Irakissa on avattu uusi adventtikirkko

0

Adventtikirkko on avannut sunnuntaina 25.2. ensimmäisen kirkkorakennuksensa Erbilissä, joka on Kurdistanin autonomisen alueen pääkaupunki Irakissa. Edellisenä päivänä, sapattina, seurakunnanjäsenet pohtivat menneitä vuosia, kohdattuja haasteita ja saatuja siunauksia. Paikalliset viranomaiset sekä edustajat Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan unionin keskustoimistolta ottivat osaa avajaisseremoniaan.

Gilberto Araujo, Itäisen Välimeren lähetysalueen (Irak, Libanon, Lähi-itä sekä Syyria) johtaja, ilmaisi kiitollisuutensa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan unionin (MENA) osoittamasta tuesta. ”Haluamme ilmaista arvostuksemme Kurdistanin paikallisia viranomaisia kohtaan siitä, että he sallivat meidän vapaasti ja rauhassa pitää jumalanpalveluksia. Samalla haluamme kiittää myös MENAa sen tarjoamasta taloudellisesta sekä johtamiseen liittyvästä avusta”, sanoi Araujo.

Paikalliset viranomaiset onnittelivat adventtiseurakuntaa kirkon vihkimisjuhlassa. ”Kurdistanin alueella on avattu lukuisia kirkkoja. Se osoittaa sitä, että alueella asuu ihmisiä useista kansallisuuksista ja uskontokunnista”, sanoi uskontoministeri Pshtiwan Sadiq.

Kirkon johtajat rohkaisivat jäseniä levittämään yhteisössä Jumalan rakkautta ja hänen antamaa toivoa kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. ”Tämä kirkon vihkimistilaisuus osoittaa, että evankeliumilla on maassa tulevaisuus”, huomautti Tibor Szilvasi, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan unionin pääsihteeri.

Päivä oli ikimuistoinen kaikille adventtikirkon jäsenille Irakissa. Ennen monia konflikteja adventtikirkon asema oli maassa nykyistä suurempi.

Vuonna 1923 adventtikirkon lähetystyöntekijät aloittivat työnsä Mosulissa, joka sijaitsee 400 km Irakin pääkaupungista Bagdadista pohjoiseen. Myöhemmin kaupunkiin rakennettiin kouluja ja sairaaloita. Vuonna 1958 Bagdadissa avattiin ensimmäinen adventtikirkko. Enimmillään maassa on ollut neljässä kaupungissa adventtikirkko; Mosulissa, Bagdadissa, Kirkukissa ja Basrahissa. Tällöin adventistien kokonaisjäsenmäärä oli maassa lähes 200 ihmistä.

Vaikka Irakin hallitus valtiollisti 1970-luvulla adventistien toimipaikkoja, kuten koulut ja sairaalat, adventisteilla oli kuitenkin vapaus osallistua jumalanpalveluksiin, joten kirkot saivat olla auki. Irak joutui kuitenkin kärsimään useista sodista Iranin kanssa vuosien 1980–1988 välillä ja vuonna 2003 vielä Yhdysvaltojen kanssa. Sodista ja maan epävakaudesta johtuen seurakunnanjäsenet lähtivät maasta, ja siitä oli vakavia seurauksia kirkolle. Kaikki adventtikirkot päätyivät sulkemaan ovensa yksi kerrallaan, viimeisenä kirkko Bagdadissa, sillä seurakunnanjäseniä ei ollut enää jäljellä. ”Se oli hyvin stressaava ajanjakso adventtikirkolle”, kertoi George Yousif, adventtikirkon jäsen Erbilissä.

Vuonna 2011 Bagdadista, Nicaraguasta ja Brasiliasta kotoisin olevia adventisteja alkoi kokoontua yhteen pitääkseen jumalanpalveluksia Erbilissä. Joukko kasvoi sitä mukaa, kun adventtikirkon kehitysyhteistyö- ja avustusjärjestö ADRA saapui alueelle työskennelläkseen pakolaisten sekä sellaisten ihmisten kanssa, jotka olivat joutuneet pakenemaan kotiseuduiltaan.

Vuonna 2015 kirkkoa kohtasi jälleen kriisi, kun Mosulissa, joka sijaitsee 51 km Erbilistä länteen, aloitettiin sotatoimet ISISiä vastaan. Kriisi ei kuitenkaan estänyt seurakunnan jäseniä kokoontumasta yhteen jumalanpalveluksiin.

Uuteen kirkkorakennukseen mahtuu entistä enemmän ihmisiä. Seurakunnassa suunnitellaan myös erilaisia projekteja, joiden avulla voidaan palvella yhteiskunnan jäseniä. Rick McEdward, Beirutissa, Libanonissa, sijaitsevan kirkon alueellisen keskustoimiston johtaja, uskoo, että uuden kirkon oleellisin tehtävä on toimia valona yhteiskunnassa. ”Adventisteina meillä on kutsu viedä toivoa maailmalle. Useiden kriisien täyteisten vuosien jälkeen on upeaa nähdä uusi kirkko avoimena palvelemaan lähimmäisiään. Olemme kiitollisia Jumalalle siitä vapaudesta, että saatoimme avata rukous- ja jumalanpalvelupaikan voidaksemme levittää Jumalan rakkautta maailmaa kohtaan”, McEdward totesi. – ANN

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.