Camporee kesällä 2019 Englannissa

0

Kansainvälisen adventtikirkon Trans-Euroopan osaston polunkävijöiden camporee järjestettiin kesällä 2019 heinä–elokuun vaihteessa Ardinglyssa, Etelä-Englannissa South of England Showgroundissa. Camporeelle osallistui yhteensä noin 3700 polunkävijää, ohjaajaa ja vapaaehtoistyöntekijää reilusta kahdestakymmenestä maasta eri puolilta Eurooppaa ja kauempaakin. Suomesta leirillä oli mukana 116 henkilöä.

Camporeen päivät koostuivat aamupäivien raamattutunneista, runsaasta aktiviteettitarjonnasta päivän aikana sekä iltojen kokouksista ja iltanuotioista. Yksi tärkeä ja perinteinen tapahtuma camporeella on markkinat. Kaikilla on mahdollisuus ostaa ja myydä tavaroita, palveluita ja ruokaa sekä järjestää mm. monenlaisia hauskoja kilpailuja. Markkinoiden tuotto yhdessä leirikolehdin kanssa annetaan etukäteen valitun avustuskohteen hyväksi. Tällä kertaa rahaa kertyi yli 14 000 puntaa ja se annettiin puoliksi Albaniaan päiväkodin hyväksi ja Dominikaaniseen tasavaltaan uudelleen rakentamista varten.

Leirin puhujana iltojen kokouksissa toimi Melissa Myklebust Norjasta. Leirin teemaa Exodus hän toi esille puhuen mielenkiintoisesti eri henkilörooleista käsin. Sapatin jumalanpalveluksessa saimme viettää 12 polunkävijän kastejuhlaa. Yksi heistä oli Suomesta. – Jani Virolainen

https://www.youtube.com/watch?v=hdPOyoueDUk&list=PLHlTyU7ArSTKj4f39wlt4lJ6i8vpa3Ocz&index=15&t=0s

Polunkävijät matkalla illan kokoukseen.

Omaa maata pidetään camporeella esillä polunkävijäasun ja lippujen avulla.

 

Perinteinen yllätysvesisota on aina kiva juttu.

Sapattiaamuna kaikki marssivat leirikirkkoon. Maassa maan tavalla.

Matkalla meren läpi koko leirin ryhmäkuvaan.

Camporeelle osallistuneet Suomen polunkävijät ja ohjaajat leiriportilla.

Suomen Polunkävijät kiittää Scania Suomea kuorma-auton lainaamisesta Camporeen tavarakuljetuksiin.

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.