Martti Lutherille aukio Roomaan

0
Syyskuussa 16.9. Rooman Oppian -kukkulan mäenharjalle, puistoalueelle, josta on näkymä Colosseumille, on nimetty aukio Martti Lutherin muistoksi. Se sai nimen Piazza Martin Lutero.
Luther oli saksalainen katolisen kirkon pappi ja teologi, joka oli avainhenkilö protestanttisessa uskonpuhdistuksessa. Hän saattoi alulle huomattavan kiistan haastamalla katolisen kirkon auktoriteetin. Luther ilmiantoi väärinkäytökset, joita hän havaitsi papiston joukossa Roomassa. Lisäksi hän uskoi pelastuksen tulevan yksin uskon kautta. Nämä olivat seikkoja, joita paavi Leo X ei hyväksynyt. Paavi erotti uudistusmielisen Lutherin katolisesta kirkosta lähes 500 vuotta sitten eli vuonna 1521, eivätkä Lutherin ja katolisen kirkon välit koskaan korjaantuneet.
Nyt Vatikaanin näkemykset ovat kuitenkin muuttuneet. Se on tukenut hanketta ja suhtautui positiivisesti aukion vihkimiseen. ”Tämä on päätös, jonka Rooman hallitus on hyväksynyt. Katolilaisuutta kannattava hallitus on myötämielinen päätöksiä kohtaan, jos ne ovat linjassa ekumeenisen neuvoston kanssa.” kertoi Ciro Benedettini, vatikaanin tiedotustoimiston apulaisjohtaja.
Nimeäminen on ollut tekeillä kuusi vuotta. Aloitteen siihen teki adventtikirkko, kertoi italialainen päivälehti La Repubblica. Alkuperäinen suunnitelma oli vihkiä aukio käyttöön vuonna 2010, jolloin oli Lutherin 500. vuosipäivä hänen historiallisesta matkastaan Roomaan. Kaupungin virkailijat eivät ole pystyneet keskustelemaan nimeämisprosessiin liittyneistä seikoista tai syystä viivytykseen.
Kyseinen päätös eroaa voimakkaasti niistä näkemyksistä, joita Lutherilla oli hänen vieraillessaan Roomassa, jolloin hän sanoi: ”Jos helvetti on olemassa, Rooma on rakennettu sen ylle.”
Paavi Franciscus on viime aikoina osoittanut avoimuutta eri kirkkokuntia kohtaan. Aiemmin tänä vuonna hän antoi tukensa yhtenäisemmän kristillisen äänen luomiseksi Euroopassa.
Italiassa on hyvin vähän protestantteja, vain 435 000 Italian kansalaista tunnustautuu protestantiksi tutkimuksen mukaan, joka julkaistiin vuonna 2012. Katolilaisuus on edelleen pääuskonto. Italian 60 miljoonaisesta väestöstä 97.9 % oli kastettu katolisen kirkon jäseneksi vuoteen 2009 mennessä. – RNS
Kuvassa Martti Luther Lucas Cranach Vanhemman maalaamana, vuodelta 1529.
Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.