Lasten sapatti 19.9.2015

0

Lasten sapattia vietetään valtakunnallisesti eri paikallisseurakunnissa ympäri Suomen la 19.9.2015. Tarkoitus on järjestää jumalanpalvelus lasten ehdoilla, johon osallistuu koko seurakunta. Tavoitteena on lasten huomioiminen, seurakuntayhteydestä nauttiminen eri ikäisten kesken ja tämä antaa mahdollisuuden järjestää myös ulospäinsuuntautuvan lastenkirkon, jota voi mainostaa omalla paikkakunnallaan esim. kouluissa, päiväkodeissa ja muissa seurakunnissa.

Joissain seurakunnissa toteutetaan jo sitä tärkeää tehtävää, että lasten sapatti on ikään kuin joka sapatti, kenties perhekirkko nimellä, joka on aina kaiken ikäisille. Niinhän sen kuuluisikin olla,että joka sapatti vähintään jokin osio jumalanpalveluksessa on omistettu lapsille, että he kokisivat olevansa tervetulleita seurakunnan keskelle ja kuulisivat evankeliumin ymmärrettävästi. 

Vinkkejä lasten sapatin toteuttamiseen:

  • – Parhaiten lastenkirkon suunnittelu ja toteutus tapahtuu tiimissä. Voitte koota lapsirakkaan tiimin ja tehdä yhdessä, jatkoakin ajatellen!
  • – Seurakuntamme lasten sapatti -materiaali löytyy englanninkielellä täältä.
  • – Yksi kiva idea toteuttaa lasten sapatin ”saarna” on esim. lattiakuvat. Niitä löytyy valmiina esim.netistä, vaikkapa googlettamalla ”Lattikuvat”, tai Lattiakuva-kirjoja löytyy kyllä kristillisistä ja tavallisista kirjakaupoista, sekä kirjastoista. Lattiakuvakertomukset ovat monipuolisia, koska siihen voi osallistua koko seurakunta, lapset saavat myös visuaalista ja kosketeltavaa materiaalia ja niiden kautta kertomukseen voi eläytyä niin lapsi kuin aikuinenkin.
  • – Lisää suomenkielistä lastenmateriaalia vaikkapa jumalanpalveluksiin löytyy myös Lasten keskus –sivuilta!
Eliisa Saarinen
Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.