leiriläisillä oli iltapalan jälkeen yöpuulle asettuminen. Lämpötila oli laskenut edeltävien päivien eteläisistä kesälämpötiloista noin 15 asteeseen.
Ensimmäinen kokonainen leiripäivä olikin sapatti, ja tuntui hyvältä aloittaa polunkävijäleiri levosta käsin. Leirikirkko pidettiin ulkosalla kokouspaikalla, jonka edessä avautui Kakslauttasen joen suota puhkovat uomat. Sapatti oli lämmin ja pääosin aurinkoinen. Päivän retki suuntautui läheiselle Kiilopään huipulle, toisille matkaa kertyi nelisen kilometriä, toisille kymmenkunta enemmän.
Retkiä tehtiin leirin aikana kaikkiaan kolme, tosin kiltalaisilla (polunkävijäiän-ylittäneet-ei-vielä-täysi-ikäiset) oli ihan omat retkensä. Polunkävijät pääsivät valloittamaan Kiilopään lisäksi Nattasen toisen huipun sekä Iisakkipään huipun. Kiltalaiset tekivät kolmen päivän vaelluksen ilmeisesti jonnekin sinne, missä ystävyys syntyy, koska retken jälkeen porukka oli hyvin yhteen liimautunut.
Retkien lisäksi polunkävijät harjoittivat puukon ja vähän muidenkin työkalujen käsittelytaitoja aktiviteettien yhteydessä, heittivät suopunkia saamelaisen vierailijan opastamana sekä tietenkin saunoivat ja uivat Kakslauttasen virtaavassa uomassa. Kuten polunkävijäleireillä yleensä on tapana, leiriläiset valmistivat päivässä yhden ruoan retkiolosuhteissa. Solmuja pääsi harjoittelemaan päivittäisissä lipunostoissa ja -laskuissa se, joka ehti paikan itselleen varaamaan. Taitoja testattiin tiistaina perinteisessä solmukisassa. Leikkimielisellä kilpailuradalla mitattiin muita erä- ja yhteistyötaitoja polunkävijähengen mukaan. Tällä kertaa joukkueet oli sekoitettu, joten uusiakin ystävyyssuhteita saattoi kisan aikana syntyä.
Leirin pakkauslistaa lukiessa joku saattoi ajatella polunkävijäjohtajan unohtaneen listalta yhden oleellisen retkivarusteen, taskulampun. Mutta se ei ollut unohdus. Pilvisestäkin säästä huolimatta keskiyön aurinko antoi valoaan niin, että yölläkään ei ollut pimeää. Leirin osuvasti valittuna teemana oli valo, ja TED:n polunkävijätyön johtaja, Peter Bo, käsitteli aihetta hyvin havainnollisesti iltanuotioilla. Aihetta tutkittiin myös aamupäivisin pienryhmissä Kerosen Tiinan laatimilla raamattutuokioilla. Jeesus on maailman valo, ja me saamme heijastaa hänen valoaan niille, joita matkallamme kohtaamme. Jumalan Sana on myös valo, joka polkumme valaisee. Leirin nimi, Muotki, on saamea ja tarkoittaa matkaa tai taivalta. Iltanuotioilla oli muun mukavan ohjelman lisäksi mahtavaa ylistää valon antajaa Mintun ja kumppaneiden musisoinnin johdolla.
Leirin loppua kohti Lapin vaihteleva ilmasto näytti todellista luonnettaan ja lämpötila laski pysyen juuri ja juuri plussan puolella. Räntäsadetta päästiin todistamaan ainakin viimeisenä leiripäivänä, mutta kaikista hurjista ennustuksista huolimatta taivaan Isä siunasi polunkävijöitä ja leiripäivien aikana sademäärät pysyivät hyvin maltillisina, jopa täysin olemattomina. Jos leiri alkoikin aikaisella herätyksellä, se päättyi myöhäiseen valvomiseen, kun bussi aloitti matkan kohti etelää puolenyön jälkeen torstaina, juhannuksen aaton aattona. – Piia Saarinen
