Haluan saada tietää lisää

0

Tapasin Tonin ja Buckin* voileipämyymälässä, jossa me kaikki kolme valittelimme sitä, että olimme jääneet jumiin Anchoragen lentokentälle Alaskassa. Heillä oli sellainen väsynyt ja rähjääntynyt katse, kuten ihmisillä, jotka ovat viettäneet kuluneet viimeiset neljä päivää lentokentällä. Istuin heitä vastapäätä, kun he olivat lopettelemassa yhteisen keiton syömistä. Alkoholin tuoksahdus hälveni joka lusikallisella. Minulla ei ollut mitään valitettavaa omaan kahden tunnin viivästymiseeni liittyen verrattuna heidän pitkään koettelemukseensa päästä kotiin Saint Maryn kylään Alaskan perukoille.

Ajan kuluessa valitukset kääntyivät tiedusteluksi, joka koski minua. Ensin he luulivat minun olevan opettaja, sitten terveydenhuoltoalan työntekijä. Kerroin heille, että olin matkalla Dillinghamiin seurakuntamme leirille. He katsoivat minua ilmeettömästi. Selitin heille, että olin juuri muuttanut Alaskaan työskennelläkseni adventtikirkossa. Työhöni kuului lisätä tietoisuutta Alaskan alkuperäisasukkaiden haasteista ja hankkia tukijoita Arctic Mission Adventure -ohjelmalle. Voin kertoa, että puheeni kaikui kuuroille korville.

Samaan aikaan kun Buck vakuutti minulle, että he olivat uskonnollisia ihmisiä, Tonin kasvot painuivat alas, ja hänen ilmeensä synkkeni hänen saa-tuaan tietää, että olin ”kirkkotyyppi”. Pää yhä painuksissa hän kuiskasi, että kirkon väkeä ei juuri tavannut Saint Maryssa. Tunsin itseni pinnalliseksi maailmanparantajaksi, jolla ei selvästikään ollut yhteyttä näihin ihmisiin.

Katsoin heitä niin rakastavasti kuin vain osasin ja sanoin: ”Elämä on rankkaa, eikö olekin?” Toni nosti päänsä ja katsoi minua suoraan syvälle silmiin. Kerroin heille, että meidät oli asetettu tälle maapallolle rakastamaan toisiamme, kuten Jeesus meitä rakasti. Hän ei tuominnut ketään. Hän löysi ne, jotka tarvitsivat rohkaisua ja hyväksyi heidät. Hän pani kätensä heidän ympärilleen ja piteli heitä lähellään. Kerroin heille uskovani siihen itse, samoin uskoi seurakunta, johon kuuluin. Se oli syy siihen, miksi olin juuri siellä heidän kanssaan – jakaakseni sitä, mitä Jumala oli tehnyt elämässäni. Kyynelten valuessa heidän kasvoillaan Toni sanoi: ”Haluan saada tietää lisää.”

Yhtäkkiä naisääni kuulutti, että matkustajien odotettiin nousevan koneeseen lennolle, jolle olin menossa. Tuijottaessani edessäni olevan pariskunnan silmiin, joista huokui lohduttomuus ja epätoivo, joka on tyypillistä monille alaskalaisille, tunsin avuttomuutta. Alaskassa on yli 230 kylää, mutta Arctic Mission -ohjelman vapaaehtoiset ovat sijoittuneina vain muutamiin näistä. Eikä Saint Maryn kylä kuulu niihin.

Kysyin, voisinko rukoilla Tonin ja Buckin kanssa, ja tartuin heidän käsiinsä. Pyysin Jumalaa pitämään kiinni näistä arvokkaista ihmisistä, rakastamaan heitä ja ohjaamaan heitä tiellä, jota hän halusi heidän kulkevan. Tonin pyyhkiessä kyyneleitä hyvästelimme toisemme, ja suuntasin portille.

Istuessani lentokoneen ikkunapaikalla Tonin sanat soivat korvissani: ”Haluan saada tietää lisää.” Siirryin ajatuksissani Apostolien tekojen kohtaan 16:9: ”Yöllä Paavali näki näyn. Makedonialainen mies seisoi hänen edessään ja pyysi: ’Tule meren yli tänne Makedoniaan ja auta meitä.’” Kohtaamiseni Tonin ja Buckin kanssa oli nykyaikainen vetoomus lähteä saarnaamaan, opettamaan ja elämään todeksi Jeesuksen Kristuksen evankeliumia Alaskan perukoilla. Pyydän, että rukoilisitte Alaskassa asuvien ihmisten puolesta ja myös Alaskan piirikunnan ylläpitämän Arctic Mission -ohjelman puolesta. – ANN/Tandi Perkins

Jos haluat tietää lisää, voit käydä Arctic Mission Adventuren nettisivuilla osoitteessa arcticmissionadventure.org tai heidän Facebook-sivuillaan facebook.com/ArcticMissionAdventure.

*Nimet on muutettu.

Kerro kaverille

Jätä viesti