Ihminen elää korkeintaan 120-vuotiaaksi

0

Painetusta poimittua:
On hyvin poikkeuksellista, että ihminen saavuttaisi 120 vuoden iän tai eläisi sitä vanhemmaksi. Amerikkalaiset tutkijat ovat nyt tulleet siihen johtopäätökseen, että ihmisellä on geneettisesti määräytyvä enimmäisikä, mikä tekee ”ikuisen” elämän maan päällä mahdottomaksi. Lopulta solut vahingoittuvat niin pahoin, että ne eivät enää pysty toimimaan.

New Yorkin Albert Einstein Collegen lääketieteellisessä tiedekunnassa tehdyn tutkimuksen mukaan 110 vuotta täyttäneiden elämänkaari ei ole pidentynyt ainakaan 1970-luvun jälkeen, jolloin vastaavia tutkimuksia on tehty. Itse asiassa on käynyt päinvastoin.

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Jumala sanoo: ”Minä en anna elämän hengen asua ihmisessä miten kauan tahansa. Ihminen on lihaa, heikko ja katoavainen. Olkoon siis hänen elinikänsä enintään satakaksikymmentä vuotta.” (1. Moos. 6:3.)

Näyttää siltä, että tieteellinen tutkimus vahvistaa – – Raamatun sanaa.
– Suomen Viikkolehti

[Suomen Viikkolehden tulkinta Mooseksen kirjan tekstistä ei edusta Adventtikirkon tulkintaa kyseisestä jakeesta. Toim. huom.]

Kerro kaverille

Comments are closed.