Kaikki alkoi siitä, kun Rorive Vinga kertoi ystävälleen Jeesuksesta. Hänen isänsä, joka kuului Gabonin armeijaan, sijoitettiin Koulamoutoun kaupunkiin. Niinpä Rorive muutti sinne uuteen kotiinsa yhdessä vanhempiensa ja neljän nuoremman sisaruksensa kanssa.
Heillä oli kuitenkin ongelma. Kaupungissa ei ollut ketään muita adventisteja. Siellä oli kyllä kirkko, mutta se oli ollut suljettuna monia vuosia, koska kukaan ei enää järjestänyt siellä jumalanpalveluksia. Rakennus oli vanha ja hajoamispisteessä.
Isä pyysi Rorivea ja muuta perhettä kunnostamaan kirkkoa. ”Me aiomme palvella Jumalaa kirkossa sapattisin, vaikka olisimme ainoita adventisteja kaupungissa”, isä sanoi. Perhe työskenteli ahkerasti kunnostaakseen kirkon, ja pian he pitivät siellä jumalanpalveluksia joka sapatti ja muita kokouksia keskiviikkoisin sekä perjantaisin auringonlaskun aikaan.
Koulussa Rorive sai uusia ystäviä. Hän rakasti Jeesusta ja nautti myös siitä, kun sai puhua heille Jeesuksesta. Hänen uusi ystävänsä Glen oli utelias ja pyysi saada tietää lisää. Nämä kaksi poikaa alkoivat keskustella Jeesuksesta koulun jälkeen.
Eräänä perjantaina Rorive saapui kirkkoon perjantai-illan hartauteen isänsä, äitinsä, pikkusiskonsa ja kolmen pikkuveljensä kanssa. Yllätyksekseen hän näki Glenin seisomassa kirkon ulkopuolella.
”Mitä sinä teet täällä?” Rorive kysyi.
”Asun naapurissa”, Glen vastasi.
”Hienoa! Liity mukaamme.” Rorive sanoi.
Glen ei pystynyt sinä päivänä jäämään kirkkoon, mutta hän lupasi tulla vierailulle joku toinen kerta. Kaksi viikkoa myöhemmin hän ilmestyi sapatin jumalanpalvelukseen ja piti siitä. ”Tämä kirkko on erilainen” hän sanoi.
Useita kuukausia myöhemmin Glen antoi elämänsä Jeesukselle ja hänet kastettiin. Sen jälkeen hän kutsui koko perheensä kirkkoon, ja myös heidät kastettiin. Glen kertoi Rorivelle, että hän oli rukoillut Jumalaa johtamaan hänet oikeaan seurakuntaan juuri silloin, kun Roriven perhe oli muuttanut kaupunkiin. ”En huomannut, että juuri oikea seurakunta sijaitsi aivan kotini vieressä!” hän sanoi.
Rorive oli iloinen siitä, että Glen ja hänen perheensä olivat antaneet elämänsä Jeesukselle. Jonkin ajan kuluttua yhä enemmän ihmisiä otti osaa sapatin jumalanpalveluksiin.
Epätavallinen uni
Rorive kasvoi vanhemmaksi ja muutti Gabonin pääkaupunkiin Librevilleen mennäkseen siellä yliopistoon. Hän sai sieltä uusia ystäviä, ja hänestä tuli aktiivinen jäsen Samaria-nimisessä adventtikirkossa. Hän kuitenkin huomasi, että kirkko sijaitsi huonolla seudulla. Monet hänen ikäisensä nuoret käyttivät huumeita ja joivat alkoholia kirkon ympäristössä. Jotkut heistä olivat varkaita, ja he murtautuivat kirkkoon useita kertoja.
Eräänä päivänä Rorive mietti: ”Voisiko Jumala muuttaa nämä ihmiset?” Hän epäili sitä ja ajatteli: ”Ei, he ovat menetettyjä tapauksia.” Seuraavana yönä hän näki unen. Monillakaan ei ole juoksevaa vettä kodeissaan Gabonissa, vaan heidän pitää kantaa ämpärinsä naapuriseudulle saadakseen vettä siellä sijaitsevasta vesihanasta. Unessa Rorive meni vesihanan luo hakemaan vettä, jolloin nuori mies yritti varastaa hänen lompakkonsa. Mies liu’utti kätensä Roriven taskuun, mutta hänen kätensä tulikin sieltä tyhjänä!
Varas yllättyi huomattuaan kätensä tyhjäksi, ja Rorive hymyili hänelle. ”Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan” (Ap. t. 3:6), hän sanoi. Sitten hän kertoi nuorelle miehelle Jeesuksesta.
Roriven herättyä unestaan hän tiesi, että Jumala oli vastannut hänen kysymykseensä. Hänen tuli kertoa Jeesuksesta varkaille, huumeiden käyttäjille ja alkoholisteille, jotka asuivat lähellä kirkkoa. Kun kirkossa jonkin ajan kuluttua järjestettiin evankelioimiskokoussarja, Rorive kutsui sinne varkaita sekä huumeiden ja alkoholin käyttäjiä. Kuusi hänen kutsumaansa nuorta kastettiin.
Rorive on hyvin innoissaan siitä, että Jumala on käyttänyt häntä johtamaan ihmisiä kasteelle. Hänellä on myös tärkeä kysymys jokaiselle, joka tulee kirkkoon sapattisin: ”Jos Jumala käytti minua, miksei hän käyttäisi sinua?” – ANN
