Tasan sata prosenttia
Kallioniemeen palaaminen nuortenleirille, joka järjestettiin 21.–23.8., tuntui siltä kuin päivääkään ei olisi mennyt edelliskesän lähdöstä. Mennyt vuosi painui kasaan ja nykyhetkestä tuli tärkein. Leirin teema oli tasan sata prosenttia, mikä oli myös ilon määrä, kun kesän peruuntunut leiri voitiin järjestää syksymmällä viikon viimeisten päivien pituisena. Leirin lyhyys kaihersi mielessä heti saapumisesta asti, mutta se vain kannusti nauttimaan jokaisesta sekunnista.
Syksy kiersi pirttiä pimeän viitta selässään, kun kokoonnuimme ensimmäisenä iltana takkatulten loimun kehälle. Laulujen sanat laulettiin eloon ja merkityksellisiksi, kun rakkaudelle annettiin ääni. Suurin osa leiriläisistä syöksyi sohimaan mustuutta taskulampuillaan tilaisuuden jälkeen, ja vain harvat jäivät jatkoille. Liian pian piti viimeistenkin kiiruhtaa pesemään hampaita jatkojen levollisesta ja etäisyyksiä umpeen kurovasta kuplasta.
Lauantaina aamu toi täyttymyksen kokonaisen leiripäivän odotukselle. Päivä alkoi aamiaisella ja sen jälkeen suunnattiin taas pirttiin. Puhujana toiminut Mikael Takamaa jatkoi puheitaan, jotka vangitsivat mielenkiinnon. Yksi asia, joka jäi vahvasti mieleen, oli se, että jos antaa Jumalan tehdä meissä sen työn, mitä emme itse kykene tekemään, muutos on taattu, suuri ja ihmeellinen. Mikael kertoi meille myös omakohtaisia esimerkkejä, jotka värittivät puhetta rosoreunaiseksi ja aidoksi.
Yhtenä aiheena oli myös ihmisen arvokkuus. Jumalan silmissä olemme arvokkaita, kultahippuja joessa, vaikka maailma pitäisi meitä pikkukivinä ja hiekanjyvinä. Tämä sanoma on kaikille meille, jotka etsimme itseämme peiliseinäisistä sokkeloista. Ihmeellinen Jumala rakastaa meitä ja kurottaa meitä kohti.
Perinteinen iltanuotio järjestettiin sisällä sateisen sään takia. Vakavamielisyys unohtui oven kynnykselle, kun ohjaajat heittäytyivät hupsuttelemaan ja naurattamaan leiriläisiä. Iltanuotiolla tavoitettiin juuri se tunnelma, tietynlainen yhteenkuuluvuus, joka saa palaamaan leireille yhä uudestaan ja uudestaan. Herkullinen iltapala kruunasi koko tilaisuuden, jonka jälkeen rohkeimmat lähtivät hakemaan uimakamppeita tuvistaan.
Rantaan mennessä piti hiipiä läpi lippukentällä seisseen pimeän ja säikkyä varjoaan, joka eli puun rungolta toiselle ja välillä muuttui osaksi yötä. Päälaiturin luona valonheittimen kiilaa puhkoneet sadepisarat muistuttivat tähdenlentoparvia. Hyppytornista loikanneet nostattivat mustuneelle järvenpinnalle pitsireunukset, kun he humpsahtivat valaisematonta tietä pitkin veden alle.
Sunnuntaina nautittiin vielä jäljellä olevasta ajasta, mutta liian nopeasti koitti jäähyväisten kirpeä hetki. Turvavälit taivutettiin hajalle, kun viimeiset minuutit vietettiin ystävien halauksissa. Jo lähdön aikaan odotus seuraavan kesän leiristä tuikahti sisimpään läpi harmaan arjen puskevaksi voimaksi. Rakennuksetkin jäävät keräämään syksyn lehtiä katoilleen ja odottamaan sisälleen askelten rikkinäisiä rytmejä ja ilon heläyttämiä sanoja. Toivottavasti ensi kesänä pääsee taas nauttimaan Kallioniemen kesästä!
– Matleena Poikonen
