Palaa Halusta – Kallioniemen juhannus

0

Tänä kesänä ennätysmäärä nuoria ja nuorenmielisiä moniin vuosiin kerääntyi viettämään Kallioniemen juhannusta 21.–23.6. Juhannusleirillä syvennyttiin Pyhä Henki -teemaan adventtikirkon Euroopan nuorisojohtajien Jonatan Tejelin ja Zlatko Musijan puheiden kautta.

Perjantain juhannusaatto avattiin perinteisellä lipunnostolla ja runonlausunnalla. Tänä vuonna ei metsäpalovaroitusten vuoksi voitu sytyttää juhannuskokkoa, eikä iltanuotiota, mutta tunnelma oli sitäkin palavampi. Nuotiottomalla iltanuotiolla luotiin yhteishenkeä hauskojen leikkien, laulujen ja sketsien myötä. Illan hengellisessä tilaisuudessa ylistettiin ja kuunneltiin puhe tuntemattomasta Pyhästä Hengestä. Iltapalan jälkeen oltiin juhannussaunassa, jossa hoilattiin saunalauluja tiiviissä tunnelmissa ja uitiin lumoavassa auringon hehkussa.

Sapatin jumalanpalveluksessa käsiteltiin Pyhän Hengen läsnäoloa elämässämme, minkä jälkeen pidettiin uutta teknologiaa hyödyntävä, naiset vastaan miehet raamattutietovisa. Naiset voittivat. Sapatti-iltapäivällä sai osallistua kanaviin, joissa käsiteltiin kiinnostavia uskoon liittyviä aiheita. Aktiviteeteissa oli tarjolla erilaista puuhaa urheilusta sumopainiin, vesiaktiviteetteihin ja kädentaitoihin. Illalla sai ottaa osaa ehtoolliseen, ensin pesemällä jalat järven rannassa, ja sen jälkeen nauttimalla ehtoollisateria Peurunpirtissä. Iltatilaisuudessa puhuttiin Pyhän Hengen liekistä, minkä jälkeen jatkoilla saatiin taas ylistää ja kuunnella innoittavia todistuksia. Yösaunoilla valvottiin jälleen yöttömässä yössä.

Sunnuntaiaamun tilaisuudessa puhuttiin vielä Pyhän Hengen muuttavasta voimasta, minkä jälkeen sai ottaa osaa kanaviin ja aktiviteetteihin. Leiri herätti pohtimaan, että Pyhä Henki on persoona, joka luo suhteen Jeesukseen. Ilman Pyhää Henkeä usko on vain kylmää ja mekaanista suorittamista, sillä Pyhä Henki saa meidät pitämään käskyt rakkaudella. Pyhä Henki ei kuitenkaan ole vain intoa tai Jumalan työtä meissä vaan muutosta. Jeesus ei vain tahdo korjailla meitä vaan luoda meidät rakkaudellaan uudeksi. Me kaikki tarvitsemme Pyhää Henkeä, niin yksilöinä kuin seurakuntana, ja saamme sen, kun vain pyydämme. – Salla Suonikko

 

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.