Professori Radiša Antićin viisi luentoa syyskuun alussa Pintaa syvemmältä -viikonloppuna Kallioniemessä, Laukaassa 2018. Perjantai-ilta Sapatin jumalanpalvelus Sapatti-iltapäivä Sapatti-ilta Sunnuntaiaamu
Tekijä: Timo Flink
Suomen Adventtikirkon hallituksen päätöksiä toimikaudella 2015–2018 Hallitus 1.7.2018 Hallitus päätti: • myöntää Glen Somervillelle tämän pyynnön mukaisesti palkattoman toimivapaan 1.9.–31.12.2018…
Martti Luther ja John Calvin muuttivat maailmaa hyvän teologiansa voimalla huonosta teologiastaan huolimatta. Pimeä keskiaika, jolloin he astuivat esiin, oli…
Vaasan adventtiseurakunnan pastori Jaakko Pappinen väitteli 5.12. teologian tohtoriksi Itä-Suomen yliopistossa. Pappisen väitöskirja Functions of Satan in Early Christianity (”Saatanan funktiot…
Paradigman muutos, jota nimitämme uskonpuhdistukseksi 1500-luvun uskonpuhdistus oli syvällisten muutosten keskus. Näitä muutoksia eivät aiheuttaneet yhteiskunnalliset tai taloudelliset voimat. Keskeiset…
Professori Richard M. Davidsonin viisi luentoa syyskuun alussa Pintaa syvemmältä -viikonloppuna Kallioniemessä, Laukaassa 2017. Perjantai Lauantai, aamu Lauantai, iltapäivä Lauantai,…
Raportti Mikkelin Impact Mission Trip 2017 -tapahtumasta.
Hallitus 26.2.2017 Hallitus päätti: palkata kokoaikaisen työntekijän ruotsinkieliseen kenttätyönharjoitteluun määräaikaisesti Ruotsista. palkata osa-aikaisen nuorisotyöntekijän Kuopion, Joensuun ja Liperin adventtiseurakuntiin sekä…